maanantai 19. syyskuuta 2016

Kohtaamisia.

Viikko sitten kävin katsastamassa Tampereelle avatun lautapelikahvila Tavernan, jossa meillä oli Lautapelifanaatikot-facebookryhmän tapaaminen. Lähdimme mieheni Janin ja siskontyttöni Maijun kanssa into pinkeänä ajelemaan aamupäivällä kohti Tamperetta, tuntematta sieltä ketään etukäteen.  Muuta kuin toki nimeltä internetistä. Saimmekin viettää todella mukavan päivän, ja tutustuimme mukaviin kanssaharrastajiin. Pelejäkin tuli pelattua iso liuta, ja mieli olisi toki tehnyt pelata enemmän, mutta kun piti sitten vielä jaksaa iltasella ajella pari tuntia kotiinkin. Tunnelman ja seuran lisäksi Tavernassa oli hyvät tarjoilut, joten kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa, jos pyörit siellä päin.

Sisään vain rohkeasti!


Taverna-seikkailun jälkeen palattiin toki arkirutiineihin. Pelipöydällemme pääsi kirjastosta lainattu Roll for the Galaxy, joka on tunnetun Race for the Galaxyn noppapeliversio. Pelaajat tutkivat avaruutta ja asuttavat sieltä löytyviä planeettoja voittopisteiden keruun ohessa. Nopat toimivat ikään kuin työläisinä, jotka pelaaja heitettyään asettaa haluamilleen työasemille. Kukin valitsee yhden toiminnon viidestä, joka varmasti toteutuu. Muut nopat pitää asettaa toimintoihin siinä toivossa, että joku muu pelaaja valitsee ne kyseiset toiminnot. Siksi onkin hyvä hieman katsella mitä muut ovat tehneet, niin et vahingossa turhaan valitse sellaista toimintoa, minkä joku muu varmasti valitsee. Roll for the Galaxy on oikein mielenkiintoinen tapaus, jota vielä hieman makustelen ja tutkiskelen, ennen lopullisen tuomion antamista. Mutta kuten blogini nimestä voi päätellä, pidän peleistä joissa käytetään noppia mielenkiintoisilla ja uusilla tavoilla.

Punaisen pelaajan pelialusta.


Kävin myös viikonloppuna hävyttömän pitkästä aikaan tervehtimässä Oh My Game:n Zuheria samalla kun kävin tyhjentämässä hänen korttisuojahyllyään. Oh My Game on kauppakeskus Myyrmannin kolmoskerroksessa sijaitseva jokasortin pelikauppa, josta löydät niin konsolipelit, Magic -kamat ja tapahtumat, figuuritarvikkeet, lautapelit yms. Janin kanssa ollaan asioitu siellä jo kaupan kolmivuotisen historian ajan useaan otteeseen, ollaan myös oltu siellä pelailemassa Tabletop Day -päivässä ja joskus muuten vaan. Eritysesti käyn hamstraamassa sieltä Ultimate Guardin suojia peleihini, koska olen todennut niiden olevan moneen peliin juuri passelit. Tällä kertaa tarvitsin suojia vaihtaakseni Imperial Settlersiin laittamani Arcane Tinmanit juurikin noilla UG:n sisäsuojilla, joita itse käytän siis ihan sellaisenaan. OMG:n lautapeliharrastaja-asiakaskunta on ehkä vielä hieman aliedustettua, joten jos vaan satut pyörimään Myyrmäen lähialueella, tai omaat junakortin, niin käy toki morjestamassa Zuheria ja tutustumassa kaupan tarjontaan, ja kenties jopa pelailemassa liikkeen pelipöydillä. Kerro samalla terkut omistajalle Miiralta!

Mikäli näet kyseisen herran, kerro terveiset ja liity kantikseksi. Saat ekasta ostosta -10% alen.


Kotiuduttuani minulla oli siis pieni urakka vaihtaa kaikki vajaat 500 suojaa Arcane Tinmaniä Imperial Settlersistä Ultimate Guardin Precise fit:teihin.  IS:n kortit ovat standardeiksi hieman pienehköt, joten halusin tilalle hiukan timmimmät suojat. Kortteja sekoittaessa en halua niiden hölskyvän suojan sisällä.  Ja toteanpa vaan, että kyllä kannatti vaihtaa! Olen käyttänyt samoja suojia mm. Seasonsissa, enkä ole katunut. Sain Janin avuksi urakkaan vetoamalla kuinka hyvää parisuhdeaikaa se olisi!

Vasemmalla Arcane Tinman ja oikealla Ultimate Guard.


Pelailut ovat muuten valitettavasti jääneet muiden kiireiden takia paitsioon.  Asia pitää toki korjata pikimiten. Kirjastosta lainatut Perfect Alibi ja Welcome to the Dungeon odottavat pelivuoroaan, ja herätelainasin sieltä myös Batman: Love Letterin. Vaikka se on käytännössä sama peli kuin ihan tavallinen Love Letter, ihan pienen pientä sääntömuutosta lukuun ottamatta. Ja ehkä Batman on aiheena esim nuoremmalle siskontytölleni Ainolle mieluisampi. Hieman ärsytti kyllä, että kirjaston kappaletta ei oltu suojitettu, joten korteissa oli jo kulumaa, mikä tällaisissa peleissä on todella huono juttu, kun et millään haluaisi kanssapelaajien tietävän mikä kortti sinulle jää käteen. Laitoin omista ylimääräisistä suojistani noihin kortteihin suojat, yrittäessäni pelastaa sen mitä on enää pelastettavissa.

Na-na Na-na Na-na Na-na Bätmään!


Lisää kirjoittelua on siis luvassa pian. Pi mal Pflaumen ja Port Royalin lisäosa odottaa myös vuoroaan jonossa, katsotaan kuka pääsee ensimmäisenä pöydälle.
Muistuttaisin myös, että Noppapotti löytyy nykyään myös Facebookista. Laittelen sinne myös näiden blogipostauksien lisäksi välillä kuvia peli-illoista yms väliaikaispäivittelyä peleihin liittyen.
Noppapotti feissarissa.

Pelaamisiin!


maanantai 29. elokuuta 2016

Kesä lopeteltiin fillerikimaralla ja Above and Below pääsi kuin pääsikin vihdoin pöydälle.

Kyllä on kivaa kun syksyn myötä tulee peli-iltojakin järjestettyä tiuhemmin. Pimeneviin iltoihin kaipaa toki mukavaa puuhaa, ja mikäs sen parempaa kuin pelaaminen hyvässä seurassa. Toki elokuu on vielä kesäkuukausi, mutta eipä nuo säät nyt ihan priimaa ole olleet. 
Ihan ei pelikausi ole vielä täydessä vauhdissa, mutta jotain on toki tullut pelailtua. Perheen naisten kanssa pidettiin perinteinen sushi-ilta, johon sain ovelasti tuotua Sushi go! -pelin teeman varjolla mukaan.  

Teeman mukaiset eväät.


Sushi go! on hyvin kevyt draftauspeli söpöllä kuvituksella höystettynä. Tai siis GameWrightin kuvitus on söpöä, saksankielisen Zoch:in painoksen kuvitus on lähinnä outoa. Vuorollaan pelaaja valitsee käsikorteistaan yhden kortin, pelaa sen pöytään ja antaa loput käsikortit viereiselle pelaajalle. Näin tehdään kunnes kaikki kortit on pelattu pöytään. Sitten lasketaan pisteet ja aloitetaan uusi kierros. Tähän tapaan pelataan kolme kierrosta ja eniten pisteitä kerännyt on voittaja. 
Sushi go! on helppo opettaa ja yhden pelinkin pelaa tosi nopeasti. Korteissa on hieman tekstiä, mutta erilaisia kortteja on sen verran vähän, että selittämällä jokaisen kortin funktion ennen pelin alkua, pystyy varmasti pelaamaan myös sellaisten kanssa, joilta tuo englanti ei taitu. Kannattaa tutustua mikäli pitää kevyestä draftauksesta.

Englanninkielisen painoksen kuvitusta.


Pelihyllyyni on myös päässyt muutama uutuus. Mukavan tilaisuuden tullen, hankin vihdoin Alexander Pfisterin Oh my Goods:in kokoelmaamme. Monelle Pfister on tuttu viime vuonna perhepelien kategorian voittaneen Port Royalin kautta. Oh my Goods tunnettiin ennen nimellä Royal goods, mutta sen sääntöjä on sittemmin hieman muunnettu ja nimi vaihtui, tosin se nimen vaihto olisi kyllä mielestäni voinut jäädä tekemättä.  Eikös se OMG ala olla jo aika vanha juttu?
Siinä missä Port Royal on onnen venyttämisen lisäksi hyvin vähän mitään muuta, on Oh my Goodsissa hieman enemmän pureskeltavaa. 

Janin salamaakin nopeampi siirto.

Oh my Goodsissa pelaajat rakentavat resurssikoneistoa, hankkimalla eri tuotteita tuottavia rakennuksia. On karjatilaa, myllyä, teurastamoa ja puuseppää. Kierroksen alussa pelaajat valitsevat haluavatko vaihtaa käsikorttinsa, vai tyytyvätkö nykyisiin. Seuraavaksi marketti aukeaa, eli pöydälle nostetaan pakasta kortteja niin kauan, kunnes kaksi auringon kuvaa tulee esiin. Sitten pelaajat valitsevat mihin lähettävät työläisensä töihin, ja onko tämä hutiloiva vai ahkera työntekijä. Sanomattakin on selvää, että ahkera työntekijä tuottaa enemmän resursseja, mutta toisaalta vaatii enemmän työskentelymateriaalia. Tämän jälkeen pelaajat päättävät rakentavatko sillä kierroksella uuden rakennuksen itselleen, joutuen pähkäilemään, tuleeko markettiin vielä lisää tarvittavia resursseja, vai meneekö loput omasta pussista, vai meneekö homma puihin kokonaan. Tuurilla on siis rooli tässäkin pelissä, tosin sitä on helpompi käsitellä kuin esim Port Royalissa. Kun päätös on tehty, nostetaan pakasta vielä kerran kortteja pöytään, taas siihen asti kunnes kaksi aurinkoa tulee näkyviin.

Sitten rakennukset tuottavat resursseja, uudet rakennukset rakennetaan tai joku voi jopa palkata assistentin, jos täyttää sen vaatimat vaatimukset. Koska kyllä, eihän sitä ketään huvita ihan kelle tahansa työskennellä. Peli loppuu kun joku on rakentanut kahdeksannen rakennuksen, jonka jälkeen pelataan viimeinen kierros. Eniten pisteitä kerännyt pelaaja voittaa. 
Oh my goodsissa on jotenkin Ora et Labora viba, korttipelin muodossa. Kuvituskin on hieman saman henkinen, johtuen toki samasta kuvittajasta, Klemens Franzista. Pelin ulkonäkö on siedettävä, ainakin se on värikkäämpi kuin Port Royal, jonka sävymaailma on todella ankea. Symboliikka on onneksi selkeää, mikä auttaa oppimista. Kauniiksi Oh my Goodsia ei kyllä voi kehua. Pelissä vuorovaikutus toisiin on lähes olematonta, se onkin lähinnä kilpailua siitä, kuka saa nopeiten parhaan koneiston toimimaan.  Omasta mielestäni se on kuitenkin mainio ja kompakti paketti. Pelin kesto on  20-30 minuutin luokkaa, ja sen aikana saa kuitenkin pohdiskella ihan mukavan määrän päätöksiä. Kontrollifriikille peli ei kuitenkaan sovi, koska tuurilla on silti isohko rooli pelissä. Pelin nykyiset uudistetut säännöt tosin tuovat pelaajalle entistä enemmän kontrollia, verrattuna alkuperäisen Royal goodsin sääntöihin. Alexander Pfister -fanina tämä oli minulle pakkohankinta.

Postin tuomia uutuuksia.

Oh my goodsin kanssa samaan tilaukseen heitin Imperial Settlersin uuden lisäosan 3 is a magic number, mutta se ei ole päässyt vielä esiintymään pelipöydällä, joten palataan siihen hieman myöhemmin. Mutta tiedättepä mitä odottaa :)

Sen sijaan myös uutuutena pääsin kokeilemaan suosikkipelini Five Tribesin minilisäosaa The Thieves of Naqala. Lisurin mukana tulee yksi uusi djinni ja kuusi varasta. Varkaat laitetaan djinnipakan viereen, ja siitä nostetaan yksi kortti esiin. Jos pelaaja saa vuorollaan hankkia djinnin palveluksiinsa, voi hän sen sijaan valita esillä olevan varkaan. Varkaat toimivat periaatteessa kuten djinnit, mutta niiden palvelus on kertakäyttöinen, ja varas poistuu pelistä palveluksen myötä. Pelaajan pitää siis päättää haluaako tämän tuomat pisteet, vai onko palvelus kannattavampi. Varkaat ovat myös aika ilkeitä veikkoja, ja niiden toiminnot ovat yleensä suoraan toisiin pelaajiin vaikuttavia, joten jos et pidä konfrontaatiosta, ei tämä lisuri taida olla sinua varten. Muuten se on todella helppo lisätä peliin. Pieni lisämauste, muttei mitään mitä ilman ei voisi elää.

Kaikki lisäosassa tulevat kortit.


Oli taas todella siistiä päästä pelaamaan yhtä suosikkipeliäni. Ja kuten meillä on tapana, tehtiin se Aladdinin soundtrackin säestämänä. Kun katselin ottamiani kuvia siltä illalta, melkein nauratti kuinka sekavan näköinen peli Five Tribes on, mutta kun sitä pelaa ei sitä kyllä huomaa. Mielessä pyörii vai kaikki mahdolliset siirrot ja pokerinaaman pitäminen, ettei kanssapelaajat huomaa ilmeestä, että nyt on muuten todella mahtava siirto laudalla vapaana.

Näin meillä pelataan Five Tribesia.


Ehkä kuitenkin viime aikojen kovin juttu, on kauan sitten lupailemani Above and Below. 
Above and Below on työläistenasettelupeli, jonka juju piileekin sen mukana tulevassa Encounter bookissa. Ryan Laukatin upeasti kuvitetussa pelissä pelaajat rakentavat uutta kylää jouduttuaan pakenemaan barbaarien hyökkäyksen alta. 
Työläistenasettelu on pelissä aika peruskauraa, ei siis millään tapaa kovin erilaista kuin muissa vastaavan laisissa peleissä. Pelaaja voi rakentaa taloja, korjata satoa, ansaita rahaa ja kouluttaa uusia kyläläisiä. Vaan mikä pelistä tekee todella omalaatuisen, on viides vaihtoehto: seikkailu kylän alapuolella löytyvissä luolissa. 

Above and Below:ssa on paljon tavaraa.

Jos pelaaja valitsee lähteä seikkailemaan luolissa, ottaa hän luolakortin pakasta, heittää noppaa, ja vieruskaveri lukee hänelle tarinan pätkän Encounter bookista. Tarinan pätkiä on parisen sataa, vaihdellen kummallisista otuksista rosvojoukkoihin ja kerjäläismummoihin. Kun pelaajalle on luettu tarina, pitää hänen tehdä yleensä päätös kahden tai joskus useamman vaihtoehdon välillä. Seuraamukset voivat olla niin hyviä kuin huonojakin, usein tuoden mainetta ja mammonaa, tai sitten  juuri toisin päin. Yleensä kyllä näistä voi päätellä, että jos meinaat ryöstää sen kohtaamasi kerjäläismummon taskut, niin ei siitä nyt ainakaan glooriaa sinulle lauleta.

Tarinatuokio menossa.

Above and Below:n työläiset ovat suurimmilta osin kaikki hieman erilaisia. Se tuo oman kivan lisän peliin, kun joudut pohtimaan kuka tekee ja mitä. Sillä eihän se opettajaneiti ehkä sitä tukevaa viiden hengen perheen taloa osaa rakentaa. Luolissa seikkaileminen on myös vaarallista puuhaa, joten ketään ei sovi laskea yksin vaeltelemaan. Muuten pelin kulku on melko suoraviivainen ja tutun oloinen. Myönnän olleeni aluksi hyvin skeptinen pelin suhteen, jo senkin takia, että Ryan Laukat on tehnyt pelissä kaiken. Kuvitus, pelisuunnitelu ja julkaiseminen. Ajattelin, että eihän nyt yksi lapsenkasvoinen mies voi tehdä kaikkea kunnialla, ja koska kuvitus on niin hienoa, niin pelin täytyy ontua mekaniikkojen kohdalta. Vaan joudunpa nyt tässä ihan julkisesti myöntämään, että väärässä olin. Above and Below on hieno peli.

Kerrassaan mahtavaa kuvitusta!


Pieni kysymysmerkki on tosin herännyt, että kuinka kauan tätä jaksaa pelata. Jo muutamien pelien jälkeen on samat tarinat tulleet esiin uudelleen. Tämä tosin on helppo hoitaa jatkossa uusien tarinoiden muodossa. Oli  miten oli, on Above and Below silti ehdottomasti kokemisen arvoinen. Ja se kuvitus nyt on oikeasti ihan mielettömän upea. Tästä sainkin kipinän tutustua Ryan Laukatin muihin isoihin peleihin. Monelle saattaa olla entuudestaan tuttu miehen aikaisempi pieni teos Eight-minute Empire, suomalaisittain Imperiumi. Se edustaa paljon minimalistisempaa designia, ja ei sinällään anna yhtä paljon kuin esim Above and Below. Kuultuani myös, että hänen uusimman pelin Isleboundin työläisten takapuoli toimii lisäosana Above and Below:lle, on tuohonkin peliin pakko päästä tutustumaan, jahka se rantautuu tänne Suomeen asti. 


Viimeisenä uutuutena pääsin vielä pelailemaan, ja myös hankinkin omaksi Kristian Curlan Tides of Madness kaksinpelin. Tämä filleri sisältää vain 18 korttia ja muutaman hulluusläpyskän. Peli on kahden pelaajan draftauspeli, mikä jo sinänsä on harvinaista, sillä draftaus ei yleensä ole kovin herkkua kahdella pelaajalla. Peli on spinoff aikaisemmin ilmestyneelle Tides of Time:lle, joka on muuten sama peli eri teemalla, mutta siitä puuttuu tuo madness-mekaniikka. Ja se on mielestäni erottava tekijä, joka tekee tästä uudemmasta pelistä paremman. Peliä pelataan kolme kierrosta, jonka aikana kukin pelaa pöytään viisi korttia per kierros, samalla tutulla tavalla, valitse kortti ja laita muut kiertoon. Osa korteista aiheuttaa hulluutta, jolloin pelaaja joutuu ottamaan hulluusläpyskän. Jos sinulla on 9 hulluusläpyskää häviät pelin automaattisesti. 

Aloituskäsi.

Kortteja on viittä eri maata, ja muutama neutraali kortti. Jokainen kortti antaa tietyn määrän pisteitä, mikäli sen ehdot täyttyvät. Esimerkiksi jos sinulla on eniten punaista maata saat seitsemän pistettä, tai jokaisesta sinisen ja vihreän kortin parista saat kuusi pistettä jne. Jokaisen kierroksen jälkeen pelaajat valitsevat yhden kortin, joka jää heille valmiiksi pöydälle, ja heittävät yhden kortin pelistä pois. Sitten pakasta nostetaan kaksi täysin uutta korttia ja peli jatkuu. Vartin peliksi ihan hauskaa viihdettä. Pelin päälle lätkäisty Cthulhu-teema varmasti jakaa mielipiteitä, mutta koska peli on tosi kevyt, on teema lähinnä kuvitusta, ei muuta. 

Tämä paketti mahtuu vaikka käsilaukkuun.


Tässä kaikki tällä kertaa. Tein Noppapotille myös oman sivun Facebookkiin. Laittelen sinne aina linkin uusimpaan blogitekstiini ja välillä vähän kuulumisia yms. muuta kivaa postauksien välillä. Käy tykkäämässä jos tuntuu, että sinun on helpompi seurata blogia sen kautta, kuin täältä blogspotista. 
Tällä viikolla pitäisi postin kuljettaa Rokokon Jewellery box -lisäosa, jota toivon pääseväni testaamaan mahdollisimman pian. Sitä ja Imperial Settlersin 3 is a magic number:ia siis tiedossa tulevaisuudessa!

tiistai 16. elokuuta 2016

Rakennustyömaalta Tylypahkaan ja sieltä takaisin.

Days of Wonder on yleisesti  ottaen hyvin luotettava lafka. Heidän julkaisemat pelit, joita ei vuosittain tule yleensä kuin yksi, tehdään rakkaudella ja kunnioituksella. Tai siltä se ainakin kuluttajasta tuntuu. Komponentit ovat aina hyvälaatuisia, ohjekirjat siistejä ja yleisilme on kutsuva. Vaikeudeltaan heidän pelinsä ovat usein perhepelien kategoriaan sijoittuvia, mutta usein myös sellaisia joita harrastajakin jaksaa vääntää. Juurikin näistä syistä kiinnostuin heidän viimeisimmästä pelistä Quadropoliksesta.

Kaupunkini rakenteilla.

Sim City on monelle tuttu suosikkipeli, jota tuli pienempänä( tai isompana) väännettyä tietokoneella. Aiheena kaupungin rakentaminen on suosittu myös lautapelien keskuudessa. Hauskasta teemasta riippumatta Quadropolis on loppujen lopuksi melko abstrakti peli, joten jos haet oikeaa Sim city -simulaatiota, kannattaa kokeilla Suburbiaa. Siitä huolimatta, ensikertalainen Francois Gandon on onnistunut luomaan mukiinmenevän paketin.

Quadropoliksessa jokaisella pelaajalla on oma kaupunkilauta, ja pöydän keskellä on yksi yhteinen lauta, jolta arkkitehtien avulla haetaan piirustuksia eri rakennuksille. Peliä voi pelata kahta eri versioita, Classicia tai  Expertiä. Classicissa pelaajilla on jokaisella omat arkkitehdit ja Expertissä on yheinen arkkitehtiläjä, josta vuorollaan pelaaja valitsee haluamansa. Expertissä on myös enemmän rakennustyyppejä, mutta muuten peli soljuu aika samaan tapaan.

Punaisen pelaajan arkkitehdit.


Vuorollaan pelaaja valitsee arkkitehdin ja asettaa sen osoittamaan jotakin riviä keskellä olevassa pelilaudassa. Pelaaja saa kyseiseltä riviltä sen laatan, joka vastaa arkkitehdin numeroa. Eli jos käytät kolmosta saat kyseisen rivin kolmannen laatan. Sen jälkeen pelaaja asettaa Urbanistin kyseiseen ruutuun. Meillä tätä nappulaa kutsutaan tuttavallisemmin rakennustarkastajaksi. Seuraava pelaaja ei saa laittaa arkkitehtiään osoittamaan tähän nappulaan.
Rakennuslaatta on myös laitettava saman numeroiselle alueelle pelaajan omassa kaupungissa, kuin millä arkkitehdillä se hankittiin. Eri rakennukset antavat pisteitä eri tavalla riippuen mitä niiden viereen on rakennettu tai millä alueella ne ovat.  Rakennukset myös tuottavat energiaa ja kaupunkilaisia, jotka olisi sijoitettava kaupunkiin pelin loppuun mennessä. Näillä aktivoidaan rakennukset, jotta niistä saa pisteitä.  Ylimääräiset kaupunkilaiset ja energiapalikat tuovat miinuspisteitä.

Ahtaaja hommissaan.


Pohdittavaa siis riittää. Pelissä tulee myös mukana minilisäosa Puistot, jonka voi halutessaan lisätä peliin. Se on helppo eikä muuta sääntöjä juurikaan, vaikeuttaa vain ylimääräisestä energiasta eroon pääsemistä. Vaikka Quadropolis ei  varsinaisesti saa sinua tuntemaan, että olisit maineikas arkkitehti, on se kuitenkin tietyllä tapaa viihdyttävä tapaus. Toisiin pelaajiin ei kovin paljoa pysty vaikuttamaan, mutta pähkäily siitä, miten kaupungin saa toimimaan tehokkaimmin on ihan hauskaa.


The Big book of Madness on Iellon yhteistyöpeli, joka ei tosin ole Harry Potter -peli, mutta olisi ihan yhtä hyvin voinut olla. Siinä pelaajat ovat taikuutta opiskelevia nuoria, jotka ihan vain vahingossa sattuvat avaamaan kielletyn  Hulluuden Ison Kirjan, josta tulee esiin kaikkea kammottavaa. Tehtävänänne onkin siis saada nuo monsterit ja kirja kiinni.

Kansi antaa lievän Cthulhu -aiheisen vaikutelman, vaikkei peli sitä olekaan.


The Big Book of Madness ei tarjoa mitään kovin eritystä yhteistöpelien genressä. Se on toki haastava ja kauniisti kuvitettu, kiitos Naïaden, Pelin suunnittelija Maxime Rambourg oli minulle entuudestaan tuntematon, ja pienellä googletuksella selvisikin, ettei hänellä ole kuin kaksi julkaistua peliä allaan. Päätoimisesti hän pyörittääkin lautapelikahvilaa Ranskassa.  Big book of Madness ei ehkä siksi olekaan mikään ihan helmi, mutta ei se nyt huonokaan ole. Pelin mekaniikat on hyvin tuttuja kerää sitä ja tätä, käytä se ja tuo taika ja pelasta maailma. Tämä on hieman jo nähtyä, ja jos nyt pitäis jotain yhteistyöpeliä pelata niin ei tämä kyllä tule ensimmäisenä mieleen.

Resursseja, resursseja.

Onneksi nyt alkaa kesälomakausi olla naputeltu, niin ehkä pelipöydällä alkaa olla taas kuhinaa. Kesällä käy aina niin, että kaikki lomailevat eri tahtiin ja mitään pelitreffejä ei loppujen lopuksi saa aikaiseksi. Siksi onkin ihanaa kun ilmassa tuoksuu syksy, sillä se tuo mukanaan myös pahvin, muovin ja kartongin.

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Pelaamista kehitysvammaisen kanssa.

Lautapelifoorumeilla näkee usein keskusteluketjuja aiheesta "mitä pelaisin lapsieni kanssa?"  Itsellä ei ole lapsia, eikä lähipiiriini juurikaan enää kuulu lapsia, mutta mieheni sisko on kehitysvammainen, joten usein selailen näitä keskusteluja sillä silmällä, koska häntä voi pitää 7-vuotiaan tasoisena. Pelaaminen perheen kesken on meille tärkeää, ja kälyni läsnäollessa pelien valitseminen on välillä hankalaa. Hän kun ei millään kykene vaikeimpiin europeleihin, ja me muut aikuiset ei ehkä niitä lego-pelejä ja Muumin purnukkajahtia jakseta.

Juhannuksena oltiin porukalla mökillä Puumalassa, ja juhannusperinteisiin kuuluu meillä lautapelaaminen. Mieheni sisko oli poikkeuksellisesti juhannusmenoissa mukana, hän kun yleensä ei lomaile kuin vasta heinäkuussa. Normaalin kesäpelipakkauksemme sijaan otimme siis tarkoin valittuja pelejä, jotka sopii monimuotoiseen porukkaamme.

Splendor on yksi peleistä, joita kälyni jopa itse joskus toivoo pelattavaksi. Kenties häntä kiinnostaa jalokivichipit, jotka tuntuvat kivalta kädessä. Splendorin säännöt ovat onneksi helpot, ja koska peli on täynnä pieniä etappeja, on häntäkin helppo neuvoa oman pelin lomassa. Vaikka hänen ymmärryksensä ei riitä pelin voittamiseen asti, pystyy hän kuitenkin osallistumaan peliin kanssamme, ja sehän on tärkeintä.

Noppapelit ovat myös osoittautuneet vuosien varrella toimiviksi. Tuurin tuoma tasoitus muihin pelaajiin on tervetullutta, kun joukossa on joku joka ei taidoltaan yllä ihan muiden kanssa samalle tasolle. Tällä reissulla mukanamme oli Zooloretto -noppapeli ja koko perheen suosikki Las Vegas.

Eläimiä hankkimassa.

Zooloretto: The Dice Game on isoveljelleen uskollinen noppafilleri, jossa pelaajat vuorollaan joko heittävät kahta eläinnoppaa ja asettavat ne laudalle, tai ottavat laudalta yhden rekallisen eläinnoppia. Eläintarhaan voit mahduttaa vain tietyn määrän kutakin eläintä ja ylimääräisistä tulee miinuspisteitä. Pelissä on toki hyvä taktikoida, että mihin rekkoihin nopat laitat, ettet anna kaverille juuri niitä elukoita, joita hän tarvitsee. Tämä onkin asia jossa kälyni välillä tarvitsi hieman muistutusta, mutta parin kierroksen jälkeen häneltä alkoi peli sujua jo ilman minkäänlaista avustusta.

Ach so! Onneksi tuli koulussa luettua 9 vuotta saksaa.

Las Vegas on Rüdiger Dornin kasinoteemainen aluevaltauspeli. Meillä tämä kuuluu niihin peleihin, joita perheen kesken pelataan usein ja äänekkäästi. Pitikö sun tulla just tänne mun kasinoon, kun olisit voinut mennä tonne muualle?! Ja niin edes päin. Ja meillä pelataan myös aina sillä neutraalien noppien variantilla, eli pelaajilla on kahdeksan oman väristä ja kaksi neutraalia noppaa. Ilman tätä varianttia en edes suostu pelaamaan. Joskus lisäämme myös lisäosasta Las Vegas Boulevard jotain muita moduuleja, kuten esim isot tuplanopat, mutta nyt kun pelattiin kälyni kanssa jätettiin muut extrat pois.

Las Vegasissa pelaaja heittää kaikkia noppiaan vuorollaan ja valitsee näistä kaikki yhtä lukua osoittavat ja laittaa ne vastaavaa lukua koskevan kasinon päälle. Jos kierroksen loputtua pelaajalla on siellä eniten noppia, saa hän sieltä rahat itselleen. Hyvin simppeliä. Neutraalien noppien variaatiossa myös samaa lukua osoittavat neutraalit nopat on pelaajan pakko laittaa kyseiseen kasinoon. Kiusanteko on välillä välttämätöntä, ja hauskaakin. Peliä pelataan neljä kierrosta ja sen jälkeen lasketaan rahat, ja voittaja on selvillä. Kälyni pelaa muiden mukana tätä hienosti, kykenee ymmärtämään mihin kasinoihin kannattaa laittaa ja mihin ei. Muiden pelaajien kiusaaminen ei ehkä luonnistu häneltä niin kovin hyvin, hän kun on luonteeltaan hyvin kiltti. Mutta hän ei toisaalta suutu, jos hänen suunnitelmiin tulee muutoksia muiden pelaajien suunnalta. Äkäpussin kanssa Las Vegasin pelaaminen ei ehkä ole kovin kannattavaa.

Seuraavaksi jaetaan massit.


Monesti olen törmännyt keskusteluissa jotka koskevat kehitysvammaisten ja autistien kanssa pelaamista ehdoteltavan näppäryyspelejä kuten Eläinpyramidi ja Bamboleo. Meillä on niistä kyllä täysin päinvastaisia kokemuksia, sillä mieheni sisko ei yksinkertaisesti suostu niitä pelaamaan. Kaikki pelit joissa on fyysinen suoritus, esim vaikka vanha tuttu Mölkky, on hänelle psyykkisesti liian stressaavia. Pelit, joissa peli loppuu kun joku mokaa, eli torni kaatuu tai lauta tippuu jne, eivät vain toimi hänen kanssaan. Ilmeisesti hän kokee ne nöyryyttäviksi, ja että niissä hänen erilaisuus ja rajoitteensa tulevat selkeämmin ilmi.

Menolippua ollaan myös jonkun verran pelattu kälyni kanssa, mutta hän ei joka kerta suostu mukaan. Joskus pienen lahjonnan jälkeen hän kuitenkin päättää tulla mukaan, ja on lopuksi ihan tyytyväinen. Menolipussakin on pieniä helppoja etappeja, joihin hän pystyy keskittymään.  Ollaan tosin sovittu, että hänen kanssaan pelatessa ohittaminen on sallittua.

Yksi kälyni lemppareista on ehdottomasti lammaspeli. eli Battle Sheep. Söpöstä ulkonäöstä ei ole haittaa, ja säännötkin on tosi helpot.  Tätä jaksaa aikuisetkin pelata mielellään, joten peli löytyykin sekä kälyni, meidän että anopin pelihyllystä. Meillä Battle Sheep onkin korvannut kokonaan Hey, That's my fish:in eli suomalaisittain  Pingwinin.

Bää!

Kehitysvammaisen kanssa pelatessa on tärkeää muistaa olla aliarvioimatta häntä. Meillä kaikilla on hyviä ja huonoja päiviä, ja vaikka joku peli ei joskus luonnistu millään, voi se seuraavalla kerralla jo mennäkin. Pitkää pinnaa toki tarvitaan, sillä välillä jotain asiaa joutuu toistamaan moneen kertaan. Monet menevät sitä helppoa reittiä, eli selkeästi lasten pelien mukaan, mutta koska kälyni on jo 37- vuotias aikuinen, hänkin välillä kokee lasten pelien olevan lällyjä. Vaikkakin esim. lasten Carcassonne onkin hänestä kova juttu.

Ja kaikkihan me olemme yksilöitä, joten vaikka nämä pelit ovat toimineet meillä, ei ne välttämättä toimi muilla. Tässä kuitenkin muutamia vinkkejä, jos aihe on ajankohtainen. Tällaista tällä kertaa, ensi kerralla kirjoittelen teille Quadropoliksesta!

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Muutama helmi, enemmän sikoja.

Kiirettä on taas pitänyt. Viimeksi lupailin kirjoitella tänne vaikka mistä, mutta hiljaistapa on ollut. Korjataanpa se nyt!

Lainasin kirjastosta Soledade-Sentieiro duon Panamaxin, huolimatta sen laivarahtiteeman olevan vähemmän kiinnostava itselleni. Herrojen Madeira on mielestäni hyvä vähän raskaampi europeli, joten luonnollisesti kiinnosti tutkia tyyppien muutakin tuotantoa. Aikaa vaan tuppasi olevani vähemmän kuin olin kuvitellut, ja kahden viikon laina-aikana Panamax pääsi pyödälle jopa yhden kerran. Ja sekin oli aika kaoottinen kokemus, lähinnä sääntökirjan sekavuuden takia. Panamaxissa pelaajat kuljettavat rahtilaivoja Panaman-kanaalin läpi kasvattaen samalla omia laivafirmojaan, ja toki myös hankkien osakkeita muiden pelaajien mahdollisesti tuottoisista firmoista.  Peliä ei yleisesti suositella kahdelle pelaajalle, mutta meillä kävi niin, että päädyttiin Maijun kanssa opettelemaan peli kahdestaan tarkoituksena sitten opettaa peli myös miehelleni myöhemmin.

Ei näin.


Panamaxin sääntökirja oli jotain ihan kauheeta. Sekava layout ei auttanut ollenkaan, ja jostain syystä en löytänyt asioita mielestäni niille loogisista paikoista. Tiedä sitten johtuiko väsymyksestä, mutta hermo meinasi mennä. Lopulta pääsimme pelamaan jotenkuten oikeilla säännöillä, suomalaisella sisulla. Suuri osa Panamaxia on lukko- ja vesitoimintojen kanssa pelaamista. Omat laivat pitäisi saada perille kohteeseen, yrittäen tietysti olla auttamatta kaveria matkan varrella. Joskus näin on tosin pakko tehdä, jotta saa omat laivat perille. Yksi pelin monimutkaisuuksista on rahan kanssa toimiminen. Pelaajalla on erikseen omat rahat ja firman rahat, ja näitä ei sovi sekoittaa.  Jotain mielenkiintoista Panamaxissa on mutta näin pintaraapaisulla siitä ei saanut vielä ihan kokonaista kuvaa. Pistin sen uudelleen varaukseen kirjastosta, katsotaan myöhemmin sitä lisää hieman paremmalla ajalla.

Laivabisneksiä meneillään.

Muita uutuuksia pelipöydällä on kirjastosta lainatut Lewis & Clark, Sultaniya ja Broom service. Lewis & Clark vaikutti mielenkiintoiselta yhdistelmältä työläisenasettelua ja pakanrakennusta. Heitetään sekaan vielä Vincent Dutraitin kuvitus ja paketti on valmis! Varsinkin pelin tapa käyttää kortteja kahdella eri tavalla  oli mielenkiintoinen. Lewis & Clark ei päädy meidän pelihyllyyn, mutta suosittelen tutustumaan. Jos kiinnostaa, suosittelen tutustumaan  herra Saaren arvosteluun kyseisestä pelistä Lautapelioppaan sivuilla :)

Lewis & Clark on kaunista katseltavaa.

Samalla pelisessiolla tutustuimme myös herätelainaan Sultaniya, joka on laattojenasettelupeli Tuhannen ja yhden yön tarinoiden henkeen. Ajattelin, että se olisi hauska temaattinen filleri vaikka ennen Five Tribesia. Jokaisella pelaajalla on julkiset sekä salaiset tavoitteet siitä, millainen palatsi heidän tulisi rakentaa. Jokainen rakentaa siis omaa palatsiaan, ei yhteistä suurta palatsia. Vuorovaikutus muihin pelaajiin on melko olematonta, jos ei nyt lasketa sitä, että viet sen palmulaatan juuri toisen nenän edestä. Ihan OK peli, mutta ei se nyt kyllä hirveästi ihmetyttänyt.  Upean näköinen se kyllä on! Pisteitä kyllä siitä, että tässä pelissä et ole täysin yhden laatan noston armoilla, vaan valinnan varaa on useasta laatasta vuoron aikana.

Muutama minareetti olisi vielä ihan kiva rakentaa.

Ehkä viime aikojen ehdottomasti hauskin uusi tuttavuus on Andreas Pelikanin ja Alexander Pfisterin Kennerspiel des Jahres voittaja Broom Service viime vuodelta. Alunperin en odottanut Broom Serviceltä kovin paljoa, se vaikutti lähinnä liian kevyeltä ja sen teema epäkiinnostavalta. Vaan kuinka väärässä sitä ihminen voi ollakaan! Broom Service on saanut inspiraation Andreas Pelikanin aikaisemmalta peliltä Witch's brew.  Pelaajat ovat noitia ja velhoja, jotka pyörittävät kuljetuspalvelua luudillaan. Pelin aikana  jokainen pelaaja valitsee kymmenestä kortista neljä, jotka haluaisi kierroksen aikana pelata. Jokaisen kortin voi pelata joko urheana tai nynnerönä versiona. Juju piileekin siinä, että urhean tavan valinnut saa pelata kortin vain jos on viimeinen kierroksella, joka valitsee urhean. Nynneröt saavat aina pelata korttinsa, mutta palkinnot onkin niistä huomattavasti huonommat.  Ajoitus onkin tärkeää. Edellisen kierroksen urhea on aina seuraavan korttikierroksen aloittava, joka ei ole haluttu sija. Pelissä on upeat Vincent Dutrait:n kuvitukset ja muutkin komponentit ovat ihan mukiinmeneviä. Ainoastaan pelilauta näyttää joltain Ravensburgerin lasten peliltä kahdeksankymmentäluvulta. Hienoa on myös, että pelissä tulee mukana muutama variantti, jotka voi lisätä jos peliin kaipaa hieman enemmän sisältöä. Oiva paketti siis sekä perheille, että harrastajille. Peli on toki englannin kielinen, mutta tekstiä on sen verran vähän, että kotikutoisten lunttilappusten tekeminen ei varmaan veisi kovin paljoa aikaa.

Upea ja värikäs kuvitus.

Ihan mielenkiinnolla odotan tulevaa korttipeliversiota Broom Servicestä. Alkuperäinen Witch's brew on nimenomaan korttipeli, mutta ilmeisesti Broom Service: The Card Game ei ole suoraan pelkästään uusittu painos tästä.

Pääsin myös kokeilemaan Power Grid: First sparksia, joka ei nyt ollutkaan niin kiva kun mitä luulin. Kivikauteen sijoittuva Power Grid spin-off on söpö ja komponentit hienoja, mutta se jätti jotenkin kylmäksi. Pelaan mieluummin ihan tavallista PG:tä, mutta mieheni taas piti First sparksista enemmän.  First sparks tuntui toki tutulta, mekaniikat kun on melko identtiset isoveljensä kanssa. Joku siitä vaan tuntui koko ajan puuttuvan. Tosin sen teema voi olla joillekin helpompi niellä, kuin sähköverkostojen rakentaminen, siinä kun ollaan kivikautisia metsästäjiä mammuttien ja muun ruuan perässä. Itse nyt pidän enemmän niistä sähköverkoista.

Terveelliset pelieväät.

First sparksin jälkeen kokeilimme vielä Scovillea, joka oli yhtälailla hieman pettymys. Scovillessa pelaajat kilpailevat tulisten chilien kasvattamisesta. Pelin komponentit ovat taattua Tasty Minstrel Games laatua, eikä itse pelaamisessakaan ole varsinaisesti mitään vikaa. Taitaapi olla vain niin, että minusta on tullut kranttu pelien suhteen. Enää ei ihan kiva oikein riitä. Olen tosin kuullut, että Scoville on  Labs -lisäosan kanssa parempi, joten ehkä pitää antaa sille vielä jossakin vaiheessa mahdollisuus. Perhepelinä se voisi tosin toimia ihan sellaisenaankin. Pelin ongelma oli ehkä se, ettei se missään vaiheessa tuntunut tarpeeksi haastavalta. Ehkä useammalla pelaajalla peliin tulee toivottua tiukkuutta, mutta kolmella se tuntui hieman vaajavaiselta.

Jäätelön kanssa aina parempi!

Jotta jäädään sopivasti plussan puolelle, niin mainittakoot, että pelattiin myös järkyttävän pitkästä aikaan Lord of the Rings: The Card Gamea. Kovana Tolkien fanina Lotr-korttipeli on minulle SE Sormusten herra -peli. Tiedän että monelle se on ennemmin War of the Ring tai uudempi Battle of the Five Armies, mutta ne nyt ei taida olla mun juttuja. Fantasy Flight Gamesin Living Card Game -systeemi on ainoa keräilykorttimuoto jonka hyväksyn. Magic:iin en ole koskaan koskenut juuri sen boostereihin perustuvan myynnin takia. Haluan etukäteen tietää mitä rahallani saan, ja haluan saada saman kuin muut.  Lotria pelattiin yhdessä vaiheessa tosi paljon, nyt se on hieman ollut sivussa, mutta oli kyllä todella kiva kaivaa se naftaliinista. Kasasin itselleni uuden hobitti-teemaisen pakan, mutta se ei ollutkan niin onnistunut kuin mitä etukäteen luulin. Seuraavaksi ajattelin kokeilla Rohan-pakkaa.



Pelialustana toimi tietenkin  Keski-Maan kartta.

1,5 viikkoa ensimmäisen kesälomaviikon alkuun! Into pinkeänä odotan sitä kuin kuuta nousevaa. Melkein yhtä innokkaasti kuin Lautapelit.fin tulevaa suomen kielistä julkaisua eräästä erittäin suositun pelin uudelleen julkaisusta. Koska en tiedä kuinka julkista tämä tieto vielä on, jätän teidät itse päättelemään mistä pelistä on kyse!

Oot sä ihan tosissas?!




maanantai 9. toukokuuta 2016

Ja taas meni niin kuin Strömsössä!

Viime viikolla olin tehnyt mahtavia suunnitelmia! Nimittäin helatorstai tarjosi hyvän mahdollisuuden pelipäivälle, sillä suurimmalla osalla läheisistä se sattui olemaan vapaana. No eikös sitten pitänytkin käydä niin, että tiistaina kurkussa tuntunut pieni kaktus osoittautuikin oikeaksi kiusanhengeksi, ja olin koko loppuviikon kuumeessa. Jep jep. Eipä tullut koskettua yhteenkään lautapeliin, mutta Nintendo 3DS ja Legend of Zelda: A Link Between Worlds kävi kuumana.

Siinä sitten maatessani kuumeen kourissa saatoin varata kirjastosta pienen läjän pelejä testattavaksi. Lähipäivinä on siis odotettavissa kuvia ja höpinää Panamaxista, Power Grid: First Sparksista, Lewis & Clarkista, Faunasta ja Broom Service:stä.

Ihan harakoille koko viikko ei onneksi mennyt. Lauantaina juhlimme sisareni esikoisen, Maiju-Amandan 20-vuotispäivää aurinkoisissa merkeissä. Maiju on täältä blogin sivuilta tuttu naama, yksi ihan vakio pelikumppaneistani. Jahka pääsimme sukulaisista eroon, kaivoimme parit siiderit ja At the Gates of Loyangin esiin.

Karkkia!

At the Gates of Loyang kuuluu Uwen Harvest-trilogiaan, Le Havren ja Agricolan tapaan. Pelinä se on jotenkin ihan toisesta maailmasta kuin kaksi edellämainittua. Maijulle taisi tulla jopa hieman yllätyksenä, että kyse on Uwen pelistä. Pelaajat kasvattavat vihanneksia pienillä ja vähän isommillakin maatilkuilla, myyvät niitä sitten asiakkaille, tai vaihtavat torimyyjien kanssa muiksi vihanneksiksi. Melko rattoisaa ajanvietettähän tämä on. Komponentit on muuten ihan syötävän hyvännäköisiä! En kyllä käsitä miksi nauris näyttää ihan punajuurelta, mutta ei se ole niin justiinsa. Mietin tuossa eräänä päivänä, että Loyang voisi olla hyvä ensiaskel, jos Uwen isommat pelit eivät ole kovin tuttuja entuudestaan.

Pitkä on matka voittoon.


Sunnuntaina oli äitienpäivä, joka sopivasti oli viikon lämpimin päivä. Mikäs siinä äitini terassilla skumppaa maistellessa! Illan tullen siirryimme sisälle, jolloin Maiju, minä ja mieheni valloitimme vanhempieni talon pelihuoneen, joka oli vihdoin siistitty käyttökuntoon olohuoneremontin jälkeen. Se kun toimi varastona koko remontin ajan.

Ilta-aurinko valaisi pelihuoneen kivasti.

Koska olin varannut kirjastosta sen Power Grid: First Sparksin, ajattelin että olisi hauska pelata ihan normaalia Power Gridiä, jotta sitten voi vähän vertailla näiden kahden eroa, kun kumpikin on tuoreessa muistissa. Power Grid kuuluu mielestäni moderneihin klassikoihin, jota jokaisen harrastajan kannattaa ainakin kerran kokeilla. Sen sähköverkkoteema ei ehkä ole kaikkien makuun, ja kaikki ei varmasti pidä jatkuvasta rahojen laskemisesta. Joku siinä kuitenkin vetää puoleensa. En edes oikein tiedä tarkkaan että mikä.

Onko pakko tunkea just siihen?!

Power Gridin ulkonäkö on jotenkin oudolla tavalla viehkeä. Maura Kaluskyn grafiikat on sarjakuvamaisuudestaan huolimatta jotenkin söpöt. Mainittava tosin vielä, että itse pidän tästä normaalista PG:stä paljon enemmän kuin siitä tuoreemmasta Deluxe-versiosta, jonka artisti taitaakin olla Harald Lieske jos en ihan kauheasti valehtele.

Skål!


Viikon heräteostoksena hankimme meidän pienelle X-wing kokoelmalle arvoisensa laatikon. Meiltä löytyy kaksi peruspeliä ja kummallekin puolelle muutamia lisäaluksia, ei sen kummoisemmasta kokoelmasta siis ole kyse, mutta säilytys on kyseiselle pelille aina vähän ongelma. Ihan hirveästi ei tulla laajentamaan varmaan koskaan, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Kyllä mua se Millenium falcon ja Slave 1 vähän kutkuttaisi, myönnetään. Prismasta löytyikin hauska muovilaatikko sopivalla teemalla!

Yhtään Ewokkia ei satutettu kuvaa otettaessa.


Koska hyvät säät jatkuivat vielä maanantaina, joka on minulla aina vapaapäivä, päädyimme takaisin vanhemmilleni grillailemaan, ja toki myös pelailemaan. Mieheni Jani ei viihtynyt pelipöydässä vaan telkkarin ääressä (voihan MM-lätkä!), mutta ei se minua ja Maijua haitannut.  Kaivoin kassista 7 Wonders: Duelin, joka on molemmille mieluisa peli. Tällä kertaa panostin sinisiin kortteihin, ja nettosin niistä jo itsestään 31 pistettä, joka auttoi minut voittoon. Ensiksi meinasin panostaa tiedekortteihin, mutta muutin mieltäni melko pian, kun huomasin niitä olevan kovin niukasti liikkeellä.  On se vaan hyvä peli!

Ainiin, pitikös sitä armeijaa varoa?


Seuraavaksi pelasimme taas At the Gates of Loyangia, koska sekin toimii todella hyvin kaksinpelinä. Tai pitäisikö sanoa parhaiten toimii kaksin pelinä. Nelinpeliin siinä onkin ihan omat säännöt, joihin en edes ole viitsinyt sen enempää tutustua. Tällä kertaa otin hieman isompia riskejä asiakkaiden kanssa, ja panostin eniten niihin, käyttämättä juurikaan apulaiskortteja. Rahaa tuli sopivasti koko ajan, mutta loppua kohden meinasi vihannekset käydä vähän vähiin. Lopulta päädyimme tasapeliin, mutta voitto tuli kotiin tiebreakerillä, eli rahalla.

Harvinainen otos allekirjoittaneesta. Yleensä kun olen kameran toisella puolella.


Loyangin jälkeen kaivoin esille Deuksen, joka on yki suosikeistani! Se skaalautuu mukavasti kaikille pelaajamäärille, joten olin luottavaisin mielin ottanut sen mukaan. Päädyimme kuitenkin pelaamaan kahdestaan, koska edelleen se lätkä...No eipä haitannut! Aloitimme kumpikin varovaisesti pelilaudan toisilta puolilta, mutta niin kuin aina Deuksen edetessä, sitä jotenkin vain päätyy toisen kanssa tukkanuottasille. Rauhallinen rakentaminen vaihtui melko pian aikajuoksuksi viimeisen barbaarikylän ympärille. Harmikseni en saanut yhtä todella hyvää temppelikorttia pelattua ennen kuin peli loppui. Muuten olisin voittanut. Peli oli kyllä todella jännittävä loppuun asti.

AAARGH!


Karvaan tappion jälkeen ehdotin vielä lopuksi pikaista Dale of Merchantsiä. Otin nopeasti johdon pelissä, ja ylimielisesti ajattelinkin, että nyt tämä peli on minun! Peliin olimme valinneet oravat, papukaijat ja pesukarhut. Lyhyestä virsi kaunis, eli hävisin yhdellä vuorolla! Yhdellä! Todella raivostuttavaa. Mutta edelleen Dale of Merchants on kyllä todella hyvä. Jos yhtään kiinnostaa, sen sisarpeli/lisäosa Dale of Merchants 2 pyörii vielä Kickstarterissa, ja siellä on mahdollisuus saada kimppapakettina myös tuo ensimmäinen DoM, mikäli et sitä jostain kumman syystä vielä omista.

Ei auttanut tämäkään käsi.

Huhhuh, johan siinä oli tekstiä ihan tarpeeksi, vaikka mitään ei pitänyt tapahtua koko viikkona. Taisipa siis kuitenkin olla ihan OK viikko sekin. Tällä viikolla taas uusia kujeita toivottavasti uusien pelien merkeissä. Ja miksei toki vanhojenkin.

tiistai 3. toukokuuta 2016

Oon mä juonut viinii Wienissä.

The Voyages of Marco Polo ja Tzolk'in. Näitä kahta yhdistää mies nimeltä Simone Luciani, jonka suunnittelema Grand Austria Hotel herätti mielenkiintoni jo ennen pelin julkaisua, juurikin miehen aiempien teosten perusteella. Virginio Giglin kanssa yhdessä toteutettu itävaltalaiseen hotellimaailmaan sijoittuva Grand Austria Hotel tekikin vaikutuksen, vaikkei täydellinen peli olekaan.


INFOBOKSI:

Suunnittelijat: Simone Luciani & Virginio Gigli

Julkaisija:  Lookout & Mayfair Games

Julkaisuvuosi: 2015

Suositusikä: 12+

Kesto: 60-120min

Pelaajamäärä: 2-4


Grand Austria Hotelissa pelaajat ovat hotellinjohtajia, tehtävänään palvella asiakkaita kiireisessä Itävallan Wienissä. Jokainen pelaaja huolehtii omasta hotellistaan, jota pelaajan oma pelilauta kuvastaa. Pöydällä on myös yhteinen lauta mm. pisteytystä, asiakkaita ja kierrosmittaria varten. Sivussa on myös vielä yksi pienempi lauta noppia ja näiden toimintoja varten. Tavaraa siis riittää.

Asiakkaat odottavat kahvilaan pääsyä.


Jokaisen kierroksen alussa iso läjä noppia heitetään ja asetetaan noppalaudalle, jonka jälkeen pelaajilla on jokaisella kaksi vuoroa per kierros. Jokaisella on mahdollisuus vuoronsa alussa hankkia uusi asiakas hotellinsa kahvilaan, mikäli tilaa löytyy. Sen jälkeen pelaaja valitsee nopan, ja tekee sen osoittaman toiminnon. Ykköset ja kakkoset antavat ruokaresursseja, kolmosilla saa valmistaa huoneita, neloset antavat joko rahaa tai arvostusta keisarin silmissä, viitoset antavat palkata lisää henkilökuntaa ja kuutoset ovat jokereita. Laudalla olevien noppien määrä kertoo kuinka monta kertaa kyseistä toimintoa saa. Esimerkiksi jos kolmosia on neljä, saat valmistaa neljä huonetta. Toki pientä maksua vastaan. Pelaaja voi myös passata, jolloin muiden tehtyä kaksi toimintoaan saa hän heittää jäljelle jääneet nopat, yhtä lukuunottamatta, uudelleen ja valita näistä mieluisensa. Joskus riski kannattaa, joskus ei.

Näistä pitäisi valita, mitä tehdä.

Jokaisella asiakkaalla on tilaus, jonka täytettyäsi saat asiakkaan yöpymään hotellissasi, mikäli olet valmistanut hänelle sopivan huoneen. Huoneita on kolmea väriä ja asiakkaita neljää. Vihreät asiakkaat tyytyvät mihin tahansa huoneeseen, kun taas muut eli sininen, punainen ja keltainen tyytyvät vain omaan väriinsä.  Asiakkaat myös ilmaisevat tyytyväisyytensä päästyään huoneeseensa, palkitsemalla pelaajan jollain pienellä bonuksella. Se voi olla lisää resursseja tai henkilökuntaa, tai vaikka keisarin korvaan kuiskittu ylistyssana. Mikäli pelaaja ei saa kaikkia asiakkaitaan pelin seitsemän kierroksen aikana huoneisiin, tulee näistä närkästyneistä asiakkaista viisi miinuspistettä per nuppi.

Näille herroille näyttää viini maistuvan.

Henkilökuntakortit ovat avuliaita, joskin usein pieni rahareikä. Niistä voi saada kertaluontoisia apuja tai pysyviä bonuksia. Raha voi välillä olla tiukassa, jollet onnistu nappaamaan juuri sellaisia asiakkaita, jotka palkitsevat rahallisesti. Rahaa menee myös huoneiden valmistamiseen, sillä pitäähän siivoojallekin maksaa palkkaa. Nopista neloset suovat pelaajille rahaa, mutta toisaalta valittavana on myös keisarin arvostus, joka myös on välillä äärimmäisen tärkeä.

Sininen huone odottaa yövierasta.

Hotellin pyörittäminen vie usein ajatukset mennessään, mutta itse keisaria ei sovi unohtaa. Nimittäin kolmannella, viidennellä ja seitsemännellä kierroksella keisari arvioi pelaajat, ja mikäli et ole varovainen, pisteitä lähtee ropisten. Keisari on oikeastaan aika mulkero. Pisteytyslaudan keskellä olevalla radalla seurataan pelaajan mainetta keisarin silmissä, ja parhaimmassa tapauksessa keisari jopa palkitsee pelaajan arvoisellaan lahjalla, pahimmassa tapauksessa rankaisee.

Grand Austria Hotel on mielenkiintoinen kokonaisuus erilaisia mekaniikkoja. Vuorojärjestys on toteutettu tavalla, jossa keskellä oleva pelaaja saa tehdä kaksi vuoroaan peräkkäin, aloittava pelaaja taas saa tehdä toisen vuoronsa vasta viimeisenä. Neljällä pelattaessa tästä aiheutuu jo lievää odottelua, mutta kahdella ja kolmella downtime on siedettävä. Kokeneet pelaajat osaavat varautua keisarin arviointiin ajoissa, mutta kokematon  pelaaja voi jäädä vahingossa jälkeen. Keisaripisteytyksessä kierroksesta riippuen tuloksesta vähennetään joko 3,5 tai 7, joten aika paljon saa mielistellä, että  jää plussan puolelle. Pelaajien välinen vuorovaikutus on  kevyttä, mutta välillä kun kaveri ottaa juuri sen asiakkaan, jonka olisit halunnut tai valitsee nelosen juuri sillä hetkellä kun sitä eniten tarvitset, kyllä se vähän kirpaisee. Muuten toisten peliin ei juuri pysty vaikuttamaan.

Keittiössä on struudelia, kakkua ja kahvia tarjolla. Joku on juonut kaiken viinin.

Pelissä on myös aina kolme politiikkakorttia, jotka nimestään huolimatta ovat pieniä sivutehtäviä, jotka suorittamalla saa pisteitä, ja ensimmäinen saa tietenkin aina vähän enemmän pisteitä kuin perässä tulevat. Myös hotellilaudalta voi saada pieniä bonuksia, jos saa tietyt huoneryppäät täytettyä asiakkailla. Pelistä löytyy siis paljon pieniä juttuja, joista yhdessä muodostuu kiva kokonaisuus. Pelin komponentit ovat ihan ok, ruokakuutiot ovat toki vähän tylsät, ei siitä mustasta kuutiosta vain millään tule kahvi mieleen. Pelin väritys on myös itselle vähän epämieluisa, mutta ulkomuoto on muuten hyvin selkeä ja toimiva. Maa ei värise Grand Austria Hotelin alla, mutta mieluisa kokemus se on silti.

Nippa nappa mahtui sohvapöydälle pelaamaan.