lauantai 28. tammikuuta 2017

Cottage Garden - lautapeli viherpeukaloille?

Vuonna 2014 julkaistiin Uwe Rosenbergin kaksinpeli Patchwork. Peli on sittemmin julkaistu myös älylaitteille, ja on yleisesti ottaen hyvinkin suosittu. Monet ovatkin toivoneet, että pelistä tulisi versio, joka avaisi pelin myös useammalle pelaajalle. 

Hypätään vuoteen 2016. Berliiniläinen lautapelikahvila lähtee lautepelibisnekseen julkaisemalla Uwen Cottage Gardenin, joka kuvien perusteella nostaa monien Patchwork-fanien toiveet kattoon. Onko tämä Patchwork useammalle pelaajalle?

Nyt voitkin sitten unohtaa about kaiken minkä tiedät Patchworkistä. Sillä Cottage Garden on oikeastaan ihan eri peli.

INFOBOKSI

Julkaisija: Edition Spielwiese
Suunnitelija: Uwe Rosenberg
Vuosi: 2016
Pelaajamäärä: 1-4
Pelin kesto: Paketin kyljessä lukee 60min, mikä on ehkä totta neljällä, mutta muilla pelaajamäärillä ei kestä niin pitkään mielestäni.
Ikäsuositus: 8+ (Menee kyllä mielestäni nuoremmiltakin.)

Ihastuttava kansikuva.


Cottage Garden on 1-4 pelaajan puutarhan istutuspeli, jossa jokaisella pelaajalla on edessään kaksi tyhjää 5x5 kokoista palstaa, joita olisi tarkoitus täyttää tetrispalikoita muistuttavilla kukkalaatoilla. Keskellä pöytää on myös yhteinen pelilauta, jolta kukin vuorollaan saa valita yhden laatan, jollei halua passata ja ottaa sen sijaan yhden ruudun kokoista ruukkulaattaa, jolla voi tukkia pieniä hankalia rakoja. Ruukut ovat myös pisteitä palstan täyttyessä. Pelaajalla on myös alussa kaksi kissalaattaa, joilla voi myös tukkia yhden ruudun kokoisia välejä, mutta kissalaatoista ei saa pisteitä, niin kuin ruukkulaatoista. 

Jokaisella pelaajalla on vuorollaan neljän laatan rivi, josta valita yksi laatta omalle palstalleen. Palstoissa on kaikissa jo valmiiksi ruukkujen ja/tai suojakupujen kuvia, joita olisi hyvä olla peittämättä, ne kun tuovat pisteitä.  Toki hankalan paikan tullen ruukun kuvan saa peittää, mutta kannattaa harkita milloin se on sen arvoista.  Jos saat vuorollasi palstan täyteen, pisteytät siinä olevat ruukut ja suojakuvut, ja otat sitten tilalle uuden tyhjän palstan. Näin edetään kunnes peliä on pelattu kuusi kierrosta. 

Puutarhahommat meneillään.

Pelaajalla on palstojensa vieressä pistetyslauta, jossa on sekä oranssi että sininen rata, ja kolme kuutiota kutakin väriä. Ruukuilla siirretään oranssia ja suojakuvuilla sinistä pistekuutiota. Enimmäispistemäärä, jonka yhdellä kuutiolla voi saada on 20. Ensimmäinen ja toinen pelaaja, jotka yltävät kuutioillaan 20:neen pisteeseen saavat vielä mehiläiskennolaatat, jotka ovat kahden ja yhden pisteen arvoiset bonuslaatat. Kahden pisteen mehiläiskennolaatta toimii myös tarpeen tulleen tasapelin rikkojana. Ylittäessään puolessa välissä olevan punaisen viivan pelaaja saa itselleen uuden kisumirrin, joita vuoronsa lopussa saa kullakin pelaajalla olla vain kaksi. Ylimääräiset on pakko asettaa palstalle. Mikäli pelaaja saa kolmannen oranssin kuution liikkeelle, saa hän myös ylimääräisen kukkaruukkulaatan, joka on heti laitettava palstalle. 

Tätä sälää onkin yllättävän paljon jo kaksinpelissäkin.

Pöydän keskellä olevaa pelilautaa kiertää puutarhurinoppa, jonka edestä olevalta riviltä pelaaja saa vuorollaan ottaa laatan. Jos rivissä on kolme tai useampi tyhjä ruutu, täytetään se ennen kuin pelaaja valitsee laattansa. Nopan silmäluku myös näyttää monettako kierrosta pelataan. Valitessa laattaa on myös hyvä hieman vilkuilla, onko kyseiset laatat tulossa seuraavaksi kenen vuorolla hankittavaksi. Toisten peliin ei oikeastaa pysty vaikuttamaan, muuten kuin mahdollisesti viemällä laatan, joka olisi sopinut heille täydellisesti. Loppupeleissä kuitenkin tärkeämpää on yrittää saada täytettyä mahdollisimman monia palstoja, ja täten kerättyä enemmän pisteitä kuin kaverit. Pelin viimeisen kierroksen alussa kaikki palstat, joissa on alle kolme kukkalaattaa poistetaan pelistä, ja jokainen pelaaja menettää kaksi pistettä per vuoro, kunnes on saanut viimeisenkin palstan valmiiksi. Eniten pisteitä kerännyt puutarhuri voittaa pelin.

Tännehän mahtuu vaikka mitä vielä!

Kuten jo ylhäällä totesin, Cottage Gardenilla ja Patchworkillä ei kyllä ole oikeastaan muuta yhteistä kuin palojen muoto. Patchworkissä on vahva ekonominen aspekti, valuuttana napit ja aika. Se puuttuu Cottage Gardenista kokonaan. Jokaisella vuorolla saat laatan, jos niin haluat. Eikä se maksa mitään. Tämä oli itselle aluksi lievä pettymys, sillä juuri tuo nappien ja ajan käyttö Patchworkissä oli niin mielenkiintoista. Toisaalta  Cottage Gardenia nyt useamman pelin pelanneena, on sekin omalla tavalla tyydyttävää, kun saa valmistettua yli kymmenen pisteen palstan. Ja siitä ei nyt päästä mitenkään yli, että peli on vaan todella kaunista katsottavaa. Andrea Boekhoffin kuvitus on yksinkertaisesti upeaa. Mutta jos odotit sen olevan Patchwork neljälle pelaajalle, niin sitä se ei yksinkertaisesti ole. 

Mulla oli muuten lapsena tuollainen oranssi veijari.

Cottage Garden on oikeastaan aika leppoisa peli. Vuorot menevät nopeasti, ja peli etenee ihan passelia tahtia. Pelin komponentit ovat laadukkaita ja näyttävät upeilta pöydällä. Pelistä jopa löytyy pahvinen kottikärry, joka nyt on tavallaan ihan turha, mutta kiva lisä. Itse säilytän siinä pelin aikana kukkaruukkulaattoja. Se, että peliin mahtuu useampi pelaaja, takaa toki sen, että peli on helppo saada pöytään. Se sopii monenlaiseen tilanteeseen, ja on melko helppo opettaa. Pelkäsin pisteytyksen olevan hieman hankala ymmärtää, mutta kun opetin peliä anopilleni, ei siinä sitten ollutkaan mitään vaikeuksia. Cottage Garden on oikein kiva lisä pelihyllyymme, mutta totuus on, että Patchwork on silti parempi peli.

tiistai 10. tammikuuta 2017

Kauneus on katsojan silmissä.


.

Makuasioista voi vain kiistellä, näin sanotaan. Lautapeleissä ulkoasu on usein se, johon ensimmäisenä kiinnittää huomiota, vaikka totuus toki paljastuu vasta pelipöydällä. Hieno kuvitus ei pelasta huonoa peliä, mutta kauniita pelejä katselee mieluummin kuin rumia. Meillä jokaisella on varmasti se oma tyyli, josta pitää eniten. Itselläni ainakin on hyvin selkeä sellainen. Pidän värikkäästä, mielikuvituksellisesta kuvituksesta. Beigeä ja keltaista sävytystä en voi sietää.  Ajattelin listata tähän muutamia omia suosikkeja, ja lopuksi mainita muutaman tunnetun kuvittajan, jotka ei ehkä silti ole ihan niitä omia suosikkeja kaikesta huolimatta.

Yksi ehkä helpoimmin tunnistettavista tyyleistä kuuluu Vincent Dutraitille. Ranskasta kotoisin oleva, nykyisin Etelä-Koreassa asusteleva Dutrait on tehnyt kuvituksia lautapeleihin, roolipeleihin ja kirjoihin. Vuodesta 1997 aktiivisesti tyskennelleen Dutrait:n  teokset tunnistaa ääriviivoista ja kauniista kynän jäljestä.  Vincentin töitä ovat mm. Broom service, Lewis&Clark, Augustus, New York 1901, Raptor ja Robinson Crusoen kakkoseditio. Oma suosikkini häneltä taitaa olla juuri Broom service, jonka korttikuvitus tuo pelin teeman mielestäni hienosti esille. 


Pidän myöskin Pierre Lechevalierin eli Pierôn töistä. Tunnetuinpia hänen kuvituksiaan taitaapi olla Ghost storiesin synkät kortit ja laatat, Mr. Jack-sarja, pokerinopparallattelu Dice town, sekä ehkä hieman yllättyksenä hän on myös työskennellyt Dixit-sarjan Odyssey-lisurissa, johon hän teki piirrokset ja sarjan alkuperäinen kuvittaja Marie Cardouat viimeisteli  värityksen. Pierôn kuvitus on ajoittain sarjakuvamaista, mutta silti hyvinkin yksityiskohtaista. Valon ja varjon suuri kontrasti on hänelle hyvn tyypillistä. Hän käyttää myös värejä rohkeasti, mikä on ehkä syy miksi pidänkin hänen töistään. Maanläheiset sävyt kun ei vain ole mun juttu yhtään.




 Xavier Gueniffey Durin on nimi, jote moni ei ehkä tunnista. Mutta jos mainitsen hänen artistinimen Naïade, kuulostaa se monelle jo tutummalta. Hänen töitään ovat mm. Seasons, Isla Dorada, Tokaido, Phantom Society, Big Book of Magic ja Lords of Xidit. Hänen kuvituksensa on fantasiaan nojautuvaa, ajoittain hyvinkin yliampuvaa. Se tuo mieleen piirretyt elokuvat. Ranskasta kotoisin oleva Naïade osoittaa, kuinka fransmannit tuntuvat  dominoivan lautapelikuvitusbisnestä.




Saksalainen Dennis Lohausen on tehnyt kuvitustöitä hieman laidasta laitaan, mutta useimmiten hänen tyylinsä on hyvinkin tunnistettava. Selkeitä ääriviivoja, kirkkaita värejä ja paljon yksityiskohtia. Hänen tunnettuja töitään ovat mm.  Terra Mystica, Fields of Arle, The Voyages of Marco Polo, MyVillage, Pi mal Pflaumen, AquaSphere, Glass road ja A Feast for Odin. Myös kameliralli Camel Cup on hänen siveltimensä jälkeä. Yleensä tunnistan hänen teoksensa  automaattisesti, mutta Pi mal Pflaumen pääsi yllättämään. Sen korttien kauniit hedelmäkuvitukset eivät vaikuta samalta kuin esim Fields of Arlen kuvitus.




Miguel Coimbra on monelle varmasti tuttu 7 Wondersin kuvittajana. Häneltä sujuu niin eeppinen ja historiallinen kuvitus, kuin mielikuvituksellinen fantasiakin.  Saattaa yllättää, että myös Small world ja Sea of Clouds on hänen käsialaansa, ne kun poikkeavat 7 wondersin ja Cycladeksen kaltaisista kuvituksista. Myös The Adventurers että Imhotep on lähtöisin hänen siveltimestään. Pidän hänen töistään, etenkin 7 wondersin ja Cyladeksen eeppiset kuvitukset ovat todella kauniita. Niistä voisi teettää vaikka taulun seinälle. 



Red Raven Gamesin Ryan Laukat on tehokas mies. Hän suunnittelee, kuvittaa ja julkaisee kaikki pelinsä itse.Tämä lapsenkasvoinen Duracell-pupu on sellaisten pelien takana kuin Above & below, Islebound, City of Iron, Eight-minute Empire ja The Ancient world. Hänen töitään on vaikea olla tunnistamatta, niissä on jotain Ghiblimäistä suloa. Se voi toki olla harhaan johtavaa, sillä vaikka hänen kuvitus on ehkä jopa hieman lapsen omaista, ovat hänen pelinsä kyllä usein myös aikuisille suunnattuja.



Siinä oli ehkä ne omat ykkössuosikit, mutta onhan näitä muitakin taitavia artisteja. Doris Matthäusin tyyli on varsin tunnistettava, etenkin Carcassonnesta pitäville. Itse en erityisesti pidä hänen lastenkirjoja muistuttavasta tyylistään, vaikka itse Carcassonnesta pidän kyllä. Franz Vohwinkel ja Maura Kalusky ovat myös nimiä, joihin törmää monesti. Varsinkin Mauraan, jos pitää Friedemann Friesen peleistä, niissä kun on melkein kaikissa Mauran kuvitukset.

Klemens Franziin minulla on hieman viha-rakkaussuhde. Monet pelit joista pidän todella paljon on Klemensin kuvittamia, joten hänen kuviltaan on vähän vaikea välttyä. Toisaalta pidän hänen tekemistään grafiikoistaan, ne on usein selkeitä ymmärtää ja erottaa korteista ja laudalta. Mutta hänen näkemys ihmisistä on sitten jo ihan toinen juttu. Esim Cavernan kauhea kääpiöpariskunta aaseineen nyt ei vain ole mielestäni kovin onnistunut. Saatika Port Royalin värittömät ja tylsät kuvitukset. Merkkaripeliltä kun odottaisi jotain hieman eeppisempää. Toisaalta, hänen tekeleet kyllä tunnistaa ihan heti kilometrin päästä. 



Michael Menzel on varmasti jokaiselle europelaajalle tuttu. Minun makuuni hänen tyylinsä on hieman geneeristä, mutta en voi kieltää etteikö ajoittain jopa kaunistakin. Oma suosikkini hänen töistään on Rokoko:n kuvitus. Hänet tunnetaan myös Legends of Andorin, Pillars of the Earth:in ja Stone Agesin kuvittajana.




Xavier Collette on myös taitava. Hänen töitään on mm. Abyss ja Mysterium. Abyssin on moni tainnut ostaa ihan vain Colleten kuvituksen takia, vaikka pelin suunnittelijanakin on iso nimi Bruno Cathala. Myös Timeline-sarja on Colleten kuvittama.




Onko sinulla suosikkia pelikuvittajista? Missä pelissä on kaunein kuvitus? Kerro ihmeessä omasi.
Tällaista tällä kertaa, ensi kerralla sitten jotain muuta. Muistathan, että Noppapotti löytyy myös Facebookista.

 Noppapotti Facebookissa.



maanantai 2. tammikuuta 2017

Viimeinen katsaus vuoteen 2016.

Nyt kun vuosi 2016 on lusittu ja katseet on jo siirretty kohti tulevaa, jäin pohtimaan kaikkea mitä on vuoden aikana tapahtunut. Paljon jäi käteen hyvää, ja koska vuosi oli henkilökohtaisella tasolla melko kuormittava, on mukava pysähtyä hetkeksi muistelemaan niitä kivoja ja hyviä juttuja. Ihmismieli kun helposti toimii niin, että muistamme herkimmin vain ne negatiiviset asiat. Siispä pitemmittä puheitta, tässä on kymmenen hyvää asiaa vuodelta 2016!

10. Helmet-kirjastojen mahtava lautapelikokoelma.
Melko tasan vuosi sitten heräsimme mieheni kanssa mahtavaan oivallukseen: kirjastosta saa lainattua lautapelejä! Eikä pelkästään Afrikan tähteä ja Trivial pursuittia, vaan myös enemmän harrastajille suunnattuja pelejä.  Tähän mennessä on jo tullut kokeiltua kymmeniä pelejä, ja samalla vältytty ostamasta pelejä, jotka olisivat päätyneet lähinnä paperipainoiksi. Ja toisaalta, olemme löytäneet myös helmiä, joihin ei muuten ehkä olisi tullut tilaisuutta tutustua. 


9. Lautapelaaminen netissä.
Viime vuoden aikana tutustuin myös internetissä toimiviin pelisivustoihin BoardgameArena.com, Yudata.de ja Boiteajeux.net, joissa pääsin kokeilemaan pelejä silloinkin kun pelikavereita ei ollut mahdollista tavata. Tämä oli esimerkiksi sairasvuoteella mahtava tapa saada pari peliä tungettua muuten niin tylsään päivään.  Vielä kun satuin löytämään kyseisiltä sivuilta monia omia suosikkejani, kuten alla olevassa olevassa kuvassa oleva Deus.



8. Lautapelisovellukset tabletilla.
Hieman edelliseen kohtaan viitaten, tutustuin myös laajemmin tabletilla pelattaviin lautapelisovelluksiin, ja niitä tulikin ladattua useita. Olin toki näitä pelannut aikaisemminkin, mutta vasta viime vuonna tutustuin valikoimaan kattavammin. Tablettisovellus ei toki korvaa kasvokkain pelaamista. Onneksi monessa sovelluksessa on mahdollisuus pelata omien kavereiden kanssa. Tai lähinnä oman aviomiehen :D



7. Kahden harrastuksen yhdistäminen.
Olen aina ollut innostunut askartelija. Iän myötä ei vain ole ollut kovasti tarvetta askarrella mitään, jollei joulukortteja lasketa. Viime keväänä innostuin kaivamaan itselle jo 80-luvun lopulta tutun materiaalin, Fimon esiin. Inspiraation sain kun pelasimme Cavernaa ja hermostuin kun pelin kääpiöitä esittävien puukiekkojen päällä ei meinannut kääpiöiden kilpimerkit pysyä. Sain idean, että jos tekisin kääpiöhahmot, joissa olisi lovi johon kilpimerkit laitettaisiin, ne pysyisivät hyvin paikoillaan. Siitä se ajatus sitten lähti, ja homma leivis myös muihinkin peleihin. Olen tehnyt niin pelinappuloita kuin resurssikuutiot korvaavia puu-, kulta- ja hopeapaloja. Olen myös piristänyt pelejä lisäämällä googly eyeseja eli möllösilmiä esimerkiksi Cavernan, Agricolan ja Fields of Arlen eläinnappuloihin.




6.  Noppapotin laajentaminen.
Kerättyäni pitkään rohkeutta, rupesin pikkuhiljaa mainostamaan tätä blogia, jota olen jo useamman vuoden ajan kirjoitellut. Noppapotti ja englanninkielinen varjoblogi Curiouser and curiouser BoardgameGeekin puolella, ovat ujon naisen tapa jakaa ajatuksiaan samankaltaisen ihmisten kanssa. Uusimpana aluevaltauksena tein Noppapotille Facebook-sivun, jonne laittelen kuvia ja muuta kivaa blogipostauksien välillä.  Vaikka takaraivossa kuiskii aina pieni pelko siitä, että kohta joku tulee ja haukkuu kovalla vaivalla tekemääni työtä, on tämä kokemus ollut oikeastaan vain positiivinen. Kiitos siitä kuuluu kaikille teille, jotka tätä lukevat ja ovat lukeneet. Se on rohkaisevaa ja kannustaa jatkamaan.



5. Lautapelaamaan-tapahtuma.
Vihdoinkin monen vuoden haaveilun jälkeen pääsimme mieheni kanssa Lautapelaamaan-tapahtumaan Kaapelitehtaalle. Koska tapahtuma osui meille suotuisaan viikonloppuun, pystyimme osallistumaan sekä perjantaina että lauantaina. Upeinta oli nähdä sali täynnä ihmisiä pelaamassa, jokaisessa pöydässä näytti olevan eri peli käynnissä. Hienoa oli myös tavata monia entuudestaan vain netistä tuttuja kasvoja. Täytyy myöntää, että ne muutamat kerrat kun olkapäitäni koputettiin "Hei sähän olet Miira Noppapotista?!", lämmittivät kyllä mieltä. Toivottavasti pääsen ensi syksynäkin osallistumaan.



4. Tutustuminen uusiin ihmisiin.
Aikuisena on hankala saada uusia ystäviä. Arki vie menessään ja harvoin on aikaa käydä missään kauppaa pidemmällä. Siksi onkin aina mukava tavata uusia ihmisiä, varsinkin sellaisia jotka pitävät samoista asioista kuin mistä itse pidän. Erityisesti Facebookin Lautapelifanaatikot-ryhmän kautta on tullut tutustuttua kymmeniin ihmisiin ympäri Suomea, joihin ei varmaan muuten olisi koskaan tullut mahdollisuutta tutustua. Vaikka tapaanhan minä työni kautta joka päivä uusia ihmisiä, ei se ole ihan sama juttu kuitenkaan.  


3. Oman pelimaun vahvistuminen.
Meillä jokaisella on omat suosikkipelimme, suosikkiteemamme ja suosikkimekaniikkamme. Pitkään taistelin sen kanssa, että yritin sopeuttaa omaa pelimakuani läheisteni makuihin sopivaksi, mutta viime vuosi viimeistään osoitti sen, että minä olen europelaaja. Eikä yhtään hävetä myöntää sitä. Minulle työläistenasettelu on temaattista, resurssien kerääminen mielenkiintoista ja miniatyyrien maalaaminen taas ei kiinnosta. Näin se vaan on. Ei se silti tarkoita, ettenkö hyväksyisi, että mieheni pitää A touch of Evil:ista, tai että en sitä hänen kanssaan pelaisi. Se vain tarkoittaa, että kun plärään lautapelejä pelikaupassa, silmät etsivät ensimmäisenä sen hyllyn jossa on Uwe Rosenbergin pelit. Erityisesti jos pelissä on noppien käyttöä työläisinä, on se melko varmasti mun juttu. Ja se on just cool!





2. Grand Austria Hotel:in arvostelun julkaisu Lautapelioppaassa.
Hieman ehkä egosentristä, mutta vuoden toiseksi makein juttu oli, kun arvosteluni Grand Austria hotelista julkaistiin Lautapelioppaassa, jota olen seurannut jo PITKÄÄN. Ja varmasti te kaikki muutkin. Se tunteiden kirjo mitä koin sen yhteydessä meni about näin: Jipii! Voi apua! Mitä jos oon nolo? No hei vähänkö siistii! 




1. Suomen ensimmäinen lautapelikahvila Taverna.
Uskokaa tai älkää, mutta lautapelikahvilan avaaminen on ollut vuosia salainen haaveeni. Harmi vaan, että en omaa minkäänlaista kokemusta kahvilan pidosta, ja oltuani 9 vuotta yrittäjänä, en tiedä lähtisinkö sille tielle uudestaan jos en sillä jo olisi. Mutta peli-iltojen järjestäminen, sääntöjen opettaminen, pelikokoelmasta huolehtiminen yms, ne olisi vahvasti asioita joista nauttisin. Siksi olinkin iloinen, ja  salaa kateellinen, kun Tampereelle avattiin alan ensimmäinen kahvila, Taverna. Tampereelle on meiltä noin 1h40min ajomatka, mutta silti kävimme siellä kaksi kertaa syksyn aikana. Mukava henkilökunta, kiva sijainti ja mielestäni onnistunut sisustus tekevät paikasta viihtyisän. Toivon kovasti, että heillä menee hyvin, ja että joku muu tarttuisi samaan ideaan ehkä täällä meilläkin päin. Tämä oli mielestäni todella upea juttu meidän koko lautapelikulttuurille, ja siksi se löytyy ykkösijalta.









   













Kiitos kaikille menneestä vuodesta ja jatketaan samaan tahtiin, jollei jopa parempaan, tänäkin vuonna!