keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Pääsiäispelailut.

Olipa mukavaa saada neljä päivää vapaata, jotka viettää tietenkin pelien, mutta myös perheen kesken. Karitsan paisti masussa oli kiva kokoontua pelipöydän ääreen, vaikka kaikki ei nyt mennytkään ihan niin kuin Strömsössä.  Kovasti oli suunnitelmia, jotka sitten menivätkin uusiksi. Ihan perusmeininkiä siis.

Pitkänäperjantaina tutustuttiin sisarentyttöjeni Maijun ja Ainon kanssa Ted Alspachin Castles of Mad King Ludwigiin, jonka olin käynyt kirjastosta hakemassa. Laattojenasettelu on yleensä minulle mieluisa pelimekaniikka, joten olin jo sen perusteella kiinnostunut pelistä. Toki sekin vaikutti, että monet tuntuivat kehuvan peliä paljon. Vertauksia saman suunnittelijan Suburbia -nimiseen peliin tulee ikkunoista ja ovista, mutta näihin en ota kantaa, sillä en ole Suburbiaa pelannut.

Tiedetään. Saisin hävetä.

Mutta anyways, Castles on hauska peli, jossa pelaajat kauppaavat huonelaattoja ja rakentavat näistä hullunkurisia linnoja. Pisteytys tulee bonuskorteista ja jokaisella huoneella on yleensä jokin preferenssi, millaisen huoneen viereen ne pitäisi laittaa, jos haluaa lisäpojoja. Varsinkin Aino hullaantui tähän peliin, ja pyysi uudelleen ja uudelleen sitä pöydälle.

Päiväkahvi Ludwigin seurassa.

Täytyy kyllä itsekin todeta, että Castles on kyllä kiva peli. Tuli mieleen, että pitäisi varmaan tehdä parit apulappuset suomeksi, jotta tätä voisi pelata anoppilassa. Peli ei ole ihan kielivapaa, sillä bonuskorteissa on hieman tekstiä.  Jossain vaiheessa joku levittikin huhua, että tämä olisi tulossa suomeksi, vaan eipä ole näkynyt eikä kuulunut. Uskoisin tämän kyllä myyvän myös meidän pelimarkkinoilla. Jotenkin tuntuu, että Castles sopisi monenlaiselle pelaajalle: harrastelijoille, perheille ja satunnaispelaajillekin.

Castles of Mad King Ludwigin jälkeen rentouduin lasillisella rosé kuoharia ja Le Havrella iPadillä. Le Havre on noista Uwen peleistä ollut ehkä satama-aiheensa takia minulle vähiten mielenkiintoinen, mutta ladattuani sen pädille jonkun aikaa sitten, on niitä pelikertoja kyllä kertynyt aikamoinen määrä. Myönnettävä on, että olen lämmennyt Le Havrelle. IPadin versio ei ehkä ole se houkuttelevimman näköinen, mutta ei se fyysinenkään kappale nyt kauneudellaan kilpaile. Ne rakennuskortit on mielestäni todella tylsän näköisiä, mutta kaipa ne ovat ihan toimivia, ja se kai on se tärkein juttu.  Itselle tosin tuppaa tuo pelin ulkoinenkin olemus merkitsemään aika paljon. Mutta annetaan se Le Havrelle anteeksi, on se kuitenkin niin hyvä peli muuten. Seuraavaksi harkitsen Le Havre: The Inland Portin lataamista.

Hyvin rentouttava tapa viettää perjantai-iltaa.

Lankalauantaina suunnitelmien hieman muututtua päädyimme pelamaan muutamia kevyempiä pelejä. Mieheni on valitellut, että europelit tulee kurkusta ylös, joten miellyttääkseni häntä pelasimme yhden äärimmäisen huono-onnisen Elder Sign räpiköinnin. Elder Signia on usein haukuttu liian helpoksi, mutta tällä kertaa ei kyllä tuntunut siltä. Meillä  meni kaikki juuri niin kuin ei pitänyt, joten se siitä.

Luulisi olevan helppo nakki, vaan eipä ollut.

Ei siitä sen enempää mainittavaa. Seuraavaksi saimme suostuteltua vanhimman siskontyttöni Elviiran myös mukaan Dice Towniin. Dice Town on aina jotenkin tosi leppoisa, ja se sopii hyvin juuri tällaisiin tilanteisiin, joissa kaikki porukassa olevat eivät välttämättä ole peliharrastajia. Vaikka ei ole kyse enää kovin uudesta pelistä, on siihen ilmeisesti tänä vuonna ilmestymässä uusi Cowboy-lisäosa.

Eipä tullut täyskättä, ei.

Ihan hauskoja nämä vähän kevyemmätkin peli-illat on, aina silloin tällöin. Pelailut jatkuivat vielä sunnuntaina, jolloin saimme serkkuni Jonnan kanssamme pelailemaan. Ensikertalaiselle ei viitsinyt ihan hirveän raskaita pelejä ensimmäiseksi tyrkyttää. joten aloitimme kevyesti Menolippu Euroopalla. Muistui taas mieleen, että vitsit sehän onkin ihan hauska kartta. Viime aikoina on tullut pelailtua niitä uudempia versioita, joten ihan hyvä välillä kaivaa näitä vanhempiakin esiin.

Valokuvaaja ei onnistunut pelin huiskeessa ottamaan yhtään ei-tärähtänyttä kuvaa.


Menolipun jälkeen pelasimme sangen epäonnistuneen erän Samurai Spiritiä. Emme onnistuneet pitämään kylää pahoilta tungettelijoilta suojassa edes pelin puoleen väliin asti. Tästä jäi niin paha maku suuhun, että oli pakko syödä välissä hieman tacoja. Nams!

Ravitsevan ruokatauon jälkeen oli aika pelata Mysteriumia seitsemällä pelaajalla. Mysterium on yksi siskoni suosikeista, joten se tulee aina pöydälle, jos Minna pelaa meidän kanssa. Myös Maiju halusi olla kummitus, joten pelasimme kaksi kertaa.

No tuleeko niitä vihjeitä vai ei?!

Hieman kaipailisin Mysteriumiin jo lisää kortteja, nimittäin tuntuu, että samat hahmot ja paikat pyörivät joka pelissä. Itse vihjekortteja en niinkään kaipaile, koska pelissä voi käyttää myös Dixitin kortteja oikein mainiosti. Muistan jostain lukeneeni, että Libellud julkaisisi myöhemmin tänä vuonna Hidden signs -lisurin. Jos näin on, niin se pitää kyllä hankkia heti kun se vain on saatavilla!

Seuraavaksi siirryimme pelaamaan Conceptia. Vaikka olenkin sitä mieltä, että avioparien ei pitäisi koskaan pelata tätä yhdessä, vältyimme kriiseiltä. Samaan syssyyn pelasimme myös Huhupuheita, joka ei oikeastaan ole varsinaisesti pelaamista, sillä meillä ei koskaan lasketa pisteitä. Kai siihen on joku typerä pisteytystsydeemi olemassa, mutta ei vaan jaksa. Huhupuheita on parasta nauruviihdettä peli-illan päätteeksi, jolloin pisteillä ei enää ole väliä.

Sormukset on vielä paikoillaan, joten ei hätää.

Ja tietenkin, kuten Hartemoiden peli-iltaan kuuluu lähes aina, One Night Ultimate Werewolfia/Vampirea pelattiin about joka välissä. En sitten tiedä mitä se kertoo meistä, mutta on se nyt vaan aika hauskaa valehdella siniset simmut välkkyen, että en muuten ole ihmisusi, vaikka todistusaineisto vahvasti siltä näyttäisikin. Pelasimme monta kertaa juurikin tuota uudempaa Vampire versiota, joka on ehkä hieman monimutkaisempi, mutta yhtälailla hauska versio One Nightista.

Riidankylväjä on yksi uusista hauskoista rooleista.

Pääsiäispelailut päättyivät anoppilassa pelattuun Istanbuliin. Nyt kun olen pelannut kaikkia vuoden 2014 Kennerspiel des Jahres ehdokkaita, niin olen kyllä sitä mieltä, että Rokokon olisi pitänyt voittaa. Vaikkakin kaikki kolme ehdokasta olivat kyllä hyviä. Rokoko nyt vain on ehdottomasti oma suosikkini, ja uskon sen säilyvän meidän kokoelmassa, kun taas olen alkanut kallistumaan siihen suuntaan, että Istanbulia en edes aio hankkia. Concordian ottaisin mieluusti kokoelmaamme, mutta lisäosilla mieluummin kuin ilman.

Yllättävän rohkea salakuljettaja, kun hengailee poliisilaitoksen kulmilla.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Lisää fimoilua, Uwea ja vähän jotain muutakin.

Askartelupaja on käynyt kuumana, sillä muutamat pelit ovat saaneet taas hieman lisähöystettä. Saa nähdä koska tämä innostus lopahtaa, mutta toistaiseksi nautin kun saan tuoda peleihini hieman sitä jotakin lisää. Pajalle pääsi mm. Tzolk'in, johon tein resurssinappulat ja miniatyyrin korvaamaan aloittavan pelaajan läpyskän. Tuo miniatyyri oli ehkä aivan turhake, mutta todella hauska tehdä!


On niissä ehkä vähän samaa näköä.

Tzolk'inin resurssinappuloista ei nyt tullut otettua kuvaa, mutta tein ne samaan tyyliin kuin edellisellä kerralla Deukseen, ainoana erona oli kultaharkot. Helppoa ja oikeasti aika kätevää.

Tämän jälkeen olin ajatellut hetkeksi keskittyä itse pelaamiseen, ja onnistuin siinä jopa muutaman päivän ajan. Kirjastosta lainaamani Concordia oli saapunut, ja pakkohan sitä oli heti päästä testaamaan. Olin parin vuoden ajan hieman vältellyt Concordiaa, koska se vaikutti taas yhdeltä trading in the Mediterrenian -peliltä, jotka nyt vaan ei aina oikein nappaa. Concordia oli ehdolla Kennerspiel des Jahres -skabassa 2014, mutta hävisi Istanbulille.

Concordia on ihan kaunista katseltavaa.

Täytyypä nyt myöntää, että olin kyllä todella vakuuttunut Concordiasta. Pelissä on mielenkiintoinen pakanrakennusmekaniikka, jonka mukaan loppupisteetkin lasketaan. Pelkästään kartalla matkustaminen ei siis todellakaan riitä, pelaajan on myös hallittava resurssejaan ja saatava hänelle hyödyllisiä kortteja, joilla nostaa pistekertoimiaan. Tämä voi alussa olla jokseenkin hämmentävää, mutta jotenkin koin sen todella mielenkiintoiseksi. Concordiaan olisi myös saatavilla parikin lisäosaa, joista erityisesti Concordia: Salsa kiinnostaisi, mutta kirjastolla ei näitä sattunut olemaan.

Pelaajan henkilökohtainen varasto.


Concordian jälkeen pelipyötää dominoi Caverna, jonka opetin siskontytölleni Maijulle, jonka kanssa ollaan tässä pari viikkoa pelattu pelkkiä Uwen pelejä. Caverna olikin iso hitti, joten sitä pelattiin moneen otteeseen menneellä viikolla. Se valittiin myös yhdeksi tulevan pääsiäissunnuntain pelipäivän peliksi.

Onko tuo lätyskä muka kääpiö?

Tästähän saimmekin seuraavan fimo-projektin aiheen. Nimittäin Cavernassa on kivat eläinnappulat, jotka olen vielä omassa kappaleessani koristellut googly eyes:eilla, mutta itse kääpiöt ovat puiset pyöreät läpyskät. Noh, tämähän ei meille käynytkään enää, vaan aloitimme Maijun kanssa valtavan projektin. Ensiksi piti tietysti hieman hankkia lisävarusteita, ja tyylillemme uskollisena tässäkin lähti mopo käsistä.

Varustelua.

Saimme jollain ilveellä Maijun siskon Ainon myös mukaan projektiin, ja ehkä siinä sivussa myös kiinnostumaan kyseisestä pelistä. Hyvä näin, sillä kolmistaan projekti sujuikin melko nopeasti.
Aluksi oli tarkoitus tehdä vain parin värin kääpiöt, mutta jossain vaiheessa sitä huomattiin, että oltiinkin tehty kaikki seitsemän pelaajaväriä.

Ben Zyskowicz vai Gargamel?

Kääpiöiden tekeminen oli hidasta työtä kaikkien yksityiskohtien takia, joten jaoimme taakan kahdelle päivälle. Välissähän piti tietysti syödä ja tehdä parit korvakorut, jotta mielenkiinto pysyi yllä. Huomasin kyllä, että loppuvaiheessa oli vaikeampi keksiä persoonallisuuksia hahmoille, mutta saatiin kuin saatiin kaikki hahmot valmiiksi.

Arvaa kuka ei kuulu joukkoon?

Maijun ja Ainon yhteistyö toimi kuin liukuhihna, nimittäin tytöt tekivät kolme valmista kääpiötä siinä ajassa kun itse väkersin yksin yhden. Tosin mainittakoot, että olin välillä hieman liian kunnianhimoinen, esim keltaisen viikinkikääpiön parrassa meni jo yksinään varmaan 45min.
Väitän, että se oli sen arvoista.

Koko konkkaronkka.

Pitihän peliä tietysti päästä heti kokeilemaan uusilla pelinappuloilla. Eniten olin huolissani asemerkeistä, jotka oli tarkoitus pistää seisomaan kääpiön alustassa olevaan aukkoon. Ja hienosti homma toimi! Yksi kääpiö oli uunissa ottanut hieman etukenon asennon, joten voipi olla, että siinä tuo kyseinen merkki ei pysy, mutta muuten homma pelittää kuin junan vessa!

No onhan tämä nyt paljon parempi kuin alkuperäinen!

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Viikko Uwen kanssa.

Tällä viikolla Uwe Rosenberg dominoi pelipöytääni. Nimittäin lainasin kirjastosta Fields of Arle -nimisen kaksinpelin, johon olin jo pitkään halunnut tutustua. Jostain syystä ainoastaan kahdelle pelaajalle tarkoitetut pelit jäävät helposti vähemmälle huomiolle, ja näin oli Arlenkin kohtalo tähän asti. Mainittakoot, että Arlea voisi pelata myös soolona, mutta sellainen ei ole minun juttuni yhtään.
Pitäisin tämän kyllä mielelläni pidempäänkin, kuin vaivaiset kaksi viikkoa.

Fields of Arle on näyttävä paketti. Laatikko on valtava ja kun pelin levittää pöydälle, on vaikea uskoa, että se on todella vain kahdelle pelaajalle. Pelilautoja on jokaisella pelaajalla kaksi, ja sitten on vielä kaksi yhteistä lautaa. Siihen päälle sitten vielä iso läjä laattoja, kuutioita ja muita läpysköjä.
Arvaatte varmaan, ettei ole kyse kahdenkympin pelistä.  


Perhe valmiina uurastukseen.

Arle on Uwe Rosenbergin elämänkerrallinen teos, joka varmasti jakaa mielipiteitä. Sitä voisi kuvailla maalaisteemaiseksi hiekkalaatikoksi. Koko maailma, tai lähinnä Arle ja sen lähikylät, ovat avoinna ja pelaaja voi tehdä käytännössä mitä vain. Jollei vastustaja sitten satu ottamaan juuri sitä toimintoa, minkä olisit halunnut. Tällainen avaruus ei ehkä maistu kaikille, mutta itse pidän sitä todella mielenkiintoisena. Pelistä löytyy myös ne Uwemaiset ruoki työläisesi -mekaniikat, mutta se on pelinä silti hyvinkin omalaisensa. Tai ehkä se vain tuntuu jostain syystä hyvin erilaiselta, kuin muut herran tuotannosta. 

Fields of Arle käynnissä.

Pelaajan tehtävänä on pitää huolta omasta maatilkustaan. Pelikierroksia on yhdeksän, joista joka toinen on kesä- ja joka toinen talvikierros. Kesällä valitaan eri toimintoja kuin talvella. Pelaajat keräävät turvetta, puuta ja savea, rakentavat erilaisia rakennuksia, hankkivat välineistöä millä kuljettaa tavaraa lähellä oleviin kyliin, ja pitävät hevosia, lehmiä ja lampaita. Kaikkea olisi tietysti kiva tehdä, mutta jonkunlainen strategia olisi hyvä olla, muuten hommasta ei tule mitään. Tämä valinnan paljous voi olla pysäyttävää, varsinkin aloittelijalle. 

Kirjaston kappaleen hevoset ovat sokeita.

Jos yhtään nappaa tällaiset analogiset farmvillet, niin kannattaa kyllä tutustua Arleen. Itse pidän kovasti, vaikka olenkin surkea siinä.  Vuorovaikutus toisen pelaajan kanssa on lähinnä kilpailua toiminnoista, muuten jokainen keskittyy lähinnä omaan maatilaansa. Lopussa nähdään, kumpi on hoitanut tilansa paremmin eli saanut pisteitä eniten.

Resursseja seurataan oheisella mittarilla.

Viime viikkolla tutustuin myös toiseen Uwen peliin, Glass roadiin, siihen julkaistun sovelluksen kautta. Glass road oli jäänyt minulta testaamatta ajan puutteen takia, ja tartuin heti tilaisuuteen kokeilla sitä nopeasti app:in kautta. Yleinen palauta kyseisestä sovelluksesta ei ollut kovin rohkaisevaa, mutta päätin kokeilla silti. En itse törmännyt ongelmiin, softa näytti toimivan ihan hyvin.

Glass road sijoittuu Baijerin osavaltioon, joka on tunnettu lasinpuhallusperinteistään. Peli on jaettu neljään kierrokseen, joidenka aikana pelaajat valitsevat viisi korttia per kierros, ja tekevät näiden mukaiset toiminnot rakentaen rakennuksia ja keräten resursseja. Mielenkiintoista tästä tekee se, että jokaisessa kortissa on kaksi toimintoa, mutta jos joku valitsee saman kortin kuin sinä, saatte tehdä vain yhden näistä toiminnoista. 

Sovelluksen ulkonäkö on alkuperäiselle pelille uskollinen.

Glass road on tuttua ja turvallista Uwea, mutta tuntuu tiiviimmältä peliltä. Lainasin kirjastosta myös fyysisen kappaleen, koska halusin tietää, saanko siitä samat fiilikset. Neljä kierrosta on loppujen lopuksi melko vähän, joten pelin kesto pysyy maltillisena. Ora et Laboraa pelanneet tunnistavat Glass roadin resurssipyörät, jotka ovat hauska tapa välttää monen pikkunappulan kanssa plärääminen. Minusta on tainnut tulla Uwe Rosenberg -fani, sillä pidin Glass roadistakin paljon. Suosikkini on edelleen Caverna, mutta Arle teki myös todella ison vaikutuksen. Laitoin kirjastosta varaukseen myös Agricola; All Creatures Big and Small:in ja Ora et Laboran, eli lähiviikkoina on lisää Uwea tiedossa.

Nyt jos pelaisi vielä pari erää Patchwork:iä ennen nukkumaan menoa!




perjantai 4. maaliskuuta 2016

Näpertelyä.

Viime viikolla on pelipöytä täyttynyt ihan muista kuin peleistä. Innostuin askartelemaan kaiken moista, toki peleihin liittyvää pääosin. Tyylilleni uskollisena mopo karkasi tässäkin asiassa käsistä, ja projekti kestikin sitten pidempään kuin olin aluksi ajatellut. Ja ideoita tulvii koko ajan lisää!

Ensimmäisenä hommana päätin elävöittää Caverna: The Cave Farmersia lisäämällä ns. googly eyes:it kaikille eläimille. No niitä eläimiähän siinä pelissä riittää ihan tolkuttomasti, joten jaksoin ehkä liimata puoleen niistä. koska ei ne kaikki kuitenkaan ole kerralla pelissä mukana. Tämä idea on ihan röyhkeästi muilta pöllitty, en siis voi ottaa krediittiä siitä. Se vain tuntui niin mahtavalta idealta, että pakko oli itsekin kokeilla. 

Lauma kokoontuu.

No, tästähän idea sitten levisi vielä, kun silmiini osui Prisman askarteluosastolla myös värilliset möllötyssilmät.  Pitkään pohdin, että onko niille nyt oikeasti mitään käyttöä, mutta ostinpa sitten kuitenkin, kun eivät paljoa maksaneet. Pelihyllyä sitten selatessa silmiini osui Camel cup, josta en  itse edes ihan hirveästi pidä, mutta koska mieheni pitää siitä, se ei ole saanut lähtöpasseja. Kuinkas sattuikaan, Camel cupin kameleita oli juuri samat värit kuin niitä silmiä.

Keltainen odottaa vielä silmiään, muut ovat jo onnellisesti saaneet omansa.

Silmäoperaation jälkeen siirryinkin jo astetta vaikeamman tehtävän pariin. Lapsena tuli isäni kanssa väkerrettyä kaikkea kivaa Fimo-massasta, eli uunissa kovetettavasta muovailuvahasta. Parinkymmenen vuoden tauon jälkeen palasin muovailun pariin, tällä kertaa tarkoituksena tehdä pelinappuloita ja muita komponentteja. 

Ensimmäisenä otin työn alle Rococo:n, johon halusin tehdä harmaille ja valkoisille kuutioille korvaavat nappulat. Kyseiset kuutiot edustavat pelissä lankaa ja pitsiä, ja koska peli on mielestäni muuten hienon näköinen, tuntuivat kuutiot jotenkin tylsiltä.  Mielessäni oli vahva visio, mutta taitoa kun ei juurikaan ollut, olin ehkä huolissani, tuleeko lopputuloksesta riittävä. 

Aika hyvin aloittelijalta!
 
Työkalut olivat hieman alkeelliset: tavallinen ruokaveitsi, huulikiiltoputeli kaulimena ja jostain liimapurkista pöllitty korkki muottina. Mutta olen kyllä todella tyytyväinen tulokseen. Puolituntinen uunissa ja avot!  Kipaisin kyllä Sinellistä hakemassa ihan oikeita työkaluja seuraavaa kertaa varten. Ja siinä sivussa tarttui lisää värejä. Mies vain pyöritteli silmiään vieressä. 

Seuraavaksi olin päättänyt korvata Deuksen resurssipyörylät hieman tyylikkäimmillä versioilla. Aloitin helpoimmista, eli savikuutioista, ja viimeisenä tein vehnäpaalut. Apua sain ihanilta sisareni tyttäriltä Maijulta ja Ainolta.  Yllättävän iso urakka tehdä neljää eri resurssia 20 kpl  per laatu. Erityisen innoissani olin Ainon tekemistä kivistä, Ne on ihan törkeän hienot!

Savi, puu, kivi ja vehnä.

Puupölleissä rupesin jo hieman kikkailemaan lisäämällä joihinkin paloihin oksia, ja raastoin pintaan kaarnaa muistuttavaa kuviota. Puolessa välissä puusettiä mietin hetken, että mihinköhän hemmettiin sitä on oikein itsensä laittanut, mutta onhan nuo sen vaivan arvoiset. Ei sillä, että ne Deuksen puukiekot olisi nyt niin kuvottavat, mutta pieni luksus on ihan kivaa. Onhan noita erinäisiäkin firmoja, joilta voi ostaa valmiiksi erilaisia upgrade-settejä, mutta ne on melkein poikkeuksetta uuden pelin hintaisia. Yksi Fimo Soft -paketti maksaa 2.50.

Salaatti + pihvi = pökäle.

Väkerrettiin tyttöjen kanssa vielä Dungeon Petzin ruoka- ja kakkakuutioille (kyllä, luit oikein) korvikkeet. Hauska tapa viettää yhteistä aikaa. Pitää päästää luolalemmikit valloilleen joku päivä, jotta päästään kokeilemaan näitä uusia nappuloita.

Tällä viikolla pelipöytää ja tablettia on dominoinut Uwe Rosenbergin Patchwork, ja sen innoittamana kokeilin myös tehdä hauskat tiimalasinappulat tavallisten aikamerkkien tilalle. Tein prototyypit melko lonkalta, ja ihan kivat niistä tulikin, mutta taidan tehdä vielä yhdet ihan piirun verran pienemmät. Kannattaa muuten kokeilla Patchworkin appiä, se pitäisi löytyä sekä iOs-, Android- sekä Windows10 -laitteille. Haaveilen joku päivä jaksavani näpertää kangastilkuista oman version koko pelistä. Tarkoituksena olisi hyödyntää äidin vintiltä löytyviä ikuisuuden vanhoja tilkkuja, joilla kukaan ei tee mitään.  

Ehkä näillekin löytyy käyttöä joku päivä.

Mihin peliin sinä haluaisit tehdä omat hienot nappulat?  Seuraavana aion kokeilla kolikoiden tekemistä, sillä sain mielettömän hyviä vinkkejä Sinellin avuliaalta työntekijältä.  Jos kaikki menee niin kuin pitää, niin luvassa on ihan mieletöntä kamaa! Kuuluisia viimeisiä sanoja...