Syntymäpäivälahjoja ja muita asioita.

Täytin eilen 29 vuotta. Harva ikäiseni nainen  pyytää lautapelejä syntymäpäivälahjaksi, mutta toivoin pelkästään pelejä. Muita tavaroita en tällä hetkellä kaipaa, joten miksi olisin halunnut mitään tarpeetonta krääsää.

Kummitätini oli viisas ja antoi lahjan minulle rahana, joten sain itse tilata pelit jotka halusin, sen sijaan että hän olisi ottanut riskin ja hommannut jotain joka meillä jo olisi. Pohdin pitkään, mihin tuon rahan käyttäisin, sillä toivelistani oli salaa kehittynyt yllättävän pitkäksi. Tällä hetkellä prioriteettinäni tuntuu olevan, että pelin pitää olla nopeahko, sillä meillä on tarpeeksi monen tunnin pelejä, jotka eivät vaan pääse pöydälle sitten millään.

Ensimmäiseksi peliksi valitsin Days of Wonderin uutuus hottiksen, Five Tribes:in.  DoW:n edellinen uutuus Relic Runners ei napannut juurikaan, joten olin aluksi skeptinen, että onko DoW menettänyt paikkansa huippupelien julkaisijana, mutta skeptisyydestäni huolimatta Five Tribes on selkeä askel oikeaan suuntaan.  Ja vielä kun takana on Bruno Cathalan kaltainen pelisuunnittelija, hitin ainekset on kasassa. Five Tribesia on kritisoitu analyysihalvauksen takia, mutta uskon useampien pelikertojen nopeuttavan päätöksen tekoa tässäkin pelissä. Ensikertalaiselle FT voi olla hyvinkin häkellyttävä.

Toiseksi peliksi valikoin Bruno Cathalan toisen uutuuden, Abyss:in. En tiedä mikä tässä viehättää eninten, mutta uskon, että Abyss on helppo saada pöydälle. Ja vaikka monet ovat kritisoineet, että Abyss on vaan kaunis kuori ilman sisältöä, itse uskon toisin.

Näiden pelien lisäksi sain mieheltäni kauan kaipaamani Mascaraden.  Tätä toivon pääseväni pelaamaan varsinkin perheen kanssa, ja miksei myös kavereiden kanssa illanistujaisissa. Vähän aikaa sitten hankkimani The Resistance ja Coup ovat olleet hittejä, joten uskon Mascaraden iskevän niihin joihin edellämainitutkin.

Ostin myös itse vähän aikaa sitten CV:n, lähinnä perheen kanssa pelaamiseen. Pelin idea on minusta hauska, mutta tuotantoarvot ovat kyllä aivan syvältä. Kortit ovat todella ohutta läpyskää, ja muutkin komponentit ovat halvinta mahdollista. Ja vaikka peli on Amon suomenkielinen versio, tarkoittaa tämä käytännössä sitä, että vain ohjeet ovat suomeksi, kortit ovat silti englanniksi. Itseäni tämä ei haittaa, mutta olisin toivonut pääseväni pelaamaan tätä anoppini kanssa, joka on kova pelinainen, mutta ei valitettavasti ymmärrä englantia. Pitää varmaan tehdä jotkut tarrat itse, jotka voi liimata kortteihin. Tällaista se on kun mennään siitä mistä aita on matalin. En pysty ymmärtämään Amon päätöstä muutenkaan, koska miellän heidät enemmän lelualan ihmisiksi, ja heidän kohdeyleisö oletetusti on perheet, eikä peliharrastajat. Olisipa mielenkiintoista tietää, kuin moni vanhempi erehtyy ostamaan CV:n lapsilleen, tietämättä, että koko peli ei ole suomennettu.

Parin viikon päästä olisi peli-ilta kaverini luona, piiiitkästä aikaan. Toivon, että jotkut näistä uutuuksista pääsee pelipöydälle.  Yritän ennen sitä saada otettua kuvia ainakin Five Tribesista ja Abyssista, ja jos kerkeän niin CV:stä ja Mascaradestakin, joten pysykää kuulolla. Lauantaina juhlin synttäreitäni Battlestar Galactica teemalla. Yritän napata siitäkin muutaman kuvan tänne.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pakohuonepelit omassa olkkarissa - Testissä Exit the Game -sarja.

Kevättä näköpiirissä, jospa niitä pelejäkin?

50 lempparipeliäni.