maanantai 9. toukokuuta 2016

Ja taas meni niin kuin Strömsössä!

Viime viikolla olin tehnyt mahtavia suunnitelmia! Nimittäin helatorstai tarjosi hyvän mahdollisuuden pelipäivälle, sillä suurimmalla osalla läheisistä se sattui olemaan vapaana. No eikös sitten pitänytkin käydä niin, että tiistaina kurkussa tuntunut pieni kaktus osoittautuikin oikeaksi kiusanhengeksi, ja olin koko loppuviikon kuumeessa. Jep jep. Eipä tullut koskettua yhteenkään lautapeliin, mutta Nintendo 3DS ja Legend of Zelda: A Link Between Worlds kävi kuumana.

Siinä sitten maatessani kuumeen kourissa saatoin varata kirjastosta pienen läjän pelejä testattavaksi. Lähipäivinä on siis odotettavissa kuvia ja höpinää Panamaxista, Power Grid: First Sparksista, Lewis & Clarkista, Faunasta ja Broom Service:stä.

Ihan harakoille koko viikko ei onneksi mennyt. Lauantaina juhlimme sisareni esikoisen, Maiju-Amandan 20-vuotispäivää aurinkoisissa merkeissä. Maiju on täältä blogin sivuilta tuttu naama, yksi ihan vakio pelikumppaneistani. Jahka pääsimme sukulaisista eroon, kaivoimme parit siiderit ja At the Gates of Loyangin esiin.

Karkkia!

At the Gates of Loyang kuuluu Uwen Harvest-trilogiaan, Le Havren ja Agricolan tapaan. Pelinä se on jotenkin ihan toisesta maailmasta kuin kaksi edellämainittua. Maijulle taisi tulla jopa hieman yllätyksenä, että kyse on Uwen pelistä. Pelaajat kasvattavat vihanneksia pienillä ja vähän isommillakin maatilkuilla, myyvät niitä sitten asiakkaille, tai vaihtavat torimyyjien kanssa muiksi vihanneksiksi. Melko rattoisaa ajanvietettähän tämä on. Komponentit on muuten ihan syötävän hyvännäköisiä! En kyllä käsitä miksi nauris näyttää ihan punajuurelta, mutta ei se ole niin justiinsa. Mietin tuossa eräänä päivänä, että Loyang voisi olla hyvä ensiaskel, jos Uwen isommat pelit eivät ole kovin tuttuja entuudestaan.

Pitkä on matka voittoon.


Sunnuntaina oli äitienpäivä, joka sopivasti oli viikon lämpimin päivä. Mikäs siinä äitini terassilla skumppaa maistellessa! Illan tullen siirryimme sisälle, jolloin Maiju, minä ja mieheni valloitimme vanhempieni talon pelihuoneen, joka oli vihdoin siistitty käyttökuntoon olohuoneremontin jälkeen. Se kun toimi varastona koko remontin ajan.

Ilta-aurinko valaisi pelihuoneen kivasti.

Koska olin varannut kirjastosta sen Power Grid: First Sparksin, ajattelin että olisi hauska pelata ihan normaalia Power Gridiä, jotta sitten voi vähän vertailla näiden kahden eroa, kun kumpikin on tuoreessa muistissa. Power Grid kuuluu mielestäni moderneihin klassikoihin, jota jokaisen harrastajan kannattaa ainakin kerran kokeilla. Sen sähköverkkoteema ei ehkä ole kaikkien makuun, ja kaikki ei varmasti pidä jatkuvasta rahojen laskemisesta. Joku siinä kuitenkin vetää puoleensa. En edes oikein tiedä tarkkaan että mikä.

Onko pakko tunkea just siihen?!

Power Gridin ulkonäkö on jotenkin oudolla tavalla viehkeä. Maura Kaluskyn grafiikat on sarjakuvamaisuudestaan huolimatta jotenkin söpöt. Mainittava tosin vielä, että itse pidän tästä normaalista PG:stä paljon enemmän kuin siitä tuoreemmasta Deluxe-versiosta, jonka artisti taitaakin olla Harald Lieske jos en ihan kauheasti valehtele.

Skål!


Viikon heräteostoksena hankimme meidän pienelle X-wing kokoelmalle arvoisensa laatikon. Meiltä löytyy kaksi peruspeliä ja kummallekin puolelle muutamia lisäaluksia, ei sen kummoisemmasta kokoelmasta siis ole kyse, mutta säilytys on kyseiselle pelille aina vähän ongelma. Ihan hirveästi ei tulla laajentamaan varmaan koskaan, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Kyllä mua se Millenium falcon ja Slave 1 vähän kutkuttaisi, myönnetään. Prismasta löytyikin hauska muovilaatikko sopivalla teemalla!

Yhtään Ewokkia ei satutettu kuvaa otettaessa.


Koska hyvät säät jatkuivat vielä maanantaina, joka on minulla aina vapaapäivä, päädyimme takaisin vanhemmilleni grillailemaan, ja toki myös pelailemaan. Mieheni Jani ei viihtynyt pelipöydässä vaan telkkarin ääressä (voihan MM-lätkä!), mutta ei se minua ja Maijua haitannut.  Kaivoin kassista 7 Wonders: Duelin, joka on molemmille mieluisa peli. Tällä kertaa panostin sinisiin kortteihin, ja nettosin niistä jo itsestään 31 pistettä, joka auttoi minut voittoon. Ensiksi meinasin panostaa tiedekortteihin, mutta muutin mieltäni melko pian, kun huomasin niitä olevan kovin niukasti liikkeellä.  On se vaan hyvä peli!

Ainiin, pitikös sitä armeijaa varoa?


Seuraavaksi pelasimme taas At the Gates of Loyangia, koska sekin toimii todella hyvin kaksinpelinä. Tai pitäisikö sanoa parhaiten toimii kaksin pelinä. Nelinpeliin siinä onkin ihan omat säännöt, joihin en edes ole viitsinyt sen enempää tutustua. Tällä kertaa otin hieman isompia riskejä asiakkaiden kanssa, ja panostin eniten niihin, käyttämättä juurikaan apulaiskortteja. Rahaa tuli sopivasti koko ajan, mutta loppua kohden meinasi vihannekset käydä vähän vähiin. Lopulta päädyimme tasapeliin, mutta voitto tuli kotiin tiebreakerillä, eli rahalla.

Harvinainen otos allekirjoittaneesta. Yleensä kun olen kameran toisella puolella.


Loyangin jälkeen kaivoin esille Deuksen, joka on yki suosikeistani! Se skaalautuu mukavasti kaikille pelaajamäärille, joten olin luottavaisin mielin ottanut sen mukaan. Päädyimme kuitenkin pelaamaan kahdestaan, koska edelleen se lätkä...No eipä haitannut! Aloitimme kumpikin varovaisesti pelilaudan toisilta puolilta, mutta niin kuin aina Deuksen edetessä, sitä jotenkin vain päätyy toisen kanssa tukkanuottasille. Rauhallinen rakentaminen vaihtui melko pian aikajuoksuksi viimeisen barbaarikylän ympärille. Harmikseni en saanut yhtä todella hyvää temppelikorttia pelattua ennen kuin peli loppui. Muuten olisin voittanut. Peli oli kyllä todella jännittävä loppuun asti.

AAARGH!


Karvaan tappion jälkeen ehdotin vielä lopuksi pikaista Dale of Merchantsiä. Otin nopeasti johdon pelissä, ja ylimielisesti ajattelinkin, että nyt tämä peli on minun! Peliin olimme valinneet oravat, papukaijat ja pesukarhut. Lyhyestä virsi kaunis, eli hävisin yhdellä vuorolla! Yhdellä! Todella raivostuttavaa. Mutta edelleen Dale of Merchants on kyllä todella hyvä. Jos yhtään kiinnostaa, sen sisarpeli/lisäosa Dale of Merchants 2 pyörii vielä Kickstarterissa, ja siellä on mahdollisuus saada kimppapakettina myös tuo ensimmäinen DoM, mikäli et sitä jostain kumman syystä vielä omista.

Ei auttanut tämäkään käsi.

Huhhuh, johan siinä oli tekstiä ihan tarpeeksi, vaikka mitään ei pitänyt tapahtua koko viikkona. Taisipa siis kuitenkin olla ihan OK viikko sekin. Tällä viikolla taas uusia kujeita toivottavasti uusien pelien merkeissä. Ja miksei toki vanhojenkin.

tiistai 3. toukokuuta 2016

Oon mä juonut viinii Wienissä.

The Voyages of Marco Polo ja Tzolk'in. Näitä kahta yhdistää mies nimeltä Simone Luciani, jonka suunnittelema Grand Austria Hotel herätti mielenkiintoni jo ennen pelin julkaisua, juurikin miehen aiempien teosten perusteella. Virginio Giglin kanssa yhdessä toteutettu itävaltalaiseen hotellimaailmaan sijoittuva Grand Austria Hotel tekikin vaikutuksen, vaikkei täydellinen peli olekaan.


INFOBOKSI:

Suunnittelijat: Simone Luciani & Virginio Gigli

Julkaisija:  Lookout & Mayfair Games

Julkaisuvuosi: 2015

Suositusikä: 12+

Kesto: 60-120min

Pelaajamäärä: 2-4


Grand Austria Hotelissa pelaajat ovat hotellinjohtajia, tehtävänään palvella asiakkaita kiireisessä Itävallan Wienissä. Jokainen pelaaja huolehtii omasta hotellistaan, jota pelaajan oma pelilauta kuvastaa. Pöydällä on myös yhteinen lauta mm. pisteytystä, asiakkaita ja kierrosmittaria varten. Sivussa on myös vielä yksi pienempi lauta noppia ja näiden toimintoja varten. Tavaraa siis riittää.

Asiakkaat odottavat kahvilaan pääsyä.


Jokaisen kierroksen alussa iso läjä noppia heitetään ja asetetaan noppalaudalle, jonka jälkeen pelaajilla on jokaisella kaksi vuoroa per kierros. Jokaisella on mahdollisuus vuoronsa alussa hankkia uusi asiakas hotellinsa kahvilaan, mikäli tilaa löytyy. Sen jälkeen pelaaja valitsee nopan, ja tekee sen osoittaman toiminnon. Ykköset ja kakkoset antavat ruokaresursseja, kolmosilla saa valmistaa huoneita, neloset antavat joko rahaa tai arvostusta keisarin silmissä, viitoset antavat palkata lisää henkilökuntaa ja kuutoset ovat jokereita. Laudalla olevien noppien määrä kertoo kuinka monta kertaa kyseistä toimintoa saa. Esimerkiksi jos kolmosia on neljä, saat valmistaa neljä huonetta. Toki pientä maksua vastaan. Pelaaja voi myös passata, jolloin muiden tehtyä kaksi toimintoaan saa hän heittää jäljelle jääneet nopat, yhtä lukuunottamatta, uudelleen ja valita näistä mieluisensa. Joskus riski kannattaa, joskus ei.

Näistä pitäisi valita, mitä tehdä.

Jokaisella asiakkaalla on tilaus, jonka täytettyäsi saat asiakkaan yöpymään hotellissasi, mikäli olet valmistanut hänelle sopivan huoneen. Huoneita on kolmea väriä ja asiakkaita neljää. Vihreät asiakkaat tyytyvät mihin tahansa huoneeseen, kun taas muut eli sininen, punainen ja keltainen tyytyvät vain omaan väriinsä.  Asiakkaat myös ilmaisevat tyytyväisyytensä päästyään huoneeseensa, palkitsemalla pelaajan jollain pienellä bonuksella. Se voi olla lisää resursseja tai henkilökuntaa, tai vaikka keisarin korvaan kuiskittu ylistyssana. Mikäli pelaaja ei saa kaikkia asiakkaitaan pelin seitsemän kierroksen aikana huoneisiin, tulee näistä närkästyneistä asiakkaista viisi miinuspistettä per nuppi.

Näille herroille näyttää viini maistuvan.

Henkilökuntakortit ovat avuliaita, joskin usein pieni rahareikä. Niistä voi saada kertaluontoisia apuja tai pysyviä bonuksia. Raha voi välillä olla tiukassa, jollet onnistu nappaamaan juuri sellaisia asiakkaita, jotka palkitsevat rahallisesti. Rahaa menee myös huoneiden valmistamiseen, sillä pitäähän siivoojallekin maksaa palkkaa. Nopista neloset suovat pelaajille rahaa, mutta toisaalta valittavana on myös keisarin arvostus, joka myös on välillä äärimmäisen tärkeä.

Sininen huone odottaa yövierasta.

Hotellin pyörittäminen vie usein ajatukset mennessään, mutta itse keisaria ei sovi unohtaa. Nimittäin kolmannella, viidennellä ja seitsemännellä kierroksella keisari arvioi pelaajat, ja mikäli et ole varovainen, pisteitä lähtee ropisten. Keisari on oikeastaan aika mulkero. Pisteytyslaudan keskellä olevalla radalla seurataan pelaajan mainetta keisarin silmissä, ja parhaimmassa tapauksessa keisari jopa palkitsee pelaajan arvoisellaan lahjalla, pahimmassa tapauksessa rankaisee.

Grand Austria Hotel on mielenkiintoinen kokonaisuus erilaisia mekaniikkoja. Vuorojärjestys on toteutettu tavalla, jossa keskellä oleva pelaaja saa tehdä kaksi vuoroaan peräkkäin, aloittava pelaaja taas saa tehdä toisen vuoronsa vasta viimeisenä. Neljällä pelattaessa tästä aiheutuu jo lievää odottelua, mutta kahdella ja kolmella downtime on siedettävä. Kokeneet pelaajat osaavat varautua keisarin arviointiin ajoissa, mutta kokematon  pelaaja voi jäädä vahingossa jälkeen. Keisaripisteytyksessä kierroksesta riippuen tuloksesta vähennetään joko 3,5 tai 7, joten aika paljon saa mielistellä, että  jää plussan puolelle. Pelaajien välinen vuorovaikutus on  kevyttä, mutta välillä kun kaveri ottaa juuri sen asiakkaan, jonka olisit halunnut tai valitsee nelosen juuri sillä hetkellä kun sitä eniten tarvitset, kyllä se vähän kirpaisee. Muuten toisten peliin ei juuri pysty vaikuttamaan.

Keittiössä on struudelia, kakkua ja kahvia tarjolla. Joku on juonut kaiken viinin.

Pelissä on myös aina kolme politiikkakorttia, jotka nimestään huolimatta ovat pieniä sivutehtäviä, jotka suorittamalla saa pisteitä, ja ensimmäinen saa tietenkin aina vähän enemmän pisteitä kuin perässä tulevat. Myös hotellilaudalta voi saada pieniä bonuksia, jos saa tietyt huoneryppäät täytettyä asiakkailla. Pelistä löytyy siis paljon pieniä juttuja, joista yhdessä muodostuu kiva kokonaisuus. Pelin komponentit ovat ihan ok, ruokakuutiot ovat toki vähän tylsät, ei siitä mustasta kuutiosta vain millään tule kahvi mieleen. Pelin väritys on myös itselle vähän epämieluisa, mutta ulkomuoto on muuten hyvin selkeä ja toimiva. Maa ei värise Grand Austria Hotelin alla, mutta mieluisa kokemus se on silti.

Nippa nappa mahtui sohvapöydälle pelaamaan.