Kortteja, kortteja ja vielä vähän kortteja. Okei, muutama noppakin.Onhan tämä sentään Noppapotti.

Viimeksi lupasin ottaa kuvia Blood Bowl Team Managerista, mutta enpäs sitten saanutkaan hyviä, joten täytyy ottaa uudet kuvat ja kirjoitella siitä joskus vähän myöhemmin.

Sen sijaan ajattelin turinoida kaikkea sekalaista, lähinnä mitä olen pelaillut viimeaikoina ja kenen kanssa.

Viimeiset kaksi viikkoa on olleet pelirikkaat, mistä olen toki äärimmäisen iloinen.  Näin pitkäaikaista ystävääni monen viikon tauon jälkeen, ja pistimme pelit pystyyn. Pelipöydälle pääsi uusi suosikkini Trains -Rising sun, joka yhdistää pakanrakennuksen ja ratojen kyhäilyn pelilaudalla. Ehdottomasti suosittelen tätä kaikille. Pelistä on saatavilla kaksi versiota, tavallinen Trains ja Rising sun. Pelit ovat myös keskenään yhteensopivia. Trains pääsi myös monena muuna päivänä pöydälle, ja ikäväkseni totesin, että korteissa alkoi näkymään pieniä kulumia. Joten suojat oli hankittava. Panostin tällä kertaa hieman laadukkaampiin Dragon shieldeihin, koska ajattelin lempipelini ansaitsevan astetta paremmat suojat.
Pelasimme Trainsiä myös anoppilassa, konjakkilasillisen kyydittämänä. Hankin peliin saatavilla olevan lisäkartan USA&Saksa, mutta se ei kerennyt päästä esiintymään vielä.

Trains ja lasillinen konjakkia.


Yksi viimevuoden kuumimmista uutuuksista eli Star realms, on päässyt pelipöydälle useaan eri
otteeseen joulun jälkeen, kun annoin siskontytölleni Maijulle sen lahjaksi. Tämä avaruusteemainen
pakanrakennuspeli on saatavilla myös appstoresta, jota kannattaa ehdottomasti kokeilla.  Nopea ja virtaviivainen Star realms yllätti itsenikin helppoudellaan ja koukuttavuudellaan. Harkitsen jopa oman kappaleen hankkimista, sen kun saa noin 15 eurolla, eikä se vie hyllyssäkään paljoa tilaa.

Kaksintaistelu Maijun kanssa.

Trainsin ohella eniten pöytäaikaa saanut peli on meillekin melko uusi tuttavuus, Thunderstone advance - Towers of Ruin. Yllättäen tämäkin on pakanrakennuspeli.  Fantasiateemainen
Thunderstone on mekaniikoiltaan hyvin samankaltainen Dominionin kanssa, mutta sen teema tulee
paremmin läpi.  Tarkoituksesi on kerätä joukko erinäisiä sankareita, ja mennä kyläsi lähettyvillä olevaan luolaan läimimään hirviöitä toisensa perään. Europelien tyyliin, eniten voittopisteitä kerännyt voittaa.

Korttiesimerkkejä.

Olen hankkinut Thunderstone advancen kaksi ensimmäistä lisäosaa Caverns of Bane ja Root of
Corruption.  Pelin tuotanto on lopetettu, joten joudun kiireellä hankkimaan viimeisetkin kolme lisuria. Inhottavaa innostua jostain pelistä juuri, kun se alkaa olla vaikeasti saatavilla.

Pelasimme myös viikonloppuna Elder sign -pelin uusinta lisäosaa, Gates of Arkham. Tämä jakoi mielipiteitä rankasti, moni oli yllättynyt kuinka paljon se muuttaa peliä.  En osaa vielä kommentoida, mitä mieltä olen, mutta uskoisin päätyväni jees-kerhoon. Lisähaasteet on kuitenkin Elder signiin ihan tervetullut lisä. Elder sign on Cthulhu -aiheinen noppapeli, joka on ehkä kärsinyt helppoudesta ollakseen yhteistyöpeli. Yhteistyöpelin kuuluu olla haastava pitääkseen mielenkiintoa  yllä.


Hahmoni viimeisimmästä pelistä. 


Hyllyymme on myös vaivihkaa päätynyt muutama uusi kaveri. Hankin vihdoin 7 wonders : Babelin,
Flash point Fire rescuen lisurit 2nd story ja Extreme danger, pari factionia Summoner warsiin, viimeisimmän Smallworld lisäosan, sekä Smash up:in Monster Smash lisäosan. Kuulostaa paljolta, mutta säästimme niihin pitkän aikaa.
7 wonders on yksi mieheni ja minun suosikeista, joten oli itsestäänselvää hankkia sen uusin lisuri
Babel. Avattuani sen laatikon, olin melkein järkyttynyt kaikesta siitä sälästä, mitä paketista löytyi.
Huomattavasti enemmän kuin aikaisemmissa lisäosissa.

Jännitys tiivistyy, mitä paketista löytyykään?

Flash Point Fire Rescue on osana meidän 10x10-haastetta, joten tuumasin parin lisäosan tuovan hauskaa vaihtelua. Vaikka ei peruspelissäkään mitään vikaa ole.  Tämän jos joku älyäisi kustantaa suomeksi. Palomiesteema on mielestäni toimiva ja mielenkiintoinen, ja uskoisin sen myyvän.
Smallworldistä en ole täällä vielä tainnut kirjoittaa, voisin sitäkin harkita jossain vaiheessa.
Smash up:ista taasen olenkin jo kirjoittanut. Monster Smash tuo lähinnä lisää joukkueita, joista valita.
Säännöt pysyvät kutakuinkin samoina.

Summoner wars on suosikkipelini(tosin Trains taitaa tiputtaa sen valtaistuimeltaan piakoin), joten on melko noloa, etten ole siitä kirjoittanut tänne. Sekin on osana kymppihaastetta, joten uskoisin
pääseväni pelaamaan sitä paljon lähiaikoina. Varsinkin kun hankin kaksi uutta factionia. Siitä tuli juuri uusi Alliances master set, arvatkaa vain kuinka paljon tekisi mieli hankkia sekin. Vaan pitääpä säästellä jonkin aikaa, sen hinta taitaa olla kuudenkympin tienoilla.

Summoner Wars vauhdissa. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pakohuonepelit omassa olkkarissa - Testissä Exit the Game -sarja.

Kevättä näköpiirissä, jospa niitä pelejäkin?

50 lempparipeliäni.