Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2014.

Roolileikkejä ja pelastustehtäviä.

Kuva
Itse pidän kovasti syksystä. Ja tämä syksy onkin ollut siitä kiva, että ollaan saatu peliseuraa mieheni kanssa viikottain. Pelihyllykin on saanut hieman lisää täytettä, kun kävimme Lautapelit.fi:n Helsingin pisteen uusien tilojen avajaisissa. Kivalta näytti, vaikka kuulemma aikoivat vielä hieman säätää hyllyjä yms. Mukaamme tarttui tuolloin hauska palomiesaiheinen yhteistyöpeli Flash Point - Fire Rescue, jonka perään olin jo hieman haikaillut. Tätä onkin tullut jo pelattua moneen otteeseen, etenkin pelailua harrastavien siskontyttöjeni Maijun ja Ainon kanssa. Erityisesti myös aviomieheni Jani tykästyi tähän, enkä yhtään ihmetellyt, sillä yksi hänen lempipeleistään on Pandemia, joka on myös oiva yhteistyöpeli. Flash pointista saa hyvinkin haastavan pelin, nostamalla vaikeustasoa, ja tästä syystä annoimmekin pelille lempinimen VPK= Varmasti Palaa Kaikki. Peliä on myös mahdollista pelata ns. perhesäännöillä, mutta oikeasti en suosittele niitä muuta kuin ihan ensimmäiselle pelikerralle

Fury of Dracula, jahtauspelien kingi?

Kuva
Kolmisen vuotta sitten huudettiin Huuto.netistä muistaakseni mukavaan hintaan Fury of Dracula -niminen Fantasy Flight Gamesin jahtauspeli. Ja sitten se istuikin sen about kolme vuotta meidän hyllyssä, lähes koskemattomana. Muutamaan otteeseen avasin laatikon ja lueskelin sääntölehtistä, mutta se tuntui aina jotenkin sekavalta, ja meinasin joka kerta nukahtaa puolessa välissä. Tiedä sitten kummasta tämä kertoo enemmän, minusta vai siitä sääntökirjasta. Syy siihen, että aikanaan kyseinen peli ostettiin, oli että se oli huokeaan hintaan käytettynä, mutta uudenveroisena(tästä tosin voidaan sitten olla erimieltä) ja koska esim Scotland Yard on meille mieluisa peli, ajateltiin tämän tuovan hieman lisää teemaa ja syvyyttä tämänkaltaiseen peliin. Peli oli tosissaan sisältä ihan hyvässä kunnossa, mutta laatikko ei todellakaan ollut uudenveroinen. Siinä vaiheessa kun noudettiin peliä en sitten enää jaksanut kyseisestä asiasta nillittää, sillä huomasin ettei kemia myyjän kanssa oikein natsa

Hukkuako veteen, hautautuako hiekkaan vai nappaisiko possulenssun?

Kuva
Pelattiin tällä viikolla Matt Leacockin Kadonnutta kaupunkia, ja tulipa mieleeni hieman vertailla herra Leacockin kolmea sisaruspeliä keskenään. Kyseiset pelit ovat siis Kadonneen kaupungin lisäksi Salaisuuksien saari ja Pandemia. Kaikki kolme ovat yhteistyöpelejä ja jakavat muutamia pelimekaniikkoja keskenään. Näistä kaksi ensiksi mainittua ovat oikeastaan toisilleen jatkoa tarinallisesti. Yhteistyöpelit ovat nykyään kovassa suosiossa, ja itsekin pidän niistä kovasti. Siksipä omistan nuo kaikki kolme edellämainittua peliä. Mutta joku voisi haluta näistä vain yhden, ja miten valita itselleen sopivimman? Teema on yleensä hyvin iso vaikutustekijä peliä valittaessa, mutta ei tietenkään ainoa. Salaisuuksien saari, alkuperäiseltä nimeltään Forbidden Island, vie pelaajat uppoavalle saarelle, jolta heidän olisi tarkoitus löytää neljä aarretta ja vielä päästä poiskin, ennen saaren vajoamista unohduksiin. Pelin vaikeutta voi säädellä aloittelijasta legendaariseen, ja tämä on yhteistä kaikil