maanantai 29. elokuuta 2016

Kesä lopeteltiin fillerikimaralla ja Above and Below pääsi kuin pääsikin vihdoin pöydälle.

Kyllä on kivaa kun syksyn myötä tulee peli-iltojakin järjestettyä tiuhemmin. Pimeneviin iltoihin kaipaa toki mukavaa puuhaa, ja mikäs sen parempaa kuin pelaaminen hyvässä seurassa. Toki elokuu on vielä kesäkuukausi, mutta eipä nuo säät nyt ihan priimaa ole olleet. 
Ihan ei pelikausi ole vielä täydessä vauhdissa, mutta jotain on toki tullut pelailtua. Perheen naisten kanssa pidettiin perinteinen sushi-ilta, johon sain ovelasti tuotua Sushi go! -pelin teeman varjolla mukaan.  

Teeman mukaiset eväät.


Sushi go! on hyvin kevyt draftauspeli söpöllä kuvituksella höystettynä. Tai siis GameWrightin kuvitus on söpöä, saksankielisen Zoch:in painoksen kuvitus on lähinnä outoa. Vuorollaan pelaaja valitsee käsikorteistaan yhden kortin, pelaa sen pöytään ja antaa loput käsikortit viereiselle pelaajalle. Näin tehdään kunnes kaikki kortit on pelattu pöytään. Sitten lasketaan pisteet ja aloitetaan uusi kierros. Tähän tapaan pelataan kolme kierrosta ja eniten pisteitä kerännyt on voittaja. 
Sushi go! on helppo opettaa ja yhden pelinkin pelaa tosi nopeasti. Korteissa on hieman tekstiä, mutta erilaisia kortteja on sen verran vähän, että selittämällä jokaisen kortin funktion ennen pelin alkua, pystyy varmasti pelaamaan myös sellaisten kanssa, joilta tuo englanti ei taitu. Kannattaa tutustua mikäli pitää kevyestä draftauksesta.

Englanninkielisen painoksen kuvitusta.


Pelihyllyyni on myös päässyt muutama uutuus. Mukavan tilaisuuden tullen, hankin vihdoin Alexander Pfisterin Oh my Goods:in kokoelmaamme. Monelle Pfister on tuttu viime vuonna perhepelien kategorian voittaneen Port Royalin kautta. Oh my Goods tunnettiin ennen nimellä Royal goods, mutta sen sääntöjä on sittemmin hieman muunnettu ja nimi vaihtui, tosin se nimen vaihto olisi kyllä mielestäni voinut jäädä tekemättä.  Eikös se OMG ala olla jo aika vanha juttu?
Siinä missä Port Royal on onnen venyttämisen lisäksi hyvin vähän mitään muuta, on Oh my Goodsissa hieman enemmän pureskeltavaa. 

Janin salamaakin nopeampi siirto.

Oh my Goodsissa pelaajat rakentavat resurssikoneistoa, hankkimalla eri tuotteita tuottavia rakennuksia. On karjatilaa, myllyä, teurastamoa ja puuseppää. Kierroksen alussa pelaajat valitsevat haluavatko vaihtaa käsikorttinsa, vai tyytyvätkö nykyisiin. Seuraavaksi marketti aukeaa, eli pöydälle nostetaan pakasta kortteja niin kauan, kunnes kaksi auringon kuvaa tulee esiin. Sitten pelaajat valitsevat mihin lähettävät työläisensä töihin, ja onko tämä hutiloiva vai ahkera työntekijä. Sanomattakin on selvää, että ahkera työntekijä tuottaa enemmän resursseja, mutta toisaalta vaatii enemmän työskentelymateriaalia. Tämän jälkeen pelaajat päättävät rakentavatko sillä kierroksella uuden rakennuksen itselleen, joutuen pähkäilemään, tuleeko markettiin vielä lisää tarvittavia resursseja, vai meneekö loput omasta pussista, vai meneekö homma puihin kokonaan. Tuurilla on siis rooli tässäkin pelissä, tosin sitä on helpompi käsitellä kuin esim Port Royalissa. Kun päätös on tehty, nostetaan pakasta vielä kerran kortteja pöytään, taas siihen asti kunnes kaksi aurinkoa tulee näkyviin.

Sitten rakennukset tuottavat resursseja, uudet rakennukset rakennetaan tai joku voi jopa palkata assistentin, jos täyttää sen vaatimat vaatimukset. Koska kyllä, eihän sitä ketään huvita ihan kelle tahansa työskennellä. Peli loppuu kun joku on rakentanut kahdeksannen rakennuksen, jonka jälkeen pelataan viimeinen kierros. Eniten pisteitä kerännyt pelaaja voittaa. 
Oh my goodsissa on jotenkin Ora et Labora viba, korttipelin muodossa. Kuvituskin on hieman saman henkinen, johtuen toki samasta kuvittajasta, Klemens Franzista. Pelin ulkonäkö on siedettävä, ainakin se on värikkäämpi kuin Port Royal, jonka sävymaailma on todella ankea. Symboliikka on onneksi selkeää, mikä auttaa oppimista. Kauniiksi Oh my Goodsia ei kyllä voi kehua. Pelissä vuorovaikutus toisiin on lähes olematonta, se onkin lähinnä kilpailua siitä, kuka saa nopeiten parhaan koneiston toimimaan.  Omasta mielestäni se on kuitenkin mainio ja kompakti paketti. Pelin kesto on  20-30 minuutin luokkaa, ja sen aikana saa kuitenkin pohdiskella ihan mukavan määrän päätöksiä. Kontrollifriikille peli ei kuitenkaan sovi, koska tuurilla on silti isohko rooli pelissä. Pelin nykyiset uudistetut säännöt tosin tuovat pelaajalle entistä enemmän kontrollia, verrattuna alkuperäisen Royal goodsin sääntöihin. Alexander Pfister -fanina tämä oli minulle pakkohankinta.

Postin tuomia uutuuksia.

Oh my goodsin kanssa samaan tilaukseen heitin Imperial Settlersin uuden lisäosan 3 is a magic number, mutta se ei ole päässyt vielä esiintymään pelipöydällä, joten palataan siihen hieman myöhemmin. Mutta tiedättepä mitä odottaa :)

Sen sijaan myös uutuutena pääsin kokeilemaan suosikkipelini Five Tribesin minilisäosaa The Thieves of Naqala. Lisurin mukana tulee yksi uusi djinni ja kuusi varasta. Varkaat laitetaan djinnipakan viereen, ja siitä nostetaan yksi kortti esiin. Jos pelaaja saa vuorollaan hankkia djinnin palveluksiinsa, voi hän sen sijaan valita esillä olevan varkaan. Varkaat toimivat periaatteessa kuten djinnit, mutta niiden palvelus on kertakäyttöinen, ja varas poistuu pelistä palveluksen myötä. Pelaajan pitää siis päättää haluaako tämän tuomat pisteet, vai onko palvelus kannattavampi. Varkaat ovat myös aika ilkeitä veikkoja, ja niiden toiminnot ovat yleensä suoraan toisiin pelaajiin vaikuttavia, joten jos et pidä konfrontaatiosta, ei tämä lisuri taida olla sinua varten. Muuten se on todella helppo lisätä peliin. Pieni lisämauste, muttei mitään mitä ilman ei voisi elää.

Kaikki lisäosassa tulevat kortit.


Oli taas todella siistiä päästä pelaamaan yhtä suosikkipeliäni. Ja kuten meillä on tapana, tehtiin se Aladdinin soundtrackin säestämänä. Kun katselin ottamiani kuvia siltä illalta, melkein nauratti kuinka sekavan näköinen peli Five Tribes on, mutta kun sitä pelaa ei sitä kyllä huomaa. Mielessä pyörii vai kaikki mahdolliset siirrot ja pokerinaaman pitäminen, ettei kanssapelaajat huomaa ilmeestä, että nyt on muuten todella mahtava siirto laudalla vapaana.

Näin meillä pelataan Five Tribesia.


Ehkä kuitenkin viime aikojen kovin juttu, on kauan sitten lupailemani Above and Below. 
Above and Below on työläistenasettelupeli, jonka juju piileekin sen mukana tulevassa Encounter bookissa. Ryan Laukatin upeasti kuvitetussa pelissä pelaajat rakentavat uutta kylää jouduttuaan pakenemaan barbaarien hyökkäyksen alta. 
Työläistenasettelu on pelissä aika peruskauraa, ei siis millään tapaa kovin erilaista kuin muissa vastaavan laisissa peleissä. Pelaaja voi rakentaa taloja, korjata satoa, ansaita rahaa ja kouluttaa uusia kyläläisiä. Vaan mikä pelistä tekee todella omalaatuisen, on viides vaihtoehto: seikkailu kylän alapuolella löytyvissä luolissa. 

Above and Below:ssa on paljon tavaraa.

Jos pelaaja valitsee lähteä seikkailemaan luolissa, ottaa hän luolakortin pakasta, heittää noppaa, ja vieruskaveri lukee hänelle tarinan pätkän Encounter bookista. Tarinan pätkiä on parisen sataa, vaihdellen kummallisista otuksista rosvojoukkoihin ja kerjäläismummoihin. Kun pelaajalle on luettu tarina, pitää hänen tehdä yleensä päätös kahden tai joskus useamman vaihtoehdon välillä. Seuraamukset voivat olla niin hyviä kuin huonojakin, usein tuoden mainetta ja mammonaa, tai sitten  juuri toisin päin. Yleensä kyllä näistä voi päätellä, että jos meinaat ryöstää sen kohtaamasi kerjäläismummon taskut, niin ei siitä nyt ainakaan glooriaa sinulle lauleta.

Tarinatuokio menossa.

Above and Below:n työläiset ovat suurimmilta osin kaikki hieman erilaisia. Se tuo oman kivan lisän peliin, kun joudut pohtimaan kuka tekee ja mitä. Sillä eihän se opettajaneiti ehkä sitä tukevaa viiden hengen perheen taloa osaa rakentaa. Luolissa seikkaileminen on myös vaarallista puuhaa, joten ketään ei sovi laskea yksin vaeltelemaan. Muuten pelin kulku on melko suoraviivainen ja tutun oloinen. Myönnän olleeni aluksi hyvin skeptinen pelin suhteen, jo senkin takia, että Ryan Laukat on tehnyt pelissä kaiken. Kuvitus, pelisuunnitelu ja julkaiseminen. Ajattelin, että eihän nyt yksi lapsenkasvoinen mies voi tehdä kaikkea kunnialla, ja koska kuvitus on niin hienoa, niin pelin täytyy ontua mekaniikkojen kohdalta. Vaan joudunpa nyt tässä ihan julkisesti myöntämään, että väärässä olin. Above and Below on hieno peli.

Kerrassaan mahtavaa kuvitusta!


Pieni kysymysmerkki on tosin herännyt, että kuinka kauan tätä jaksaa pelata. Jo muutamien pelien jälkeen on samat tarinat tulleet esiin uudelleen. Tämä tosin on helppo hoitaa jatkossa uusien tarinoiden muodossa. Oli  miten oli, on Above and Below silti ehdottomasti kokemisen arvoinen. Ja se kuvitus nyt on oikeasti ihan mielettömän upea. Tästä sainkin kipinän tutustua Ryan Laukatin muihin isoihin peleihin. Monelle saattaa olla entuudestaan tuttu miehen aikaisempi pieni teos Eight-minute Empire, suomalaisittain Imperiumi. Se edustaa paljon minimalistisempaa designia, ja ei sinällään anna yhtä paljon kuin esim Above and Below. Kuultuani myös, että hänen uusimman pelin Isleboundin työläisten takapuoli toimii lisäosana Above and Below:lle, on tuohonkin peliin pakko päästä tutustumaan, jahka se rantautuu tänne Suomeen asti. 


Viimeisenä uutuutena pääsin vielä pelailemaan, ja myös hankinkin omaksi Kristian Curlan Tides of Madness kaksinpelin. Tämä filleri sisältää vain 18 korttia ja muutaman hulluusläpyskän. Peli on kahden pelaajan draftauspeli, mikä jo sinänsä on harvinaista, sillä draftaus ei yleensä ole kovin herkkua kahdella pelaajalla. Peli on spinoff aikaisemmin ilmestyneelle Tides of Time:lle, joka on muuten sama peli eri teemalla, mutta siitä puuttuu tuo madness-mekaniikka. Ja se on mielestäni erottava tekijä, joka tekee tästä uudemmasta pelistä paremman. Peliä pelataan kolme kierrosta, jonka aikana kukin pelaa pöytään viisi korttia per kierros, samalla tutulla tavalla, valitse kortti ja laita muut kiertoon. Osa korteista aiheuttaa hulluutta, jolloin pelaaja joutuu ottamaan hulluusläpyskän. Jos sinulla on 9 hulluusläpyskää häviät pelin automaattisesti. 

Aloituskäsi.

Kortteja on viittä eri maata, ja muutama neutraali kortti. Jokainen kortti antaa tietyn määrän pisteitä, mikäli sen ehdot täyttyvät. Esimerkiksi jos sinulla on eniten punaista maata saat seitsemän pistettä, tai jokaisesta sinisen ja vihreän kortin parista saat kuusi pistettä jne. Jokaisen kierroksen jälkeen pelaajat valitsevat yhden kortin, joka jää heille valmiiksi pöydälle, ja heittävät yhden kortin pelistä pois. Sitten pakasta nostetaan kaksi täysin uutta korttia ja peli jatkuu. Vartin peliksi ihan hauskaa viihdettä. Pelin päälle lätkäisty Cthulhu-teema varmasti jakaa mielipiteitä, mutta koska peli on tosi kevyt, on teema lähinnä kuvitusta, ei muuta. 

Tämä paketti mahtuu vaikka käsilaukkuun.


Tässä kaikki tällä kertaa. Tein Noppapotille myös oman sivun Facebookkiin. Laittelen sinne aina linkin uusimpaan blogitekstiini ja välillä vähän kuulumisia yms. muuta kivaa postauksien välillä. Käy tykkäämässä jos tuntuu, että sinun on helpompi seurata blogia sen kautta, kuin täältä blogspotista. 
Tällä viikolla pitäisi postin kuljettaa Rokokon Jewellery box -lisäosa, jota toivon pääseväni testaamaan mahdollisimman pian. Sitä ja Imperial Settlersin 3 is a magic number:ia siis tiedossa tulevaisuudessa!

tiistai 16. elokuuta 2016

Rakennustyömaalta Tylypahkaan ja sieltä takaisin.

Days of Wonder on yleisesti  ottaen hyvin luotettava lafka. Heidän julkaisemat pelit, joita ei vuosittain tule yleensä kuin yksi, tehdään rakkaudella ja kunnioituksella. Tai siltä se ainakin kuluttajasta tuntuu. Komponentit ovat aina hyvälaatuisia, ohjekirjat siistejä ja yleisilme on kutsuva. Vaikeudeltaan heidän pelinsä ovat usein perhepelien kategoriaan sijoittuvia, mutta usein myös sellaisia joita harrastajakin jaksaa vääntää. Juurikin näistä syistä kiinnostuin heidän viimeisimmästä pelistä Quadropoliksesta.

Kaupunkini rakenteilla.

Sim City on monelle tuttu suosikkipeli, jota tuli pienempänä( tai isompana) väännettyä tietokoneella. Aiheena kaupungin rakentaminen on suosittu myös lautapelien keskuudessa. Hauskasta teemasta riippumatta Quadropolis on loppujen lopuksi melko abstrakti peli, joten jos haet oikeaa Sim city -simulaatiota, kannattaa kokeilla Suburbiaa. Siitä huolimatta, ensikertalainen Francois Gandon on onnistunut luomaan mukiinmenevän paketin.

Quadropoliksessa jokaisella pelaajalla on oma kaupunkilauta, ja pöydän keskellä on yksi yhteinen lauta, jolta arkkitehtien avulla haetaan piirustuksia eri rakennuksille. Peliä voi pelata kahta eri versioita, Classicia tai  Expertiä. Classicissa pelaajilla on jokaisella omat arkkitehdit ja Expertissä on yheinen arkkitehtiläjä, josta vuorollaan pelaaja valitsee haluamansa. Expertissä on myös enemmän rakennustyyppejä, mutta muuten peli soljuu aika samaan tapaan.

Punaisen pelaajan arkkitehdit.


Vuorollaan pelaaja valitsee arkkitehdin ja asettaa sen osoittamaan jotakin riviä keskellä olevassa pelilaudassa. Pelaaja saa kyseiseltä riviltä sen laatan, joka vastaa arkkitehdin numeroa. Eli jos käytät kolmosta saat kyseisen rivin kolmannen laatan. Sen jälkeen pelaaja asettaa Urbanistin kyseiseen ruutuun. Meillä tätä nappulaa kutsutaan tuttavallisemmin rakennustarkastajaksi. Seuraava pelaaja ei saa laittaa arkkitehtiään osoittamaan tähän nappulaan.
Rakennuslaatta on myös laitettava saman numeroiselle alueelle pelaajan omassa kaupungissa, kuin millä arkkitehdillä se hankittiin. Eri rakennukset antavat pisteitä eri tavalla riippuen mitä niiden viereen on rakennettu tai millä alueella ne ovat.  Rakennukset myös tuottavat energiaa ja kaupunkilaisia, jotka olisi sijoitettava kaupunkiin pelin loppuun mennessä. Näillä aktivoidaan rakennukset, jotta niistä saa pisteitä.  Ylimääräiset kaupunkilaiset ja energiapalikat tuovat miinuspisteitä.

Ahtaaja hommissaan.


Pohdittavaa siis riittää. Pelissä tulee myös mukana minilisäosa Puistot, jonka voi halutessaan lisätä peliin. Se on helppo eikä muuta sääntöjä juurikaan, vaikeuttaa vain ylimääräisestä energiasta eroon pääsemistä. Vaikka Quadropolis ei  varsinaisesti saa sinua tuntemaan, että olisit maineikas arkkitehti, on se kuitenkin tietyllä tapaa viihdyttävä tapaus. Toisiin pelaajiin ei kovin paljoa pysty vaikuttamaan, mutta pähkäily siitä, miten kaupungin saa toimimaan tehokkaimmin on ihan hauskaa.


The Big book of Madness on Iellon yhteistyöpeli, joka ei tosin ole Harry Potter -peli, mutta olisi ihan yhtä hyvin voinut olla. Siinä pelaajat ovat taikuutta opiskelevia nuoria, jotka ihan vain vahingossa sattuvat avaamaan kielletyn  Hulluuden Ison Kirjan, josta tulee esiin kaikkea kammottavaa. Tehtävänänne onkin siis saada nuo monsterit ja kirja kiinni.

Kansi antaa lievän Cthulhu -aiheisen vaikutelman, vaikkei peli sitä olekaan.


The Big Book of Madness ei tarjoa mitään kovin eritystä yhteistöpelien genressä. Se on toki haastava ja kauniisti kuvitettu, kiitos Naïaden, Pelin suunnittelija Maxime Rambourg oli minulle entuudestaan tuntematon, ja pienellä googletuksella selvisikin, ettei hänellä ole kuin kaksi julkaistua peliä allaan. Päätoimisesti hän pyörittääkin lautapelikahvilaa Ranskassa.  Big book of Madness ei ehkä siksi olekaan mikään ihan helmi, mutta ei se nyt huonokaan ole. Pelin mekaniikat on hyvin tuttuja kerää sitä ja tätä, käytä se ja tuo taika ja pelasta maailma. Tämä on hieman jo nähtyä, ja jos nyt pitäis jotain yhteistyöpeliä pelata niin ei tämä kyllä tule ensimmäisenä mieleen.

Resursseja, resursseja.

Onneksi nyt alkaa kesälomakausi olla naputeltu, niin ehkä pelipöydällä alkaa olla taas kuhinaa. Kesällä käy aina niin, että kaikki lomailevat eri tahtiin ja mitään pelitreffejä ei loppujen lopuksi saa aikaiseksi. Siksi onkin ihanaa kun ilmassa tuoksuu syksy, sillä se tuo mukanaan myös pahvin, muovin ja kartongin.