torstai 28. tammikuuta 2016

Viikon kohokohtana 7 Wonders: Duel.

Alkuperäinen 7 Wonders on  top10-listallani, muistaakseni se sijaitsee tällä hetkellä sijalla 6. Olin siis alustavasti kiinnostunut kun kuulin tekeillä olevan kaksinpelattava versio suosikistani. En nimittäin ole koskaan sotkeutunut 7 Wondersin kahden pelaajan varianttiin, se ei jotenkin ole vaikuttanut kiinnostavalta, ja monet on sitä ehkä hieman parjanneetkin. Ja aina kun 7W on otettu hyllystä, on pöydän ääreen ilmestynyt vähintään neljä pelaajaa. Tällä viikolla sain vihdoin kokeilla miltä kyseinen uusi versio vaikuttaa. Ja suunnittelijoina  kun sattuu olemaan kaksi suosikkiani, niin odotukset on korkealla.

Perustietoja:

Suunnittelija: Antoine Bauza & Bruno Cathala

Kuvitus: Miguel Coimbra

Julkaisija: Repos Productions

Pelaajamäärä: Tasan 2

Kesto: n. 30min.

Ikäsuositus: 10+


Ohjeläpyskä käteen ja opettelemaan!

7 Wonders: Duel on kahden pelaajan mittelö antiikin ajan herruudesta. Kenen sivilisaatio on kehittyneempi, kauniimpi ja toki myös turvallisin? Pelin alussa pelaajat ensin valitsevat neljä ihmettä, joita yrittävät  rakentaa kaiken muun ohessa. Nämä antavat mukavasti suuntaa pelille, mutta eivät ole varsinaisesti pelin pääjuju. Pelaajat nimittäin vuorollaan hankkivat kortteja pöydän keskelle muodostetusta korttipyramidista. Tuon pyramidin joka toinen rivi on näkyvillä, joten osa korteista on siis vielä peitettynä. Peitetyt kortit paljastuvat pelin edetessä. Uskallatko valita kortin tietämättä mikä sieltä paljastuu alta, ja näin mahdollisesti antaen vastustajallesi kultalusikan suuhun? Ja välillä on vain pakko ottaa riski. Peliä pelataan korkeintaan kolme kierrosta, toisin sanoen aikakautta, jonka aikana pelaaja voittaa joko saamalla armeijansa vastapelaajan puolelle, kehityttyään tieteissä vastustajaansa paremmin, tai muuten vain kerättyään enemmän pisteitä eri rakennuksilla yms, jollei kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa toteudu.

Pelin alkuasetelma.

Pelin kuvitus ja symbolit ovat tuttuja jo isoveljeltään. Hieman pieni pettymys oli huomata korttien olevan hyvin pieniä. Olisin mielelläni katsellut Miguel Coimbran hienoa kuvitusta isommilta korteilta, mutta ymmärrän kyllä, että näin peli vie vähemmän tilaa pöydällä. 
Tuttuun tapaan kortin voi joko rakentaa omalle pelialueelleen, jos omaa siihen tarvittavat resurssit, tai vaihtaa kortin rahaksi. Myös ihmeen rakentamiseen pitää aina valita kortti. Silloin et tosin tarvitse sen kortin resursseja, vain ihmeen vaatimat. Puuttuvat resurssit voi ostaa pankilta, mutta vastustajan omistamat kyseiset resurssikortit nostavat hintaa. 

Jos pelaaja saa kerättyä armeijakortteja, ja näillä siirrettyä armeijamerkin vastustajan päätyyn, peli loppuu heti. Onkin siis hyvä pitää huoli siitä, ettei kaveri pääse yllättämään.  Myös kuudella erilaisella tiedekortilla on pelaaja osoittanut älyllisen ylivertaisuuden, ja peli päättyy välittömästi. Jos kuitenkaan kumpikaan näistä ei ole tapahtunut kolmannen aikakauden loputtua, pelaajat laskevat kaikista korteistaan ja ihmeistään saamat pisteensä, ja voittaja on tietenkin se jolla niitä on enemmän. 

Sieltä se armeija uhkaavasti lähestyy.

Jos alkuperäinen 7 Wonders on sinulle tuttu entuudestaan, opit Duelin viidessä minuutissa. Kortit toimivat samalla tavalla, ruskea ja harmaat ovat resursseja, keltaiset kauppankäyntiin liittyviä, siniset pelkkiä pistekortteja, punaiset vahvistavat armeijaa, vihreät ovat tiedettä ja violetit ovat kiltoja, jotka muuttavat loppupisteytystä, jos peli etenee niin pitkälle. Tiedekortit toimivat hieman erilailla  kuin perusversiossa. Jos saat kaksi samaa symbolia, saat valita pyöreän edistysläpyskän, joka yleensä antaa sinulle loppupeliin jonkun bonuksen. 

7 Wonders: Duel on nopea ja koukuttava peli. Siinä on selkeitä elementtejä alkuperäisestä versiosta, mutta samalla se on ihan eri peli. Koska peli voi loppua ns. ennen aikojaan, pitää vastustajan valintoja seurata tiiviisti ja omat valinnat ovat äärimmäisen tärkeitä. Kukaan ei halua ojentaa voittoa toiselle. Paketin kyljessä lukee 30 minuuttia peliajaksi, mutta meillä tämä on mennyt jopa  20 minuuttiin. Jostain syystä pelit tuppaa meillä aina menemään loppupisteytykseen asti. Tunnetaan ehkä toistemme pelityylit niin hyvin, että taistelu tiede- ja armeijakorteista on armoton.

Valtakuntani pelin loputtua.

Hieman huvittavaa on lievä historiallinen epäkohta, jossa kaupungissasi voi olla sekä Gizan pyramidit että Zeuksen temppeli. Ei se nyt maailmaa kaada, mutta ehkä vähän hymyilyttää. Ei 7W: Duel muutenkaan kovin temaattinen peli ole, mutta hauska se on silti. Pienet kortit raivostuttavat, mutta kaipa minäkin totun niihin. En ollut oikeastaan tajunnut kaipaavani 7 Wondersia kahdelle pelaajalle, mutta nyt kun sellainen mahdollisuus on, niin mikä ettei. Kyllähän tätä nyt ihan mielellään pelailee. Mieskin tuolla sohvalla näyttää peukkua.

Ihan kiva.



perjantai 22. tammikuuta 2016

Snobeilua?

Olen intohimoinen lautapeliharrastaja. Ei mene päivääkään, etten lukisi peliaiheisia artikkeleita, katsoisi arvosteluja tai läpipeluuvideoita. Hinku jakaa tätä upeaa harrastusta on kova.

Mutta joskus huomaan itselläni, ja joskus myös muillakin, sellaisen inhottavan tavan nostaa nenä kattoon, kun joku kertoo pelanneensa Afrikan tähteä, Monopolya tai Aliasta. Eihän nuo ole ollenkaan samoja pelejä, joita minä pelaan. Meidän pelit on paljon parempia. Huomaan myös joutuvani puolustelemaan itseäni, että en todellakaan pelaa juuri näitä edellä mainittuja, ettei kenellekään jää vain harhaluuloa asiasta. Minä pelaan niitä "oikeita" lautapelejä.

Välillä huomaan häpeäväni kyseistä käytöstä, ja välillä taas en voi sille mitään. Jokin aika sitten eräs tuttavani laittoi facebookissa kuvan juurikin tuosta Afrikan tähdestä, häshtägeillä  #lautapeli ja #gamenight. Ja myönnän, ensireaktioni oli: Miksi ihmeessä?! Aikuiset ihmiset pelaavat lasten peliä, ja vielä nykystandardien mukaan ei kovin kummoista. Nostalgiaa? Ei tietoa muusta? Monia kysymyksiä heräsi.

Mutta toisaalta, eikö ole mahtavaa että pelasivat edes jotakin? Sekin on jo askel parempaan, vai mitä?  Seuraava askel olisi toki saada tieto näistä muistakin peleistä ihmisille. Monelle kun on jäänyt traumoja niistä tuntikausia kestävistä Monopoly-sessioista, joista yksi on selvästi voittamassa, ja muut vaan sinnittelevät loppuun asti, kilpaillen kakkossijasta. Nämä ihmiset mieltävät kaikki lautapelit usein turhiksi nopparalleiksi tai tietovisoiksi, eihän muita ole?  Yllättyisit, jos tietäisit mitä kaikkea löytyykään!

Mieheni kanssa tuomme usein pelin tai kaksi yhteisiin illanistujaisiin, välttyäksemme siltä Aliakselta, mutta myös näyttääksemme niille, jotka eivät pidä Aliaksesta, että maailmassa on muitakin pelejä. Jokaiselle on jotain. Jos taas tykkäät Aliaksesta, niin hei, hienoa että olet löytänyt jotain josta pidät! Mutta toki voi kokeilla muitakin?

Mietiskelin tässä päivänä eräänä, että onneksi lautapelimaailmassa on ehkä vähitellen herätty tietynlaiseen sisäsiittoisuuteemme, ja askelia on otettu tehdäksemme harrastuksestamme kutsuvamman. Helmet-kirjastoista löytyy valtava kokoelma näitä harrastajapelejä, joita ihmiset voivat lainata kahdeksi viikoksi, ja kokeilla ilman ostopäätöstä. Jos et tykkää yhdestä, niin seuraavaa kehiin. Toki suurin osa lainaajista taitaapi olla jo entuudestaan harrastajia, mutta ehkä pikkuhiljaa muitakin uskaltautuu kokeilemaan.

Nyt kipin kapin kirjastoon!



Myös marraskuussa järjestettävä Lautapelaamaan-tapahtuma on mielestäni nerokkaasti nimetty, ilman samanlaisten muiden tapahtumien con-liitettä. Con tulee lyhenteestä convention, mutta on ehkä suomalaiseen kieleen liian vieras. Coneissahan käy vaan nörttejä pukeutuneena Darth Vaderiksi. Okei, ehkä vähän kärjistettyä. Lautapelaamaan on kutsuva nimi, ja kertoo asian ytimen: täällä pääset pelaamaan. Toki jos välttämättä haluat pukeutua Darth Vaderiksi, tuskin saisit kummastelevia katseita.

Tiedän myös muutamien ystävieni, joita en ehkä luokittelisi olevan vielä peliharrastajia, eksyneen vinkistäni Lautepelioppaan sivuille, ja toivottavasti saaneen sieltä tietoa ja inspiraatiota. Toivottavasti  monet muutkin vasta-alkajat ovat löytäneet kyseisen sivuston. Sieltä löytyy arvosteluja ja tietoa lautapelitapahtumista, ja yleisilme on siisti ja selkeä. Toisin kuin esim englanninkielinen BoardGameGeek, joka on melko sekava ja vaikea käyttää ajoittain, vaikka onkin rakas minulle. Tietoa siis löytyy, kun tajuaa osata sitä etsiä.

Yritän tästä lähtien karsia snobeilevaa asennettani, ja muuttaa sen kannustavammaksi ja myönteisemmäksi. Olethan messissä?

Kappas, löytyyhän meiltäkin se Afrikan tähti.




sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Vapaa viikonloppu = Game on!

Alkuviikko oli aika tuskainen päänsärkyjen takia, joten eipä tullut pelailtua kuin pari erää Splendoria iPadillä. Mutta perjantaista eteen päin olikin sitten pelkkää timangia!

Nimittäin Maiju ja minä kaivoimme Imperial Settlersin hyllystä, Janin ollessa lätkämatsia katsomassa perjantai-iltana. Ja kuten varmaan arvasitte,  pääsin vihdoin testaamaan atlantislaisia. Maiju valitsi ylläripylläri egyptiläiset. Koska atlantislaiset eivät saa omista faction korteista yhtään pistettä pelin lopussa, panostin jo varhaisessa vaiheessa kortteihin, joista saisin nyhdettyä pisteitä pitkin peliä. Ja olinkin semmoiset 20 pistettä Maijua johdossa pitkän matkaa peliä. Homma tosin kaatui siihen, että en päässyt tuhoamaan Maijun kortteja ennen kuin vasta neljännellä kierroksella. Atlantislaiset kun eivät saa raze-lätysköjä produktiovaiheessa ollenkaan. Jep jep. Myös nuo uudet teknologia resurssit oli hieman outoja vielä, en ehkä osannut hyödyntää niitä ihan tappiin asti. Mutta ensi kerralla taas hieman viisaampana. Enkä edes hävinnyt kuin viitisen pistettä, että ei nyt ihan murskatappio.

Tästä se lähtee.


Lauantaina piipahdettiin vuorostaan anoppilassa pitämässä pieni Menolippu -maraton.
Ei siis ollu mitenkään etukäteen suunniteltu juttu, mutta niin siinä nyt pääsi käymään. Ensimmäiseksi kaivoimme Menolippu Aasian esiin, sillä edellisestä kerrasta oli kulunut jonkun aikaa jo. Aasia on mun Akilleen kantapää, sillä oma tyylini näissä junapeleissä on yleensä tahkota lippuja hirveällä tahdilla, ja koska tässä versiossa junat kuluu tiuhempaan tahtiin vaarallisten vuoristoreittien syödessä niitä kuin karkkia, huomaan yleensä laskeneeni tarvitsemani junat väärin.

Aloitin tällä kertaa vaatimattomasti kolmella lipulla.


Vaan tälläpä kertaa päätin ottaa iisimmin, ja tehdä yhden pitkän ja sitten katsoa kuinka pitkälle junat riittävät. Huvittavaa kyllä sinänsä, että sain tuon pisimmän reitin tehtyä vasta ihan viimeisellä vuorolla, ja junia jäi jopa yksi ylimääräinen. Ja oli niitä reittejä sitten kuitenkin tehtynä viisi tai kuusi, ja voitto kotiin! Tämä jäi ilmeisesti  muita kaivelemaan, joten otimme seuraavaksi Menolippu Hollanin pöydälle.

Sain aluksi rakennella ihan rauhassa kartan alareunassa yksikseni.

Hollanti poikkeaa muista Menolipuista sen verran, että jopa kaksin pelissä tuplareitit on salittuja, mutta reiteistä joutuu maksamaan tullimaksuja, joko pankkiin jos olet eka pelaaja reitillä, tai toiselle pelaajalle jos teet hänen viereen ohitusreitin. Pääsin taas pelaamaan omalla tyylilläni, eli tekemällä mahdollisimman monta reittiä. Onnistuin rakentamaan pelin melko varhaisessa vaiheessa keskeltä lautaa menevän reitin, joten muut pelaajat joutuivat väkisin makselemaan mulle tullimaksuja, minkä ansioista sain myös pelin loputtua bonukset jäljelle jääneistä rahoista. Ja voitto taas kotiin!

Seuraavaksi vielä erä peruspeliä.


Ja vielä jatkettiin, nimittäin perinteisellä Menolippu Usa:lla. Kuppi teetä kyytipojaksi, ja ei kun menoks. Me pelataan yleensä aina ns. mega game -versiota, eli 1910-lisurin kaikilla lipuilla. Silloin on muiden hieman vaikeampi arvata, minne olet matkalla, kun lippuja löytyy melkein jokaisesta kaupungista toiseen.  Otin heti peli alussa pitkän reitin Vancouver-Montréal, mutta lähdin tekemään sitä keskeltä, enkä kartan yläosasta, sillä Jani olisi satavarmana arvannut mitä olin tekemässä, ja blokannut mikäli mahdollista. Nostelin lippuja hyvää tahtia ja sain liitettyä ne todella hyvin kartan poikki menevään reittiini, ja lopulta voitin pelin yli 20 pisteellä. This girl is on fire!

Yhtään avioliittoa ei vahingoitettu näiden pelien aikana.


Sunnuntaille olimme vielä sopineet siskontyttöni Maijun kanssa pelitreffit. Aloitimme illan laittamalla hänen Dale of Merchantsiin suojat, ja sitten päästiinkin heti korkkaamaan ne. Jani tuli peliin mukaan ensikertalaisena. Pelissä oli papukaijat, pesukarhut, oravat ja oselotit. Alku oli melko tasainen, teimme kukin ensimmäiset kolme kojua vaadittavista kahdeksasta peräkanaa. Sitten alkoikin kilpajuoksu ja olin melko vahvoilla, kunnes Jani vei kädestäni juuri sen yhen kortin, joka antaa mahdollisuuden käyttää muidenkin eläinten kortteja kojun tekemiseen. Ja Maiju sai heti seuraavalla vuorolla kahdeksannen kojunsa valmiiksi.


Hyvässä alussa.

Jos et ole vielä tutustunut Dale of Merchantsiin, niin ehdottomasti kannattaa! Tänä vuonna pelille on myös tulossa jatkoa, tällä hetkellä nimeä Dale of Merchants 2 kantavan pelin myötä. Se toimii lisäosana, mutta sitä voi pelata myös itsenäisesti. Peli on nyt julkisessa pelitestausvaiheessa, ja sitä voi käydä kurkkimassa Snowdale Designin sivuilta, mikäli on kiinnostunut.

Seuraavaksi saimme houkuteltua Ainon mukaan muutamaan erään One Night Ultimate Werewolfia. Kukaan ei laskenut pisteitä, pidettiin vain hauskaa.

Unihukka.

Päätimme illan vielä Kingsburgilla. Otimme käyttöön lisäosan isommat player boardit, mutta emme muita juttuja. Nice and simple! Tosin peli meni kyllä niin metsään omalta osaltani, että vieläkin melkein naurattaa. Viimeisellä kierroksella onnistuin laskemaan resurssini ihan väärin(taito sekin), ja en ollut tarpeeksi varautunut sotilasvoimilla. Lohikäärmeet vei minusta voiton  ja - 5 pistettä. Jani ja Maiju olivat vain pisteen päästä toisistaan, mutta sehän riittää. Voitto meni Janille ja hyvä niin.

Minähän se siinä.

Kassissa olisi vielä ollut Puerto Rico, mutta Maiju ei jaksanut enää ruveta opettelemaan uutta peliä niin myöhään sunnuntaina, joten se sai nyt luvan jäädä seuraavalle kerralle. Ihan hyvä setti tuli taas pelailtua. Näihin kuviin on hyvä lopettaa tämä viikko.

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Pakkaspäivän pelishoppailut.

Oltiin mieheni kanssa suunniteltu pelishoppailua tälle viikonlopulle, ja onneksi ne pahimmat pakkaset hieman hellittivät. Lautapelit.fillä oli nimittäin Mombasa alkukuun tarjouksissa, ja koska olin kyseistä peliä himoinnut koko syksyn, sehän sopi minulle oikein hyvin!  Olisihan tuon pelin voinut tilatakin, mutta päätettiin kuitenkin lähteä ulos reippailemaan, ettei koko päivä olisi mennyt neljän seinän sisällä.

Tarkistin vielä ennen lähtöämme, että peliä oli vielä saatavilla, koska jostain syystä pelkäsin, että kaikki muutkin lautapelihullut olisi nähneet kyseisen tarjouksen, ja tarttunut siihen kuin kala syöttiin. Vaan ehkä Mombasa ei muita niin kiinnosta? Sillä niitä oli siellä tarjouspöydällä vielä kolme kappaletta, ja uskoisin varastossa olevan enemmänkin. No hyvä meille! Nappasin sen heti syliini, ennen kuin rupesin katselemaan muita hyllyjä.

Kansikuva ja osa pelilautaakin.


Silmäni osui hetken kuluttua My Village:en. Tästä olinkin jo kiinnostunut etukäteen, hintakaan ei ollut paha, 32€ miinus kantisale 10%. Mutta en sitten kuitenkaan päätynyt siihen, sillä silmiini osui jotain vielä mageempaa.

Nimittäin Imperial Settlers: Atlanteans! Jes jes, Joulupukki ei tätä tuonut, mutta nyt se on meidän. Imperial Settlers on yksi suosikeistani, ja Atlanteans lisuri oli aivan ehdoton pakkohankinta. Sen mukana tuli uuden factionin lisäksi paljon tavaraa myös muihin pakkoihin, joten iso jees sille!

Otin kuvan laatikosta, ja sitten heivasin sen roskiin. Kaikki mahtui peruspelin laatikkoon.

Tyytyväisinä ostoksiimme riensimme kahvilaan kaakaolle, ja sieltä kotiin ihastelemaan saalistamme.
Pelihyllyä pitää hieman säätää, mutta onneksi sain Atlanteansin mahtumaan peruspelin laatikkoon, niin säästyi edes sen verran tilaa.

Kuppi kuumaa maistui pakkasessa kävelyn jälkeen.


Mombasan laatikko on sitä perus Menolippu -kokoa. Laitoin kaikki komponentit muovilaatikkoon, joten voin säilyttää sitä huoletta joko vaakatasossa tai pystyssä. Siitä muistukin mieleen, että pitääpä mennä Clas Ohlsonilla käymään, kun tuo säilytyslaatikkovaranto näyttää huonolta. Viimeksi kun kävin siellä, oli juuri ne koot jota olisin tarvinnut loppu. Taitavat kelvata siis muillekin.

Tavaraa riittää.

Mombasa on Alexander Pfisterin europeli, joka herätti jonkin verran kränää, tosin lähinnä amerikkalaisissa, koska peli sijoittuu kolonisaatioajan Afrikkaan.  Peli ei kuitenkaan ota kantaa orjabisnekseen, vaan on lähinnä resurssien hankintaa ja hallintaa. Itselläni tuo teema nyt ei herätä juurikaan mitään tunteita, peli kiinnostaa lähinnä sen mekaniikkojen takia.

Lähikuva laudasta ja komponenteista.

Mombasan komponentit ovat perushyvää laatua. Omassa kappaleessani tosin oli osa yhden punnan kolikoista väärän kokosia, mutta se nyt ei pelaamista haittaa mitenkään, ne kun kuitenkin erottaa viiden punnan kolikoista värinsä puolesta. Muut osat ovat oikein hyviä. Pidän Klemens Franzin grafiikoista, väritys on mieto olematta kuitenkaan tylsä. Ohjekirja on mielestäni tarpeeksi selkeä, mutta olen lukenut sen vasta kerran selailemalla läpi, joten pitää tutustua siihen vielä hieman tarkemmin, jotta vaan varmuuden tästä.

Imperial Settlers: Atlanteans on oikeastaan juuri sitä mitä odotinkin. Laatikosta paljastui reilu 100 korttia, Atlantislaisten pelilauta, sekä kaksi arkkia uusia resurssilätysköitä. Ohjeet on yhden aukeaman pituisella paperilla, selkeästi ja ytimekkäästi.

Atlantislaiset.


Netistä olen sen verran lukenut tästä lisäosasta, että se on hyvin omalaisensa ja myöskin haastava. Atlantislaiset toimivat täysin erilailla kuin muut, mutta toisaalta, ei ne muutkaan nyt niin samanlaisia olleet. Mukana tuli myös kortteja muihin pakkoihin, ja kortteja joita käytetään vain jos mukana on myös aikaisempi Why can't we be friends? -lisuri.

Pelattavaa on siis moneksi kuukaudeksi!


sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Sydämeeni joulun teen ja muita tarinoita joulukuulta.

2016 se tulla jolkotteli melkein huomaamatta. Joulun pyhät menivät perheiden luona oleskellessa, niin kuin kuuluukin. Olin saanut hankittua tarvitsemani lahjat jopa jo aaton aattona (heh heh). Joka vuosi joku lahjoista tuottaa pään vaivaa, mutta tänä vuonna se ei ollut mieheni lahja. Olin nimittäin päättänyt jo kesällä, että hankin hänelle Pandemic: Legacyn. Pandemia on Janin lempparipeli, joten sen uusi inkarnaatio oli lähes itsestään selvä valinta hänelle. Toki pukin konttiin tuli pakattua muutakin, mutta ne eivät olleet lautapelejä. Paitsi ostimme Maijulle Dale of Merchantsin, kehutun suomalaistaustaisen pakanrakennuspelin.

Itse sain mieheltäni lahjaksi toivomani Madeiran sekä Dungeon Petzin lisäosan Dark Alleys. Madeira oli iso yllätys, sillä se on hyvinkin rakas europeli, en ajatellut mieheni innostuvan moisesta, ja hän kyllä tietää kuka sitä joutuu kanssani pelaamaan. Ja niin Madeira pääsi välipäivinä heti pöydälle. 

Madeira on portugalilaisten pelisuunnittejoiden Nuno Bizarro Sentieiron ja Paulo Soledaden suunnittelema peli, jossa pelaajat keräävät viiniä, viljaa, puuta ja leipää muiden tuotteiden lisäksi kauniilla Madeiran saarella. Tuotteet pitäisi saada pakattua laivoihin rahan toivossa, ja työläisetkin pitäisi ruokkia. Viini pitäisi saada kuskattua siirtomaihin, ja tämä kaikki olisi saatava aikaan viidessä kierroksessa. 

Miehet hommissa.

Madeirassa on paljon tavaraa ja huomioon otettavaa. Ajatuksen pitäisi viedä useamman vuoron eteen päin, ja olisi myös hyvä olla se back up suunnitelma, jos homma ei menekään niin kuin Strömsössä. Säännöt itsestään ei ole minusta hankalat, vaikka ohjevihko onkin pitkähkö.  Jos työläisten asettelu on pelimekaniikkana tuttu, tuntuu peli kotoisalta, mutta samalla siltä, että joku olisi mennyt vaihtamaan verhot ja mattokin on uusittu.  

Portugalilaisia herrasmiehiä.


Dungeon Petz: Dark Alleys taas on jotain aivan muuta. Europeliksi Dungeon Petz on todella temaattinen. Sääntöjä on vaikka muille jakaa, mutta ne on kaikki pelin maailmaan sopivia ja loogisia. Dark Alleys tuo lisää sitä hullunkurista maailmaa, millä jo peruspeli meidät ihastutti, mutta se tuo myös paljon paljon uutta. Kokonainen lisälauta, musta pörssi, lisätään alkuperäisen pelilaudan kylkeen. Siellä voit käydä ennustajaeukolla, palkata body guardin, käydä nuppilääkärillä, tai esimerkiksi ostaa hienon uuden rusetin petzillesi, joka tuo sille lisäarvoa. Uudet lemmikitkin ovat hieman astetta vaativampia, ei ihan peruspuudeleita siis. 

Mustan pörssin antia.

Dark Alleysiä en ottaisi heti vasta-alkajille peliin mukaan. Tai jos olisi jotain otettava, niin ehkä vain lemmikit. Itselle se on toki erittäin mieluisa, sillä pidän pelistä erityisen paljon, mutta lisäosalla pelistä tulee hyvinkin monimutkainen. Pelistä on  myös mahdollista tehdä yhden kierroksen pidempi, nyt kun mahdollisia shoppailupaikkojakin on melkeinpä tuplaten. Tämä toki vain niille, joita ei haittaa että pelistä tulee piirun verran pidempi. Kun ei se alkujakaan mikään filleri ollut. 

Maiju pohtii siirtoaan. Liekö viinistä apua?

Joulun ja välipäivien aikana tuli pelattua myös muutamia muita pelejä. Mysterium oli, kuten osasin ennustaa, suuri hitti perhepiirissä. Väittäisin, että suurin osa Cluedoa pienenä rakastaneista, rakastuisi myös Mysteriumiin. Ainoa huolenaiheeni on, tuleeko peliin lisää kortteja saataville lähiaikoina. Lisäkortit tulisivat nimittäin tarpeeseen, kun peliä on vääntänyt samalla porukalla monen monta kertaa. 

Kristallipallot ei-niin-kovin nätissä rivissä.

Maijun kanssa pelailimme monta erää Dale of Merchantsia, valitettavasti minun häviöön useammin kuin toisin päin. Voin suositella tätä kaikille nopeaa korttipeliä kaipaavalle, jolta löytyy englannin kielen taito. Sillä, vaikka peli on suomalaista tuotantoa, on se yksinomaan englanniksi. Kaikki korttien tekstit on siis vain yhdellä kielellä. Ohjeet on tosin ladattavissa suomeksikin Snowdale designin sivuilta. 

Selkeydestä tyylipisteet Dale of Merchantsille.

Älkää antako Dale of Merchantsin söpöjen kuvitusten hämätä. Peli soveltuu erinomaisesti aikuisille, vaikka ensisilmäykseltä saattaa näyttää lapsille suunnatulta. Pelissä on kestoonsa nähden mukavasti pähkäilyä, kortteja voi käyttää usealla eri tavalla, ja niiden ketjuttaminen ja oikeaan aikaan pakasta poistaminen on äärimmäisen tärkeää. Sillä kyseessä on ennen kaikkea kilpajuoksu, jossa kakkosijaa ei palkita. 

Joululahjamme anopille, Carcassonne lasinaluset.

Pelasimme myös mieheni perheen kanssa pelejä jouluvapaina. Annoimme mieheni kehitysvammaiselle siskolle sammakkoaiheisen Hooop! -pelin, joka olikin yllättävä suosikki kaikkien keskuudessa. Hooop!issa sinun tulisi saada sammakkosi ensimmäisenä kavereiden lumpeille, tietenkin tehden muiden matkan mahdollisimman hankalaksi siinä sivussa. Kivat värikkäät komponentit, helpot ohjeet ja selkeät pelimekaniikat, eikä muuta tarvita.  Ehdottomasti voin suositella perheille. Pelin takaa löytyi yllättäen puolalainen pelisuunnittelija Adam Kaluza.

Pienet sammakot, pienet sammakot.

Uusi vuosi meni tuttuun tapaan aaton pelimaratonilla. Pelipöydälle valikoitui Legendary Encountersista, Colorettoon, Huhupuheisiin ja Spyfalliin. Spyfall oli monen suosikki, sitä pelattiin myös seuraavana päivänä. Oma suosikkini oli Mascarade, Bruno Faiduttin sosiaalinen bluffauspeli, hieman Coupin tyyliin. Kaikkien ehdoton suosikki taisi kuitenkin olla One Night Ultimate Werewolf.
Uudenvuodenpäivänä pelasimme myös tuttuun tapaan Taru Sormusten Herrasta -lautapeliä, ja tuttuun tapaan hävisimme. Tämä on perinne, josta ei tingitä. Ei siis niinkään se häviäminen, vaikka sekin tuntuu olevan jo perinne itsessään, vaan yhteen kerääntyminen Sauronin voimia vastaan. 

Alienit hyökkää, iik!

Kaiken kaikkiaan viime vuosi tuli arvoiseensa päätökseen hyvässä seurassa, mutta eiköhän käännetä katseet jo pikkuhiljaa tähän vuoteen. Tiedossa on ainakin paljon Pandemic:iä ja toivottavasti lisää Madeiraa. Tykästyin siihen todella!

Täten toivotan Hyvää Uutta Vuotta kaikille, toivottavasti pelivuotenne tulee olemaan rikas!