sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Kolme yötä jouluun on.

Lahjat on jo pakattu, mutta vielä ei pääse levähtämään. Yksi työpäivä pitäisi vielä jaksaa, vaikka akut alkaakin jo olla tyhjät.  Satuin lauantaina käymään Anttilassa, jossa oli kaikki lautapelit -30% alessa.  Näin joulun alla ei saisi ostella itselleen mitään, mutta koska en usko kenenkään muun kuin mieheni minulle mitään peliä ostavan, uskalsin napata pari juttua mukaan. Hyvin sieltä oli hyllyt tyhjentyneetkin, mutta oli siellä vielä jotain tarjollakin.  Ostimme kesällä anopilleni Hanabin deluxe-version, ja täytyy myöntää olleeni hieman kateellinen. Nyt sainkin itselleni samanlaisen ja vain vajaalla 15 eurolla.  Deluxe- versiossa on mielestäni kauniimmat kortit ja kätevät korttipidikkeet, joita voin käyttää myös muissa korttipeleissä. Laitoin aikaisemman versioni meidän matkapelipakkiin, jota roudaamme varsinkin kesäisin mukana.

Uudet isommat kortit kätevässä pidikkeessä.

Ainoa pieni miinus deluxe-versiossa on peltilaatikko, jossa peli tulee. Joitakin nämä laatikot
häiritsevät. Itseäni ne ei oikeastaan haittaa. Hyllyssäni on jo kaksi muutakin peltilaatikkoa, Salaisuuksien saari ja Kadonnut kaupunki. Mutta pahvilaatikko olisi toki kätevämpi, muttei ehkä yhtä tyylikäs.

Ostoskoriini lähti myös Spiel des Jahres-voittaja tältä vuodelta eli Camel cup( muualla päin maailmaa tunnetaan nimellä Camel Up) . Kyseiseen kamelikisailuun mahtuu jopa 8 pelaajaa, ja ajattelin sen olevan hauska filleri tai kevyt peli koti-iltoihin. Camel cupissa veikataan voittajaa kameleiden kilpajuoksussa.  Peli on erittäin tuurivetoinen, mutta tietyllä tapaa todella hauska. Pelailtiinkin tätä jo tänään muutamaan otteeseen, ja minä ainakin viihdyin pelin parissa.

Kamelit kilpasilla. Otos Camel cupin hienoista komponenteista. 

Camel cup on todella kevyt peli, ja mikäli siihen asennoituu oikealla otteella, tulee varmasti viihtymään.  Parhaimpia hetkiä on, kun otat hullun riskin ja veikkaat vastoin muita pelaajia ja päädyt silti arvaamaan oikein!  Pelivuorotkin menevät todella nopeasti, joten peli ei kestä pitkään edes täydellä pelaajamäärällä. Tosin en ehkä itse pelaisi 8:lla pelaajalla, jollei olisi ehdottoman pakko.  Tällöin kerkeät tehdä pelin aikana vain pari toimintoa.

Yllämainitut pelit ovat myös sopivia pukinkonttiin, mikäli joltain on vielä ostoksia tekemättä.  Varsinkin tuo Hanabi on kyllä mahtava.

Sain otettua vihdoin Abyssista kuvia, joten ehkä jossain vaiheessa voin siitä vihdoinkin kirjoitella. Mutta kaikki ajallaan. Aion ainakin muutaman päivän vain levätä.

Hyvää joulua kaikille! Toivottavasti pukki tuo paljon pelejä niitä toivoville!

perjantai 12. joulukuuta 2014

Syksy kuvina.

Kohta lähestytään Joulua ja hiljennytään, tai sitten ei hiljennytä Joulun viettoon. Itse vietän aaton mieheni perheen luona, joten ääntä tulee varmasti riittämään.  Mikäli vanhat merkit pitävät paikkaansa,  saadaan juhlinnan lomassa parit pelitkin pystyyn.  Yleensä aaton yksi suosikeista on ollut Tiedolla tai tuurilla eli Wits and wagers.  Tänä vuonna yritän saada myös Huhupuheita eli Telestrationsin pöydälle.

Selailin tuossa puhelimellani otettuja kuvia syksyn varrelta, ja tuntuipa kivalta nähdä kuinka paljon eri pelejä ollaan pelailtu. Enimmäkseen perhepiirissä, mutta myös muutamaan otteeseen pelikavereiden kanssa. Hanabia pelattiin moneen otteeseen ja eri kokoonpanoilla. Hommasimme myös anopilleni uuden deluxe-version syntymäpäivälahjaksi. Suosikkini Antoine Bauza onnistui jälleen.

Yksi syksyn suosikeista, Hanabi.


Syksy on minulle mieleistä aikaa. Ruska, ilman kirpeys, kynttilät ja yleinen tunnelma. Niistä on minun syksyni tehty. Ja syksy on usein myös pelirikasta aikaa.  Yksi ehkä eniten pelatuista peleistä oli Vuoden aikuisten peli -palkinnon kaapannut Splendor.  Suhtaudun Vuoden peli -palkinnon saajiin viime vuotisen fiaskon takia varauksella, mutta tänä vuonna olin tyytyväinen.
Tämä syksy on ollut myös luopumisen aikaa. Kokoelmastamme on lähtenyt useampi peli uusiin
koteihin, jotka on tosin jo keretty korvata uusilla. Cyclades, Cargo Noir, Mexica, Risk, Dungeon Run
ja Call of Cthulhu LCG  saivat lähtöpassit.  Tilalle ovat tulleet mm. Claustrophobia, Dominion,
Abyss ja Five Tribes.


Tiivistunnelmainen Battlestar Galactica herkkujen kera.


Vietin syntymäpäivääni marraskuussa Galactica -teemalla.  Itse kuuluin Cyloneihin ja voittajatiimiin!
Neljä tuntia vierähti kuin hetkessä, vaikka en yleensä pidä yli kolmen tunnin peleistä. Galactica onkin yksi niistä harvoista, sillä rakastan pelejä, joissa on petturi ja salaiset roolit.
Salaiset roolit ja petturit olivat muutenkin syksyn teema, sillä kokoelmaamme lisättiin myös Mascarade, Coup, Citadels ja The Resistance.  Myös viime vuosien megahitti Love Letter päätyi hyllyyn Lautapelit.fin tehtyä siitä hienon skandinaavisen painoksen isoilla korteilla ja sydäntokeneilla.

Lahjaksi saatu Abyss ihastutti. 


Bruno Cathalan Abyss osui ja upposi. Ja paranee vaan mitä enemmän pelaa. Tästä ei ole mitään pahaa sanottavaa. Paitsi ehkä se, että sain juuri sen kaikista epämieluisimman kansikuvan. Noh, pieni valituksen aihe. Lupailin tästäkin kirjoitella tänne enemmän, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi otettua komponenttikuvia. Seli seli. Ylläoleva huono pikaotos kesken pelin saa nyt kelvata toistaiseksi.

Kuvassa esiintyvän siskontyttöni suosikkipeli, Coup, tuttujen  kesken Kuuppi.



Viimeiset kolme-neljä kuukautta ovat olleet pelaamisen kannalta hienot, ja odotukset talven suhteen ovat korkealla. Yksi viimeaikaisista pelioivalluksista, on Dominioniin liittyvä. Olen nimittäin aina inhonnut sitä, mutta koska mieheni oli kyseisestä pelistä kiinnostunut, hankimme käytetyn pelin hyvään hintaan. Ja voin hyvällä omatunnolla sanoa, että kannatti. Vuodet ovat muuttaneet minua niin ihmisenä kuin pelaajana, ja nykyään Dominionkin maistuu.  Tää ollaan pelattu erityisesti anoppilassa ja odotan pääseväni esittelemään sen myös 18v. siskontytölleni Maijulle, joka pitää samantyyppisestä mutta uudemmasta pelistä nimeltä Star Realms.  Kenties hänen 15v. siskonsa Aino(yläkuvassa) voitaisiin houkutella mukaan. Hänelle on viimeaikoina tosin maistunut vain Coup. Eikä turhaan, 
erittäin hyvä peli sekin. 

Instagram-kuvani Dominionista.
  

Toivonkin ensivuoden osoittautuvan yhtä hyväksi kuin tämäkin vuosi. Aikaa lähimmäisten kanssa hyvien pelien ääressä, eikä telkkarin.  Kehitysvammainen kälyni saa meiltä joululahjaksi Battle sheep -pelin, joka sekin taisi olla Vuoden peli-voittaja. Odotankin jo innolla, että pääsemme sitä yhdessä pelaamaan. Ja odotan myös, olenko ollut kiltti tyttö ja saanko jonkun pelin lahjaksi.  Tuskin ainakaan Dead of Winteriä, koska siitä on painos tällä hetkellä loppu ja uusi painos myöhässä, mutta kenties jotain yllätyksellistä.

torstai 27. marraskuuta 2014

Diamonds are a girl's best friend.

Tänä vuonna Vuoden Peli 2014 aikuispelien kategoriassa voiton vei Marc Andrén Splendor.  Päätin itsekin tutustua kyseiseen kipaleeseen, sillä halusin uskoa, että tänä vuonna raati olisi tehnyt paremmat valinnat kuin edellisvuotena,joka oli täysi fiasko mielestäni. Ostin Splendorin odottamatta siltä yhtään mitään, ja voin ilokseni todeta yllättyneeni sangen positiivisesti. 

Perustietoja:

Suunnittelija: Marc André

Julkaisija: Space Cowboys/Lautapelit.fi

Pelaajamäärä: 2-4

Kesto: ~30min.

Ikäsuositus: Paketissa lukee 10, mutta uskoisin etevän 7-vuotiaankin kykenevän pelaamaan. 

Genre: Korttipeli, settien keräily, tuotannonrakennus

Splendorissa pelaajat ovat kauppiaskillan johtajia, jotka yrittävät kerätä mainetta ja mammonaa. Tai näin pakkauksessa lukee, mutta oikeastaan peli on melko abstrakti. Tarkoituksena on kerätä aluksi hieman halvempia kortteja ja vähitellen kerryttää itselleen kallisarvoisempia kortteja jalokivichippien eli pokerimerkkejä muistuttavien laattojen avulla. 

Splendor on näyttävä peli. Kortit ovat ihan mukiinmeneviä, joskin ehkä hieman tylsiä, mutta mikä tärkeintä, hyvin selkolukuisia. Jalokivet ovat hyvin laadukkaita laattoja, ja mikä yllättävintä, oikeasti melko painavia. Tästä huomaa, ettei olla menty siitä mistä aita on matalin.



Säännöt ovat Splendorissa selkeät, sääntölehtinenkin on vain pari sivua. Vuorollaan pelaaja voi tehdä yhden seuraavista toiminnoista:

* ota kolme eriväristä jalokiveä tai kaksi saman väristä( mikäli pinossa on vähintään neljä saman väristä )
Näillä kivillä pelaaja pystyy valmistamaan omalle pelialueelleen kortteja, joista voi saada pysyviä jalokiviä ja pisteitä.

* varaa kortti pöydästä ja ota jokeri eli kultapala
Joskus on hyvä varata houkutteleva kortti itselleen toisten nenän edestä, vaikkei sitä vielä hetkeen saisi valmiiksi. Ja siinä sivussa saa myös jokerin, ei sekään ole huono.

* valmista kortti pöydästä tai kädestä
Jos pelaajalla on kyseisessä kortissa mainitut vaadittavat jalokivet, voi hän valmistaa sen eteensä. Näin pelaajan jalokivituotanto kasvaa ja peli rullaa eteen päin.  Näin myös saadaan pisteitä.



Tämän lisäksi pelaaja tarkistaa vuoronsa lopuksi onko hänellä mahdollista saada mesenaatti itselleen. Jokainen mesenaatti on kolmen pisteen arvoinen. Mesenaatti laatassa on mainittuna useampi väri ja määrä kortteja, jotka pelaajalla pitää olla valmistettuna edessään, saadakseen mesenaatin. 

Pelin viimeinen kierros alkaa, kun joku saa pelattua itselleen 15 pistettä pöytään. Eniten pisteitä kerännyt on luonnollisesti voittaja.

Splendorissa on jotain kiehtovaa. Nopeat vuorot ja mielenkiintoiset päätökset tekevät siitä helposti lähestyttävän ja nopeasti opetettavan pelin. Itse olen hieman koukuttunut siihen. Haluan kerta toisensa jälkeen pyrkiä rakentamaan toinen toistaan tehokkaamman jalokivikoneiston, samalla pitäen silmällä kuinka hyvin muut pärjäävät. Sillä jos keskittyy vain omaan peliin, huomaa nopeasti häviävänsä. Peli on myös toiminut hyvin sekä pelikavereiden, että perheenjäsenten keskuudessa poikkeuksetta.

Pelin teema ei ehkä ole maailman kiehtovin tai oikeastaan edes mekaanisesti kovin looginen, mutta pinnan alla on kiehtova peli, joka on palkintonsa ja paikkansa meidän pelihyllyssä ansainnut.


 

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Syntymäpäivälahjoja ja muita asioita.

Täytin eilen 29 vuotta. Harva ikäiseni nainen  pyytää lautapelejä syntymäpäivälahjaksi, mutta toivoin pelkästään pelejä. Muita tavaroita en tällä hetkellä kaipaa, joten miksi olisin halunnut mitään tarpeetonta krääsää.

Kummitätini oli viisas ja antoi lahjan minulle rahana, joten sain itse tilata pelit jotka halusin, sen sijaan että hän olisi ottanut riskin ja hommannut jotain joka meillä jo olisi. Pohdin pitkään, mihin tuon rahan käyttäisin, sillä toivelistani oli salaa kehittynyt yllättävän pitkäksi. Tällä hetkellä prioriteettinäni tuntuu olevan, että pelin pitää olla nopeahko, sillä meillä on tarpeeksi monen tunnin pelejä, jotka eivät vaan pääse pöydälle sitten millään.

Ensimmäiseksi peliksi valitsin Days of Wonderin uutuus hottiksen, Five Tribes:in.  DoW:n edellinen uutuus Relic Runners ei napannut juurikaan, joten olin aluksi skeptinen, että onko DoW menettänyt paikkansa huippupelien julkaisijana, mutta skeptisyydestäni huolimatta Five Tribes on selkeä askel oikeaan suuntaan.  Ja vielä kun takana on Bruno Cathalan kaltainen pelisuunnittelija, hitin ainekset on kasassa. Five Tribesia on kritisoitu analyysihalvauksen takia, mutta uskon useampien pelikertojen nopeuttavan päätöksen tekoa tässäkin pelissä. Ensikertalaiselle FT voi olla hyvinkin häkellyttävä.

Toiseksi peliksi valikoin Bruno Cathalan toisen uutuuden, Abyss:in. En tiedä mikä tässä viehättää eninten, mutta uskon, että Abyss on helppo saada pöydälle. Ja vaikka monet ovat kritisoineet, että Abyss on vaan kaunis kuori ilman sisältöä, itse uskon toisin.

Näiden pelien lisäksi sain mieheltäni kauan kaipaamani Mascaraden.  Tätä toivon pääseväni pelaamaan varsinkin perheen kanssa, ja miksei myös kavereiden kanssa illanistujaisissa. Vähän aikaa sitten hankkimani The Resistance ja Coup ovat olleet hittejä, joten uskon Mascaraden iskevän niihin joihin edellämainitutkin.

Ostin myös itse vähän aikaa sitten CV:n, lähinnä perheen kanssa pelaamiseen. Pelin idea on minusta hauska, mutta tuotantoarvot ovat kyllä aivan syvältä. Kortit ovat todella ohutta läpyskää, ja muutkin komponentit ovat halvinta mahdollista. Ja vaikka peli on Amon suomenkielinen versio, tarkoittaa tämä käytännössä sitä, että vain ohjeet ovat suomeksi, kortit ovat silti englanniksi. Itseäni tämä ei haittaa, mutta olisin toivonut pääseväni pelaamaan tätä anoppini kanssa, joka on kova pelinainen, mutta ei valitettavasti ymmärrä englantia. Pitää varmaan tehdä jotkut tarrat itse, jotka voi liimata kortteihin. Tällaista se on kun mennään siitä mistä aita on matalin. En pysty ymmärtämään Amon päätöstä muutenkaan, koska miellän heidät enemmän lelualan ihmisiksi, ja heidän kohdeyleisö oletetusti on perheet, eikä peliharrastajat. Olisipa mielenkiintoista tietää, kuin moni vanhempi erehtyy ostamaan CV:n lapsilleen, tietämättä, että koko peli ei ole suomennettu.

Parin viikon päästä olisi peli-ilta kaverini luona, piiiitkästä aikaan. Toivon, että jotkut näistä uutuuksista pääsee pelipöydälle.  Yritän ennen sitä saada otettua kuvia ainakin Five Tribesista ja Abyssista, ja jos kerkeän niin CV:stä ja Mascaradestakin, joten pysykää kuulolla. Lauantaina juhlin synttäreitäni Battlestar Galactica teemalla. Yritän napata siitäkin muutaman kuvan tänne.

maanantai 20. lokakuuta 2014

Roolileikkejä ja pelastustehtäviä.


Itse pidän kovasti syksystä. Ja tämä syksy onkin ollut siitä kiva, että ollaan saatu peliseuraa mieheni kanssa viikottain. Pelihyllykin on saanut hieman lisää täytettä, kun kävimme Lautapelit.fi:n Helsingin pisteen uusien tilojen avajaisissa. Kivalta näytti, vaikka kuulemma aikoivat vielä hieman säätää hyllyjä yms.

Mukaamme tarttui tuolloin hauska palomiesaiheinen yhteistyöpeli Flash Point - Fire Rescue, jonka perään olin jo hieman haikaillut. Tätä onkin tullut jo pelattua moneen otteeseen, etenkin pelailua harrastavien siskontyttöjeni Maijun ja Ainon kanssa. Erityisesti myös aviomieheni Jani tykästyi tähän, enkä yhtään ihmetellyt, sillä yksi hänen lempipeleistään on Pandemia, joka on myös oiva yhteistyöpeli. Flash pointista saa hyvinkin haastavan pelin, nostamalla vaikeustasoa, ja tästä syystä annoimmekin pelille lempinimen VPK= Varmasti Palaa Kaikki. Peliä on myös mahdollista pelata ns. perhesäännöillä, mutta oikeasti en suosittele niitä muuta kuin ihan ensimmäiselle pelikerralle. Edes perheille. Pelin kehittyneemmät säännöt on paljon mielenkiintoisempia, eikä ne nyt niin vaikeita ole, ettei niitä oppisi kuka tahansa parin pelikerran jälkeen. Ilman niitä peli kuitenkin tuntuu todella vajavaiselta ja jopa sangen tylsältä.  Flash Pointiin on myös saatavalla monta lisäosaa, jotka tuovat erilaisia pelilautoja erilaisine palotilanteineen.  Kerron näistä sitten lisää, kun pääsen tutustumaan niihin. Toistaiseksi tyydytään peruspeliin.

      Palomies hommissa.
                                                             
Toinen mukaan tarttunut ostos oli Citadels, joka on jo melkeinpä 15 vuotta vanha peli. Aikanaan se sai kovasti suosiota, mutta ehkä ei nykypäivänä ole enää niin suosittu. Muita samoja mekaniikkoja sisältäviä pelejä on tullut ja kenties antanut potkut Citadelsille, mutta koska meillä ei sitä ollut itsellä, ei siihen ole voinut kyllästyä. Ja toisaalta pidän sen yksinkertaisuudesta. Monet ovat kertoneet korvanneensa Citadelsin merirosvoaiheisella Libertalialla. Citadelsissa on keskeisintä roolien valinta ja niiden hyödyntäminen rakentaessasi keskiaikaista kaupunkiasi. Joo, keskiaika ei ole ihan mun juttu, mutta tässä se ei niinkään haittaa.  Monet valittavat Citadelsin pituudesta, mutta me ollaan kyllä pelattu tätä melko nopeastikin, joten itse en voi siitä valittaa. Ainoa asia, josta napisen hieman, on 
suomenkielisen painoksen järjettömän iso laatikko. Oikeasti aivan älytöntä laittaa korttipeli kolme kertaa liian isoon laatikkoon. 

  
          Huono kännykameralla napattu pikaotos.

Käväisitiin samalla reissulla myös Fantasiapeleillä, ja tarttuihan sieltäkin jotain mukaan. Nimittäin olisin ostanut Lautapelit.fi:ltä The Resistancen ja Coup:n ( lausutaan Cuu:n) mutta nepäs olivatkin loppu, joten päädyin  kilpailijan pelihyllyille. Oikeasti yritetään kyllä tukea molempia kauppoja melko tasaisesti. So, no worries!
Mulla on nyt selkeästi tällainen roolien valinta/bluffauspelien hamstrausvaihe. Edellä mainitut pelit ovat molemmat  nopeita fillereitä, joista varmasti kirjoittelen tänne jossain vaiheessa enemmän.  The Resistancesta löytyy JuuTuubista hauska pätkä, jossa Geek&Sundryn TableTop:pilaiset pelailevat peliä. Kannattaa katsoa, jos on yhtään pelistä kiinnostunut. 
Coup on hieman samankaltainen, äärimmäisen hauska bluffauspeli. En suosittele sitä pelaajille, jotka ottavat nokkiinsa jos lentävät pelistä nopeasti ulos. Peli on kuitenkin niin lyhyt, ettei jäähypenkillä kerkeä kauaa olemaan, ja sitten voidaan pelata pari kolme peliä putkeen. Coup:n nykyinen painos on sijoitettu samaan tulevaisuuden maailmaan kuin The Resistance, mutta sen alkuperäinen versio taisi sijoittua keskiaikaiseen Italiaan tai Ranskaan tai jotain sinne päin. Itse en voi sietää alkuperäisen laitoksen ulkoasua, joten olen äärimmäisen tyytyväinen omistamaani versioon. Mutta makuasia taasen tämäkin.
                                                                        
  
     Pikaotos komponenteista. Oikein tyylikkäitä mielestäni.

  
             Esimerkkejä komponenteista.

Ostin Coup:n lisäosan Coup:Reformation:in samalla kertaa, se taisi maksaa vain 12e, mutta ei olla vielä sen paremmin siihen tutustuttu, kun peruspeli on ollut todella hauskaa pelattavaa. 
The Resistancesta on myös Avalon teemainen versio, mutta itse suhtaudun siihen ainakin toistaiseksi hieman varautuneesti. Pidän Resistancen simppeliydestä, eli olet joko vakooja tai et, kun taas Avalonissa on useampia rooleja, jotka voit olla.  Pyöreän pöydän ritarit on toki mielenkiintoinen aihe, pidänhän esim Shadows ovet Camelotista paljon, mutta ehkä en sotkisi sitä tähän peliin. 

Nyt kun vielä Mascarade palaisi Lautapelit:fin varastoon, niin olisin todella tyytyväinen. Marraskuu lähenee, jolloin on syntymäpäiväni, joten pidetään peukkuja, että saisin sen lahjaksi. 

Palailen pian tarkemmalla katsauksella joihinkin yllämainituista, joten ei muuta kuin pelailemaan!







maanantai 6. lokakuuta 2014

Fury of Dracula, jahtauspelien kingi?


Kolmisen vuotta sitten huudettiin Huuto.netistä muistaakseni mukavaan hintaan Fury of Dracula -niminen Fantasy Flight Gamesin jahtauspeli. Ja sitten se istuikin sen about kolme vuotta meidän hyllyssä, lähes koskemattomana. Muutamaan otteeseen avasin laatikon ja lueskelin sääntölehtistä, mutta se tuntui aina jotenkin sekavalta, ja meinasin joka kerta nukahtaa puolessa välissä. Tiedä sitten kummasta tämä kertoo enemmän, minusta vai siitä sääntökirjasta.

Syy siihen, että aikanaan kyseinen peli ostettiin, oli että se oli huokeaan hintaan käytettynä, mutta uudenveroisena(tästä tosin voidaan sitten olla erimieltä) ja koska esim Scotland Yard on meille mieluisa peli, ajateltiin tämän tuovan hieman lisää teemaa ja syvyyttä tämänkaltaiseen peliin.

Peli oli tosissaan sisältä ihan hyvässä kunnossa, mutta laatikko ei todellakaan ollut uudenveroinen. Siinä vaiheessa kun noudettiin peliä en sitten enää jaksanut kyseisestä asiasta nillittää, sillä huomasin ettei kemia myyjän kanssa oikein natsannut. Otettiin peli ja maksettiin, ja lähdettiin pikaisesti kotiin.

Viime viikolla sain jostain syystä vihdoin energiaa lukea koko sääntökirjan ja ehdotin miehelleni, että pelattaisiin harjoittelupeli kahdestaan. Mikä huikea idis! Eilen illalla levitin pelilaudan esiin ja ruvettiin hommiin. Minä valitsin Draculan roolin, koska ohjeissa suositeltiin pelaajan joka tuntee säännöt parhaiten valitsevan Draculan. Janille jäi siis kaikki jahtaajat. Kaikki neljä. Helppo homma!

Eikä meillä mennyt kuin neljä tuntia, eli tunti yli arvioidun peliajan. Mieletön saavutus mielestäni. Okei, unohdin pari pienen pientä sääntöä lähes koko ajan, eli että merikortteja ei näytetä vaikka jahtaaja tulisikin kyseiselle merialueelle, ja että aika pysähtyy merellä. Mikä logiikka? Miksi merellä kulku pysäyttää ajan? Eihän tollaista voi muistaa. Paitsi nyt tietenkin jälkikäteen.

Neljän tunnin jälkeen oltiin kyllä loppuun imettyjä( heh heh vampyyriläppä), mutta oli se kyllä hauskaakin. Tämän genren pelit kyllä iskee ainakin minuun, mutta Fury of Dracula on sen verran massiivinen teos, ettei sitä ihan tosta noin vaan tule pelattua. Ja kiireessä ei pitäisikään, koska ainakin Draculalla yksikin hutiloitu päätös voi olla hänen kannaltaan kuolettava. Itse tein juuri sen virheen, että en kiinnittänyt huomiota vuorokauden aikaan, ja Jani pääsi yllättämään minut päivällä, ja kaikkihan tietää, että Dracula on päivällä heikko.

Jani tiivistää verkkoaan, vaan eipä löydä. 

Fury of Draculaa ei voi kyllä teemaköyhyydestä syyttää. Pelilauta on mukavasti tehty muistuttamaan vanhaa karttaa ja muutenkin kaikki komponentit tukevat tarinaa, joka pelin myötä avautuu. Itse pidin
kovasti tavasta, jolla Draculan liikkeet ilmaistiin korteilla eikä paperilla ja kynällä.

Pelin ainoa isompi ongelma on, että säännöt kaipaisivat ehkä hieman virtaviivaistamista. Mutta tämäkin lienee makuasia. Fury of Dracula saa toistaiseksi jäädä meidän kokoelmaan, mutta jää nähtäväksi kuinka pitkäksi aikaa. Jos saan kavereita innostumaan ko. pelistä niin mikäs siinä,
hauskahan se on, mutta epäilen kovasti että samaisessa hyllyssä istuva Letters from Whitechapel saa enemmän pöytäaikaa. Kyseiset pelit ovat hyvinkin samankaltaiset, mutta Whitechapel on säännöiltään elegantimpi, joskin piirun verran vähemmän temaattinen.

Tulikohan tästä nyt hieman negatiivissävytteisempi postaus, kuin mitä oli tarkoitus?
Miinuksista huolimatta Fury of Dracula on viihdyttävä kokemus.

Aloitin aamun kahvin ääressä lukien netistä kaikista mahdollisista virheistä, joita tein pelin aikana. Eikä niitä ollut kuin ne pari, jotka jo ylempänä tunnustin. Ei huono.
Huomioi peliaiheinen kahvimukini.












keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Hukkuako veteen, hautautuako hiekkaan vai nappaisiko possulenssun?

Pelattiin tällä viikolla Matt Leacockin Kadonnutta kaupunkia, ja tulipa mieleeni hieman vertailla herra Leacockin kolmea sisaruspeliä keskenään. Kyseiset pelit ovat siis Kadonneen kaupungin lisäksi Salaisuuksien saari ja Pandemia. Kaikki kolme ovat yhteistyöpelejä ja jakavat muutamia pelimekaniikkoja keskenään. Näistä kaksi ensiksi mainittua ovat oikeastaan toisilleen jatkoa tarinallisesti.

Yhteistyöpelit ovat nykyään kovassa suosiossa, ja itsekin pidän niistä kovasti. Siksipä omistan nuo kaikki kolme edellämainittua peliä. Mutta joku voisi haluta näistä vain yhden, ja miten valita itselleen sopivimman? Teema on yleensä hyvin iso vaikutustekijä peliä valittaessa, mutta ei tietenkään ainoa.

Salaisuuksien saari, alkuperäiseltä nimeltään Forbidden Island, vie pelaajat uppoavalle saarelle, jolta heidän olisi tarkoitus löytää neljä aarretta ja vielä päästä poiskin, ennen saaren vajoamista unohduksiin. Pelin vaikeutta voi säädellä aloittelijasta legendaariseen, ja tämä on yhteistä kaikilla kolmella pelillä.

Englannin kielisen painoksen kansi. Peli löytyy myös suomennettuna.

Pelaajat valitsevat itselleen roolit ja nappulat, ja aloittavat kukin omalta laataltaan ympäri saarta. Jokaisella roolilla on jokin erityistoiminto, minkä vain kyseinen pelaaja voi tehdä. Kuten esim liikua viistoon, tai uida tyhjien aukkojen yli, tai mahdollisesti lennättää muita pelaajia helikopterilla ympäri saarta.

Keltainen pelaaja aloituslaatallaan, vieressä hänen roolikorttinsa, Navigaattori.


Pelaaja voi vuorollaan tehdä neljä toimintoa, kuten esim liikkua, antaa kortin samalla laatalla olevalle toiselle pelaajalle, tai rantauttaa laattoja eli kääntää laattoja ympäri. Kerättyään neljä samaa 
kuvakorttia, ja löydettyään laatan jossa on tuo sama kuva, saa hän pelastettua kyseisen aarteen 
itselleen. Tärkeätä onkin pitää huoli, ettei nämä aarrelaatat pääse uppoamaan. Sillä pelistä haastavan 
tekee korttipakka, josta pelaaja nostaa kortteja vuoronsa loputtua.    

Näissä korteissa on saaren laattojen kuvia. Ensimmäisellä kerralla laatta käännetään ylösalaisin, mikä 
tarkoittaa sen tulvivan. Mikäli sama kortti ilmestyy uudelleen, poistetaan kyseinen laatta pelistä kokonaan. 

Esimerkki saaresta pelin alussa.

Haastetta peliin voi tuoda keksimällä oman mallin saarelle. Ylläoleva kuva on vain esimerkki perusasetuksesta, millä on toki hyvä aloittaa.

Coral palace tulvii, ja sininen pelaaja aikoo pelastaa tilanteen vuorollaan.

Pelin voi hävitä usealla  tavalla, mutta voittaa vain yhdellä: keräämällä kaikki neljä aarretta, ja pääsemällä helikopterin kyytiin  sen laskupaikalta. Mikäli peli tuntuu liian helpolta, on sen vaikeustasoa helppo säätää nostamalla veden korkeustasoa korkeammaksi.


Vaikeustaso nousee myös pitkin peliä, Vesi nousee -kortin ilmestyessä.

Salaisuuksien saari on oiva tutustumisretki yhteistyöpeleihin, ja kokemani perusteella erittäin sopiva perhepeli.  Se kalpenee kuitenkin hieman sisarensa, Kadonneen kaupungin vierellä mutta on silti ansainnut paikkansa meidän hyllyssä. Pelin kauniit komponentit herättävät varmasti monen huomion, ja kutsuvat pelaamaan sellaisiakin, jotka eivät normaalisti pelaile. 

Salaisuuksien saaren tarina jatkuu Kadonneessa kaupungissa, jonne pelaajat ovat joutuneet heidän helikopterinsa hajottua keskellä aavikkoa. He joutuvat suojautumaan hiekkamyrskyltä unohtuneessa hiekkaan vajonneessa kaupungissa, etsien osia mystiseen lentävään aluksen romuun.

                                               
Kuva kannesta.


Kadonneesa kaupungissa ja Salaisuuksien saaressa on jotain samaa, kenties yleinen tunnelma. Yhteisiäkin mekaniikkoja löytyy, mutta itse koen Kadonneen kaupungin haastavammaksi. Ja se on siis mielestäni hyvä asia.

Suurin eroavaisuus näiden kahden pelin välillä on, että Kadonneessa kaupungissa laatat eivät katoa pelistä, vaan täyttyvät hiekalla, mikä on mahdollista kyllä poistaa. Tämä onkin yksi toiminto, minkä pelaaja voi vuorollaan tehdä. Toinen eroavuus on, että peli voi loppua, mikäli pelaajalta loppuu vesi. Sillä aavikolla on kuuma ja aurinko paahtaa seikkailijoiden niskaan. 

Pelin kuluessa pelaajien vesivarannot hupenevat, elleivät he löydä kaivoa, mistä hakea täydennystä.


Hienoin elementti minusta, on aavikkoa pyörittävä hiekkamyrsky. Tilanne aavikolla muuttuu jokaisen pelaajan jälkeen, ja pelaajien on varottava etteivät he hautaudu hiekkaan. Mystisen lentokoneen osat löytyvät vihjeiden avulla hiekasta, ja ne on kaikki löydettävä ennen kuin hiekkapino loppuu.

Punainen pelaaja ei voi liikkua vasemmalle, ellei hän poista laatalta  hiekkaa.


Avukseen pelaajat voivat löytää erinäisiä vekottimia, kuten aurinkokilven, terraskoopin tai dyynintuhoajan.  Varsinkin aurinkokilpi on erityisen hyödyllinen, mikäli vesivarasto sattuu olemaan lopuillaan. 
Esimerkit hyödyllisistä apuvälineistä.

Hiekkamyrsky pahenee pelin edetessä, joten pelaajat joutuvat mukautumaan tilanteisiin ja 
koordinoida vuorojaan sen mukaisesti. Tässä piileekin ns. alfapelaajan vaara, eli joku saattaa ruveta pomottamaan muita pelaajia. Tämä on yleistä yhteistöpeleissä. Mutta itse olen sitä mieltä, että jos muut eivät anna yhden pomottaa, ei tämän pitäisi olla ongelma.  Vuoroista on toki hyvä keskustella ryhmän kanssa, mutta jokainen tekee vuoronsa päätökset itse, kantaen vastuun tuloksesta. Joskus riski kannattaa, joskus taas ei. 

Myrsky pahenee pelin kuluessa.

Itse pidän Kadonneesta kaupungista kovasti. Pelin komponentit ovat hienoja ja tyylikkäitä. Sitä on myös hauska katsoa sivusta, mikä ei ole välttämättä kovin yleistä peleissä.  Verrattuna Salaisuuksien saareen, koen tässä olevan enemmän asioita mitä ottaa huomioon, ja päätökset ovat 
mielenkiintoisempia ja tunnelma ehkä piirun verran ahdistavampaa. Ja sanon tämän siis positiivisena kommenttina, koska haluan yhteistyöpelin aiheuttavan pelaajissa pientä ahdinkoa. Muuten peli on liian helppo.


Näiden kahden pelin isosisko Pandemia taasen tuntuu ja näyttää aivan eri peliltä, vaikka sisältää paljon samoja ideoita.  Pandemiassa pelastetaan maailmaa neljältä taudilta. Pelaajat valitsevat itselleen roolit (kuulostaako tutulta...?) joista jokaisella on taas joku toiminto erilainen kuin muilla. Suosittelen ehdottomasti, että mikäli Pandemia siirtyy ostoslistallesi, hankit samalla siihen ensimmäisen lisäosan Tuhon partaalla. Itse en koskaan pelaa ilman tätä. Lisäosasta ei tarvitse ottaa kaikkia juttuja kerralla peliin, mutta sen tuomat uudet roolit on jo itsessään sen arvoiset. 

Pandemian ensimmäinen laitos. Toisen painoksen kansi on erinäköinen, mutta peli sama.


Pelaajien tehtävänä on matkustella ympäri maailmaa parantaen tauteja, rakentaen tutkimuskeskuksia ja etsiä parannuskeinoja neljälle maailmaa uhkaajille epidemioille. Taudit leviävät kiihtyvään vauhtiin ja välillä epätoivo nostaa päätään. Mutta sen jälkeen onkin supercoolia voittaa peli viime tipassa, valmistamalla jokaiseen tautiin lääkkeen. Helppoa eikö?

Vaan ei ole. Pandemia on haastava peli, jossa tilanne saattaa pahentua lumipalloefektin tavoin. Sanonta tyyntä ennen myrskyä kuvaa peliä hyvin. Mutta on se vaan niin hyvä. Jokainen valinta tuntuu äärimmäisen tärkeältä, mikä ei aina ole niin voimakkaasti läsnä Pandemian sisarpeleissä. Tauteja kuvaavat kuutiot vaan leviävät ja leviävät.  Pelikorteissa onneksi löytyy apukortteja, joilla saa  katastrofin hellitettyä hetkeksi.

Sininen tauti leviää Milanoon.


Niin kuin Salaisuuksien saaressa ja Kadonneessa kaupungissa,  pelin tilanne pahenee nopeasti, tässä tapauksessa Epidemia-korttien ilmaantuessa. Epidemia-korttien määrä pakassa määräytyy vaikeustason mukaan.  Mikäli tämä pakka pääsee loppumaan, tai jonkun värin tautikuutiot ovat kaikki pelilaudalla, tai leviämismittari kuluu loppuun, on peli ohitse.

Mikäli leviämismittari kohtaa pääkallon, peli loppuu.


Pandemia on näistä kolmesta selkeästi monimutkaisin peli.  Sen ulkonäkö myös voi olla joillekin tylsä, vaikka itse peli onkin mukaansa tempaava.  Näistä kolmesta Pandemia on ehdottomasti suosikkini, Kadonnut kaupunki on hyvänä kakkosena.

torstai 25. syyskuuta 2014

Vanhat suosikit esiin hyllystä.

Tässä eräänä päivänä kun järjestelin pelihyllyä uuteen uskoon, löysin pari vanhaa suosikkia pölyyntymästä toisten pelien takaa. Miten lie sinne joutuneetkaan. Nyt nuo kaksi saivatkin uudet paikat hyllyltä, ja kas, pääsivät heti pelipöydälle viikon sisään.  Ja ne kaksi peliä ovat Jaipur ja Fairy Tale. Korttipelejä molemmat, joten ehkä siksi olivat päässeet tippumaan toisten isompien laatikoiden taakse.

Jaipur on peli, jossa pelaajat keräävät eri tuotteita ja myyvät ne sitten hyvää tuottoa vastaan ja keräävät bonuksia ja tietenkin mahdollisimman ison lauman kameleita. Siinäpä se oikeastaan pähkinänkuoressa. Mutta viihdyttävä ja nopea peli, jonka voi kaivaa esiin esim kahvipöytään tai iltateelle.

Jaipurin laatikko ja komponentit. 

Tätä peliä tuli joskus aikanaan pelattua paljon mökillä ja joskus puistossa viltillä. Laatikko on niin 
pieni, että mahtui hyvin esim käsilaukkuni mukaan moneenkin eri paikkaan. Muistelisin, että hinta oli
 jotain parinkympin hujakoissa, joten ihan käypä pienelläkin budjetilla.

Tarkempi otos komponenteista.



Fairy Tale taasen on asteen monimutkaisempi peli, vaikka säännöt opittuaan pelin pelaa erittäin jouhevasti. Pelin ehkä monimutkaisin osio on lopussa pisteiden laskeminen. Pelissä hyödynnetään drafting-mekaniikkaa, eli valitaan yksi kortti ja annetaan loppu pakka seuraavalle, ja taas valitaan yksi jne. Monelle tuttu esim myöhemmin pelimaailmassa hurjan suosituksi tulleesta 7 wondersista.

Laatikko ja esimerkkejä korteista.

Tästä lienee tullut ainakin yksi uudempi painos, oliko nyt z-man gamesiltä, mutta enpä ole päässyt vertailemaan onko sen symbolit selkeämpiä kuin tämän laitoksen. Symbolit on tässä pelissä se  kompastuskivi. Jollei niitä opi tuntemaan, on minkäänlaisen strategian luominen mahdotonta. Mutta ei ne nyt niin vaikeita ole. Itse asiassa ihan loogisia kun pääsee pelin jujuun mukaan.

Lähikuva korteista.

 Opetin tämän 18- vuotiaalle siskontytölleni Maijulle, joka oppi pelin nopeasti, ainoastaan loppupisteytys tehtiin varmuuden vuoksi yhdessä, ettei tullut virheitä. Mutta en kyllä lähtisi tätä opettamaan ihan ummikoille, on tässä sen verran sisäistämistä alkuun.

Tällainen pikapäivitys tähän hätään, katsotaan mitä ensi kerralla löytyy meidän pelipöydältä( tai hyllyn kätköistä niin kuin tällä kertaa).

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Tänään pöydällä: Smash up.

Tuli jokin aika sitten hankittua Smash up:iin uusi lisäosa Science fiction double feature, jota pääsinkin jo testailemaan.  Smash up on kevyehkö korttipeli, jossa pelaaja valitsee kaksi  joukkuetta, sekoittaa ne yhteen yhdeksi pakaksi ja peli voi alkaa. Pelaajat saavat pisteitä voittamalla kamppailuja pelipöydässä olevien paikkakorttien, eli base:jen mukaan. Ensimmäisenä 15 pisteeseen päässyt pelaaja voittaa pelin. Simppeli ja hauska peli, joskin joskus pelin loppu tuntuu raahaavan.

Peruspelin laatikko, jossa sisällä myös kahden lisäosan pakat.


Perustietoja:

Suunnittelija: Paul Peterson

Julkaisija: Alderac Entertainment Group eli tuttavallisemmin AEG

Pelaajamäärä: 2-4

Kesto: 45min. Peliä paljon pelanneet pelaavat pelin kyllä nopeammin.

Ikäsuositus: 10+ (tosin, peli on täysin englannin kielinen, joten tämä kannattaa huomioida)

Merirosvo-cyborgiapinat on yksi lukuisista yhdistelmistä.


Meillä on Smash up:iin myös Awesome level 9000 -lisäosa, joka hommattiin aikanaan peruspelin kanssa yhtäaikaa.  Peruspelin mukana ei tule voittopistelaattoja, joten tällöin pisteet pitää merkitä itse
muistiin esimerkiksi kynällä ja paperilla. Tai älypuhelimella, sehän kaikilla on nykyään aina lähettyvillä. Me päädyttiin ostamaan lisäosa juurikin näiden pistemerkkien takia, se helpottaa peliä
kummasti.
Pistemerkkejä. Kuvan omenakippo ei sisälly peliin.


Itse peli on säännöiltään todella helppo. Pelaa yksi minion ja yksi actionkortti vuorollasi, sitten nosta kaksi korttia pakastasi ja vuoro siirtyy seuraavalle. Mielenkiintoisen pelistä tekee tietenkin eri pakkojen kombinaatiot ja korttien mahdollinen ketjuttaminen.

Esimerkki pelitilanteesta. Steampunk-apinat vauhdissa.

Smash up on eräänlaista köyden vetoa. Minä pelaan kortin ja sinä pelaat kortin vastareaktiona. Useamman pelaajan pelissä tämä voi muuttua hieman kaoottiseksi, mikä tavallaan sopii pelin henkeen. Itse pidän enemmän kaksin- tai kolminpelistä, jolloin pelissä seurattavien korttien määrä pysyy helpommin seurattavana. Nelinpelin kestokin on jo melkoisen pitkä tällaiselle korttipelille.

Peruspelin mukana tulevat pakat tulee aika nopeasti koluttua läpi, suosittelisinkin siis ainakin yhden lisäosan ostoa. Saatavilla on myös Cthulhu-aiheinen The obligatory Cthulhu expansion, mutta tämä muuttaa peliä hieman tuomalla peliin madnesskortit. Tämän takia en itse ole kyseistä lisuria hommannut, sillä en koe Smash upin tarvitsevan lisää mekaniikkoja. Tuleva Monster smash -lisäosa tosin on pakkohankinta ihmissusien ja jättiläismuurahaisten takia. Science fiction double feature-lisuri on oikein mukiin menevä, suosikkijoukkoni siitä lienee nuo apinat. 

Hyvänä vinkkinä vielä, jos omistat useamman lisäosan voit käyttää ylimääräisiä pistemerkkejä base:ien pistesaldon merkkaamiseen. Helpottaa kummasti kaikkien peliä kun ei tarvitse koko ajan kysellä, paljonko kullakin on kyseiseen mestaan sijoitettuna.

Ylimääräiset pistemerkit kirjanpitona.





maanantai 22. syyskuuta 2014

Rakkautta ja anarkiaa.

Parin viimeisen vuoden suurin fillerihitti Love letter sai pohjoismaisen julkaisun nyt syksyllä. Tutustukaamme siis siihen hieman tarkemmin.

Perustiedot:

Suunnittelija: Seiji Kanai

Julkaisija: Monia. Pohjoismainen laitos Lautapelit.fi.  Myös AEG:n versiot suosittuja.

Pelaajamäärä: 2-4

Kesto:  20 min.

Ikäsuositus: 8+. Itse luulen kyllä 6-vuotiaankin kykenevän tähän hyvin.

Tyyppi: bluffaus, salaiset roolit, pelaajan eliminointi

Pelin upeat komponentit.


Love letter on kepeä ja hauska peli,  jossa kuitenkin on sitä jotakin. Peli koostuu vain 16:ta kortista, numeroituna 1-8. Ohjekirjassa on tarina prinsessa Annetesta, jolle haluat rakkauskirjeesi toimittaa, mutta tarinalla ei ole kovin suurta merkitystä loppujen lopuksi. Pelissä olisi tarkoitus kerätä sydänmerkkejä pelaajamäärästä riippuen 2, 3 tai 4, mutta eiköhän tätäkin voi soveltaa jos haluaa pelata pidempään. Kierroksen voittaja on pelaaja joka joko saa muut pelaajat eliminoitua tai jolla pakan loputtua on korkeimman arvon kortti kädessä.

Pelin alussa jokaiselle jaetaan yksi kortti, ja pakan päällimmäinen kortti poistetaan siltä kierrokselta. Jokainen pelaaja ottaa vuoronsa alussa pakasta kortin ja vertaa sitten kahta korttiaan ja valitsee kumman näistä kahdesta haluaa pelata. Jokaisella kortilla on oma toiminto.

Numero 1. on Vartija. Tämän kortin pelatessaan pelaaja valitsee jonkun pelaajan ja yrittää arvata tämän kortin. Mikäli hän onnistuu, eliminoituu toinen pelaaja pois kierrokselta. Mikäli arvaus oli väärä, mitään ei tapahdu. Vartija ei voi valita arvauksekseen toista Vartijaa. Kyseistä korttia on pakassa eniten, eli 5 korttia.

Numero 2. on Pappi. Kun pelaaja pelaa papin, saa hän valita yhden pelaajan jonka kortin katsoo.  Näin saat tietoa jonkun pelaajan kädestä. Pappeja on pakassa 2.

Numero 3. on Paroni. Paroni vertaa toisen pelaajan kanssa käsikortteja. Pienemmän kortin omaava putoaa pois kierrokselta.  Näitä kortteja on myös pakassa 2.

Numero 4. on Hovineito, joka suojaa pelaajaa  yhden kierroksen ajan kaikilta toiminnoilta. Hovineitoja löytyy pakasta myöskin 2.

Numero 5. on Prinssi. Tämän pelatessaan pelaaja valitsee jonkun pelaajan (voi valita myös itsensä), joka poistaa käsikorttinsa  ja nostaa uuden tilalle.  Prinssejä on 2 pakassa.

Numero 6. on Kuningas. Kun pelaat kuninkaan saat vaihtaa käsikorttisi toisen pelaajan kanssa. Kuningasta on vain yksi kortti pakassa.


Lähikuva Kuninkaasta.



Numero 7. on Kreivitär, jolla ei ole varsinaista toimintoa, mutta jos kädessäsi on toisena korttina  5. tai 6. on sinun pakko pelata Kreivitär. Voit myös pelata Kreivittären bluffataksesi, vaikka kädessäsi olisi joku muu. Kreivittäriä on vain yksi pakassa.

Numero 8. on itse Prinsessa. Jos joudut pelaaman prinsessan pois, häviät kierroksen automaattisesti. Jos sinulla on pakan loputtua Prinsessa kädessäsi, voitat kierroksen.

Peliä pelataan niin monta kierrosta, kunnes jolla kulla on tarvittu määrä sydänmerkkejä. Jokaisen kierroksen välissä vaihdetaan poislaitettu kortti, jotta kenelläkään ei voi olla tarkkaa tietoa siitä, mitkä kortit on pelissä.

Love letter on nopea peli, johon pääsee nopeasti jujuun mukaan. Pohjoismaisesta laitoksesta on hyvä tietää, että kortit ovat kielivapaat, joten symbolien oppimisessa voi mennä pari kierrosta. Hahmoja tosin on vain se kahdeksan, joten tämän ei pitäisi olla ylitsepääsemätön homma oppia. Pelin mukana tulee myös yhteenvetokortit, joissa korttien toiminnot on lueteltu. Ohjekirjaan on myös laitettu taakse kaavio symbolien merkityksistä, mikä helpottaa oppimista. Ja erikoismaininnan arvoiset ovat myös erittäin laadukkaat ja paksut kortit. Niissä ei ole käytetty halvinta mahdollista materiaalia.

Itse pidän Love Letteristä juuri pähkäilyn ja hauskan bluffauksen takia. Peli on myös niin nopea, ettei pelaajien poistippuminen tunnu pahalta.  Ratkiriemukkaita hetkiä on, kun ihan tuurilla päätät arvata kaverisi Matin kortin olevan Pappi,  ja tiputat hänet ekalla kierroksella pois, tai jos vahingossa pelaat itsesi pois pelaamalla Paronin ja olet pähkäillyt kaverisi kortin olevan jotain ihan muuta kuin korkea-arvoinen Kreivitär.

Pieni varoituksen sana niille, joita tuuri ottaa päähän ja kovasti. Sillä loppujen lopuksi on kyse tuurista mitkä kortit nostat pakasta vuorollasi. Mutta päättelyllä ja riskinotolla on toki vaikutuksensa peliin. Ja kun on kyse 20 minuutin pelistä, ei sitä kannata ottaa ihan niin tosissaan. Love Letter on kaiken kaikkiaan mainio korttipeli, joka varmasti mahtuu kenen tahansa hyllyyn.  Hintakin taitaa olla vain 15 euron luokkaa.



Hieman tarkempi katsaus Hanabiin.

Edellisessä postauksessani puhuinkin jo Hanabista, mutta ajattelin kirjoittaa siitä ihan oman tekstin, jossa selitän pelistä hieman tarkemmin ja kerron miksi pidän siitä niin paljon.

Eli perustiedot ovat seuraavat:

Suunnittelija: Antoine Bauza. Tunnettu mm. peleistä Ghost stories ja 7 wonders.

Julkaisija: Monia. Itselläni on R&R Gamesin englannin kielinen laitos.

Pelaajamäärä: 2-5

Ikäsuositus: paketissa sanotaan 8+, mutta sanoisin sen olevan vain viitteellinen.

Kesto: n. 30. Tämä voi toki vaihdella, riippuen kuinka paljon pelaajat pohtivat ratkaisujaan yms.

Tyyppi: Yhteistyöpeli 

  
Pelin komponentit.


Hanabissa pelaajien on tarkoitus järjestää hieno ilotulitusnäytös pelaamalla kortteja pöytään eri väreissä numeroituna 1-5. Pelin lopussa lasketaan, montako korttia pelaajat ovat pöydänneet ja tästä saadaan loppupistemäärä. Paras tulos on siis 25.

Pelaaja ei näe omien korttien kuvia.

Pelin vinkein ominaisuus piilee siinä, ettei pelaaja itse näe omia korttejaan, mutta näkee kaikkien muiden kortit. Vuoronsa aikana pelaaja voi tehdä yhden seuraavista toiminnoista:

1. Anna vihje jollekulle toiselle pelaajalle tämän korteista. Tämän valitessaan pelaajan on poistettava pöydältä yksi kahdeksasta aikamerkistä, ja valittava pelaaja jolle haluaa tietoa antaa. Hän voi joko kertoa jonkun tai joidenkin korttien värin tai vastaavasti numero. Ei kuitenkaan molempia. 
Jos pelaajalla on esimerkiksi useampi sininen kortti, on vihjeen antajan kerrottava niiden kaikkien sijainti, eikä vain yhden sinisen kortin. Vastaavasti jos pelaajalla on useampi kolmonen, on tälle  ilmoitettava niiden kaikkien sijainti. Mikäli pöydällä ei ole enää aikamerkkejä jäljellä, ei tätä toimintoa voi valita.

2. Pöytää kortti. Mikäli pelaaja luulee tietävänsä kädessään olevan kortin olevan sellainen, että sen voi pöydätä, voi hän vuorollaan pelata kortin ilotulitusnäytökseen. Kortit tulee pelata pöytään numerojärjestyksessä, jokaista väriä yksi rivi. Esim. pöytään ei voi pelata kahta riviä punaisia kortteja. Mikäli pelaaja pelaa väärän kortin, poistaa hän yhden sytytyslanka -merkin ja ottaa uuden kortin käteensä. Mikäli kolmas sytytyslanka häviää, peli loppuu siihen. 
Onnistuessaan pelaamaan oikean kortin, pelaaja ottaa tilalle uuden kortin, ja vuoro siirtyy seuraavalle. 

3. Poista kortti pelistä. Mikäli pelaaja luulee tietävänsä kädessään olevan turhan kortin, tai jos aikamerkit ovat loppu, voi pelaaja pelata kortin kädestään kokonaan pois pelistä. Tässä on riskinsä, 
sillä kortteja on rajoitettu määrä. Ykkösiä on kolme per väri, kakkosia, kolmosia ja nelosia kahdet, ja viitosia vain yksi per väri. Kun kortti pelataan pois saavat pelaajat yhden aikamerkin takaisin. Pelaaja ottaa tilalle uuden kortin ja vuoro siirtyy seuraavalle.

Peli päättyy kun kaikki kortit on pelattu ilotulitukseen,  nostopakka loppuu tai viimeinen sytytyslanka häviää ja ilotulitus räjähtää. 

Hanabissa loistavinta on jännittynyt tunnelma pelin aikana. Muistavatko kanssapelaajat heille annetut vihjeet oikein, ja ennen kaikkea pysytkö itse kärryillä korteistasi. Alussa on hankala muistaa olla katsomatta omia kortteja, mutta siihen tottuu onneksi yhden pelin jälkeen. Ja tätä varmasti haluaa pelata uudelleen ja parantaa pistesaldoaan. Meidän pelien jälkeen pelaajat ovat nauraen keskustelleet miten joku pelaaja ei millään muistanut pelata sitä punaista kakkosta, vaikka oli siihen kaksi kertaa saanut vihjeet jne. 

Voin ehdottomasti suositella Hanabia harrastajille ja miksei myös perheille ja kevyttä iltateen  kanssa pelattavaa etsiville. Pelin paketissa lukee ikäsuositukseksi 8+ mutta nämähän on aina viitteellisiä. 
Ainakin R&R gamesin versiossa tulee myös jokerikortit, joilla voi pelata eri variaatioita, mutta en ole 
vielä kokeillut niitä, joten en kommentoi niitä sen enempää.

Uusi ilme ja uusi asenne.

Muokkasin blogini ilmettä, ja samalla päätin taas hieman aktivoitua. Kolmas kerta toden sanoo jne.
Järjestelin eilen meidän pelihyllyä, ja karsin myyntipinoon 12 peliä. Tuntuu isolta määrältä, mutta kun pelejä on 200kpl, 12 on oikeastaan vain murto-osa. Turha säilyttää pelejä jotka on vain OK, ja jotka ei saa peliaikaa melkeinpä koskaan. Varsinkin nyt, kun peliseura on vähentynyt huomattavasti.

Kesän kuumin hitti oli Las Vegas. Tämä pikkuhelmi löytyi ihan sattumalta matkalla mökille, ja ostettiin hieman ex tempore meiningillä. Ihan mahtava filleri casino henkeen, todella nopeasti opittavaa säännöt, joten voin helposti suositella vähemmänkin pelanneille. Me innostuttiin tästä niin, että tilattiin Saksan Amazonista  Las Vegas Boulevard lisäosa, sitä kun ei tällä hetkellä Suomesta taida löytyä. Las Vegasissa jokaiselle pelaajalle jaetaan kahdeksan oman väristä noppaa, joilla pelaajan on tarkoitus voittaa osinkoja kuudesta eri casinosta jotka on numeroitu 1-6.  Hauskaa push your luck -tyyppistä kilvoittelua.


Muitakin uusia juttuja löytyy.  Lautapelit.fi julkaisi pohjoismaiden version supersuositusta Love Letteristä, ja laittoivat sen vielä tarjoukseen, niin pakkohan se oli kipaista hakemaan. Love letter on 16 kortin pikainen filleri, jossa bluffaillaan ja yritetään eliminoida toiset pois pelistä.
Toinen uutus meidän hyllyssä on Antoine Bauzan Hanabi. Tämä yhteistyöpeli on ihan omaa luokkaansa, sitä on vaikea verrata muihin. Pelissä jokainen näkee muiden pelaajien kortit, mutta ei omiaan. Vihjeitä antamalla jaetaan informaatiota, jonka perusteella jokainen voi yrittää pelata korttejaan pöytään. Kortteja on viisi eri väriä numeroitu 1-5. Pöytään pelattavat kortit olisi tarkoitus saada väreittäin numerojärjestyksessä. Kuulostaa helpommalta kuin se itse asiassa onkaan. Tämä oli iso hitti myös perheen keskuudessa.



maanantai 17. maaliskuuta 2014

Kevätsiivousta ja järjestelyä.

Kauhukseni kuulin, että Ikea lopettaa Expedit-sarjansa. Expedit on mielestäni täydellinen kirjahylly pelejä varten, ja meillä olikin yksi 4x4 kokoinen, joka oli tosin jo aivan täysi. Mentiin sitten eräs keväinen lauantai hulluna kaikkien muiden hullujen mukaan, ja napattiin yksi 2x4  joka laitettiin sen 4x4 päälle. Koko seinänhän se vie, mutta nyt on pelit nätissä järjestyksessä, kaikille on oma paikkansa, eikä tarvi enää kasata niitä epämääräisesti hyllyn päälle. 

Samalla kun järjestelin noita hyllyjä, tuli todettua, että joistain peleistä on vain aika luopua. Tilaa ei vain enää ole sellaisille "ihan ok" peleille. Ja meidän ostoslista kun on kilometrin pituinen, jotain nyt on vain tehtävä. Siispä valittiin Janin kanssa muutamat pelit, joita tarjosimme täkäläisen pikkupelikaupan myyjälle, joka kiinnostui niistä, ja lupasi ne ottaa kunhan saa hyllyyn liikkeessään tilaa. Kumma, että heti kun joku peli on häätöuhan alla, siitä rupeaa yhtäkkiä kiinnostumaan, vaikka se on saattanut istua hyllyllä vuoden pelaamatta. Viisi peliä sai häädön, kaksi jäi vielä harkinta-ajalle. 

Samasta liikkeestä saimme napattua Pathfinder ACG:n käytettynä ihan kivaan hintaan, se kun sisälsi myös lisähahmopaketin ja kaikki kortit oli suojissa(vaikkakin todella huonoissa suojissa). Tästä ollaan tosi innostuneita, ja kerran jo kerettiin pelata tutustumispeli. Kerroin tästä myös siskontytölleni Maijulle, joka heti innostui ja ehdotti, että isänsäkin varmaan tykästyisi tähän. Siispä saadaan varmaan hyvä poppoo kasaan. Pathfinder oli yksi tämän vuoden pakkohankinnoista, joten olen kyllä erittäin tyytyväinen kun saatiin se käytettynä hieman huokeammalla hinnalla.

Indiana Jones -iltaa ei olla vieläkään keretty pitämään. Monen ihmisen aikataulujen sovittaminen on todella ärsyttävää puuhaa, mutta hiljaa hyvä tulee. 

5.4 on Kansainvälinen lautapelipäivä, ja Lautapelit.fi järjestää silloin hauskan päivän, jolloin voi mennä tutustumaan tuleviin uutuuksiin, tutkia poistopöytää ja alennuksia, ja osallistua arvontaan heidän Kampin liikkeessä. Sinne mennään ehdottomasti. Toivottavasti tästä keväästä tulee muutenkin kiva pelirintamalla, vaikka säännölliset peli-illat taitaa jäädä aika vähille ainakin meidän tavanomaisissa porukoissa. Elämä on.

maanantai 3. helmikuuta 2014

Uusi vuosi, uudet kujeet.

Tämä vuosi alkoikin vauhdilla. Tammikuu meni ohi jotenkin huomaamatta, ja tänne kirjoitteluakin aina vaan siirsin ja siirsin. Uuden vuoden aattona pidettiin jokavuotinen pelailumaratoni. Osallistujia oli kuusi, ja jokainen sai valita kaksi peliä. Pelit vaihtelivat A la cartésta LotR korttipeliin ja kaikkeen siltä väliltä. Mahtava tapa lopettaa vuosi hyvässä seurassa!

Seuraavaksi olenkin suunnittelemassa Indiana Jones -teemaviikonloppua, koska kävi ilmi, että  17-vuotias siskontyttöni ei ole nähnyt YHTÄÄN Indiana Jones -leffaa. Tästä lähtikin muhimaan hieno idea, että voitaisiin pitää oikein kokonainen viikonloppu Indy-teemalla.  Tämä tietenkin pitäisi sisällään kaikki neljä leffaa(kyllä myös se neljäs!) ja sitten johonkin väliin mahdutettaisiin parit pelit Escapea sekä Fortune & Glorya. Olenkin tässä pohtinut, että pitäisi hankkia Escapen eka lisäosa, jossa on kuudennelle pelaajalle nopat, koska peruspelillä taitaa mahtua vain viisi pelaamaan. Tosin, nuorempi siskontyttöni Aino on kuuluisa siitä, että hän huijaa Escapessä, joten ehkä häntä ei lasketa mukaan tällä kertaa :D

Olen myös pohtinut, josko hankkisin Fortune and Gloryyn jonkun lisäosan, mutta se ei ole pelaamisen kannalta välttämätöntä. Lähinnä mieliteko. Noh, tätä pitää sulatella ja vähän kysellä mikä olisi paras. Itsellä kun ei ole kokemusta muusta kuin peruspelistä.

Tämän lisäksi olen haaveillut Pathfinderin perussetistä, jota olisi hauska pelata samalla porukalla, jonka kanssa pelataan LotRia. Lankoni on ollut aikanaan kova pelaamaan roolipelejä, joten ajattelin, että hänet saisi tähän suostuteltua mukaan helposti, koska se sisältään niin paljon roolipeleistä tuttuja elementtejä.  Pitää ehkä vielä hieman malttaa, jos hommaisi nuo Indy-iltaan tarvittavat jutut eka.

Sitten kun vielä keksisi teeman mukaisia naposteltaviaan niin avot!