perjantai 25. marraskuuta 2016

Vähän fiilistelyä, fimoilua ja fillereitä.

Tovi on taas kerennyt vierähtää, ja ärsyttävästä sairastelusta johtuen on pelailut ollut melko vähäisiä. Kovasti olisi pelejä jonossa, mutta koko ajan olen joko itse kipeänä tai joku peliseuralaisista. Antibiootit nassuun ja toivotaan, että joulukuun myötä bakteerit ja viruksetkin menevät talviunille!

Kaapelitehtaalla.


Pari viikkoa sitten osallistuin Kaapelitehtaalla koko viikonlopun kestäneeseen Lautapelaamaan 2016 -tapahtumaan. Yleensä Lautapelaamaan on osunut itselle ongelmalliseen viikonloppuun jolloin yksinkertaisesti on liikaa menoa, mutta tänä vuonna pääsin kuin pääsinkin paikan päälle. Menimme mieheni kanssa perjantaina melko pian paikan avauduttua tarkistamaan millainen meno siellä on. Töiden jälkeen olimme hieman toki väsyneitä, mutta halusimme silti osallistua jo silloin. Lautapelaamaan on melko vapaamuotoinen tapahtuma, jossa itse pelaaminen on se juttu, kuten nimestä voi jo päätellä. Oli siellä Competolla ja Lautapelit.fi:llä pienet demo- ja myyntikojut, mutta olisi saanut ehkä olla vähän enemmänkin. Lautapeliseuran pelikirjasto oli myös auki, ja sieltä tuli viikonlopun aikana lainattua monta kertaa pelejä. Yksi meidän viikonlopun yllätyssuosikeista oli Touko Tahkokallion Walnut Grove, jota emme jostain syystä olleet saaneet aikaisemmin pöydälle, ja nyt tilaisuuden tullen tartuttiin boksiin, eikä turhaan!


Dale of Merchants 2 -opastus meneillään.

Maiju ja Walnut Grove.


Perjantaina porukkaa oli hieman vähemmän mutta tunnelma oli silti lämmin. Pelasimme tuntemattomien kanssa kuin myös keskenämme, ja jäimme janoamaan lisää. Siksi puoliväkisin pakotin Maijun kanssamme lauantaina mukaan. Lauantaina porukkaa olikin sitten jo todella paljon, jopa niin paljon, että me taisimme saada viimeisen vapaan pöydän sillä hetkellä.  Joka puolelta pelisalia kuului riemun kiljahduksia tai välillä kiroamisia. Vaikka korvissa välillä soi, oli se kuitenkin mahtavaa!  Parasta oli toki kaikki ihmiset, joita tuli tervehdittyä. Todellisuuspaon Kai ja Annika kävivät morjestamassa meitä ja Pekkasen Tuomon kanssa tuli muutamaan otteeseen turinoitua niitä näitä. Saman harrastuksen omaavien ihmisten parissa tunnit kuluivat kuin siivillä. Pienen punan sain poskilleni joka kerta kun joku tuli sanomaan, että "Hei, sähän oot Miira Noppapotista!".

Salin täydeltä porukkaa.


Marraskuu on minulle muutenkin mieluisa, koska olen syntynyt silloin. Syntymäpäiviäni juhlin yleensä pelipäivän merkeissä, tänä vuonna tosin hieman pienemmällä porukalla, lähinnä perheen kesken. Pizzakakun lisäksi tuolloin pöydälle pääsi Mysterium, Galaxy Trucker, Concept, Mascarade ja One Night Ultimate Werewolf. Olimme sopineet, että pelaisimme tällä kertaa hieman kevyempiä pelejä. Kaikilla taisi olla pientä syysväsymystä. Eipä tuo haitannut! Sain pitkästä aikaan olla Kummitus Mysteriumissa, ja olin jo unohtanut, kuinka ärsyttävää on kuunnella kun muut pelaajat keskenään tulkitsevat vihjeitä AIVAN VÄÄRIN. Ja ilmekään ei saisi värähtää. Onneksi sen hienon screenin taakse on hyvä piiloutua kiristelemään hampaita. Oli se vaan silti superhauskaa.

Nyt taisi mennä joku arvaus oikein.

Galaxy Truckeria oli todella kiva päästä pelamaan pitkän ajan jälkeen. Ostin itselleni sen ipad sovelluksen syntympäivälahjaksi, ja siitä inspiroituneena kaivoin pelin hyllystä pölykerroksen alta. Tätä tuli joskus pelattua yhtenään, mutta välillä pitää vaihdella. Galaxy Trucker ei sovi kaikille, sillä sen koko juju perustuu siihen, että rakennat avaruusaluksen kiireellä ja lopun pelin ajan katsot kun se hajotetaan osiksi. Paitsi, kun olet pelannut peliä pajon, on alusten rakentaminen sen verran helppoa, että tsäänssit selviytyä reissusta paranevat. Aina on kiva katsoa kun kaverin alukseen osuu meteori, mutta ei niin kiva kun se osuu omaan suojaamattomaan tavaratilaan, jossa on juuri ne kalleimmat cargot.

Sanoiko joku meteori?!


Uutuuksiakin on eksynyt hyllyymme, kuinkas ollakaan. Hankin uuden suomenkielisen Agricolan siinä toivossa, että pääsisimme sitä anoppilassa kokeilemaan. Suosin itse saman pelisuunnittelijan Cavernaa, mutta ei Agricolassakaan mitään vikaa ole. Tuo uusi Revised Edition on vielä ihan kiitettävän näköinen. Samaten hyllyyn on muuttanut asumaan Mysteriumin lisäosa Hidden signs sekä kauan odotettu Dale of Merchants 2.  Mustan perjantain kunniaksi, kävimme mieheni kanssa vielä pikaisella pelihakintareissulla, sairastelusta huolimatta, ja selvisimme kotiin hengissä Power Grid kainalossa. Meillä on selkeästi vuoden teemana ollut "hankitaan klassikoita", sillä vuoden sisällä on tullut hankittua useampi jo hieman vanhempi peli, jotka ovat todistaneet peliarvonsa vuosien varrella, ja täten ansainneet paikan hyllyssämme. Uusia ihanuuksia ilmestyy koko ajan, mutta aina jää nähtäväksi kuinka moni niistä kestää aikaa.



Maijun kanssa taiteilimme Fimosta Agricolaan pelinappulat. Tästä onkin jo tullut meille tapa, tai jopa pakkomielle. Jotenkin vain on kiva saada siitä omasta pelistä oman näköinen. Fimo on materiaalina helppo, eikä niin kovin kalliskaan. Sitten vielä animeepleille googly eyesit  Sinellistä ja avot! Tästä tulikin mieleen, että pitäisiköhän pyytää joulupukilta Fields of Arlea... Se kun vielä puuttuu kokoelmastani.

Perhe Purppura estradilla.


Sairastelun takia on harmillista, että Viticulture, La Granja, Cacao ja Arctic Scavengers ovat joutuneet kiltisti odottamaan pöydälle pääsyä. Oikein ärsyttää, mutta minkäs teet. Sääntökirjoja on tullut lueskeltua sängystä käsin. Onhan sekin parempi kuin ei mitään. Ensi kerralla on toivottavasti jotain ihan konkreettista kirjoitettavaa joistakin edellämainituista peleistä. Siihen asti täytyy jatkaa löhöilyä ja glögin juomista. Ikeasta löydetty vuodetarjotin sopii muuten tähän tarkoitukseen todella hyvin!

Tides of Madnessiä sairasvuoteella.


Muistathan, että Noppapotti löytyy myös Facebookista:
Noppapotti Facebookissa.





keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Kohti ääretöntä, ja sen yli - eli Roll for the Galaxy testissä.

Vuonna 2007 julkaistiin Tom Lehmannin avaruusaiheinen korttipeli Race for the Galaxy. Tuo monien peliharrastajien suosikki on kuuluisa symboleistaan, jotka on usein aloittelevalle pelaajalle puhdasta tuskaa. Vuonna 2014 julkaistiin kauan odotettu noppaversio kyseisestä pelistä, jota olen tässä viime aikoina päässyt vihdoin kokeilemaan. Roll for the Galaxya on kehuttu helpommin nieltävämmäksi "Reiskaksi".

Jee, noppia!


INFOBOKSI:

Suunnittelijat: Wei Hwa Huang & Tom Lehmann
Pelaajat: 2-5
Pelin kesto: N. 45min.
Ikäsuositus: +14 
Kieli: Englanti

Vaikka Roll for the Galaxy on noppapeli, ei kyseessä ole mikään yatzy -kopio. Pelin laatikko on täynnä tavaraa, jo pelkästään noppia on 111. Jokainen pelaaja saa myös oman pelisermin, kaksi henkilökohtaista pelialustaa ja noppakupin. Alussa pelaajalla on muutama valkoinen perusnoppa, joita sitten pelin aikana päivitetään parempiin värikkäisiin noppiin. Nopat edustavat pelaajan työläisiä. Työläisille on olemassa viisi eri tehtävää: Tutkimusmatkailu, Kehittäminen, Asutus, Tuotanto ja Toimitus. Pelaajalla on aluksi myös kaksi laattaa imperiumissaan, joita on pelin aikana tarkoitus hankkia lisää.

Kierroksen alussa pelaajat heittävät nopat kupeistaan sermiensä takana, ja valitsevat niistä minkä viidestä mahdollisesta toiminnosta kukin varmasti haluaa tehdä. Pelaaja laittaa valitsemansa toiminnon kuvan päälle vastaavan nopan, ja laittaa muut nopat vastaavien kuvien alle. Sen jälkeen kaikki pelaajat paljastavat valintansa, ja vain ne toiminnot toteutuu sillä kierroksella, jotka pelaajat ovat valinneet. Jos kukaan ei esim valinnut Tuotantoa, ei kukaan pääse käyttämään kyseistä toimintoa. Tämä voi olla aluksi hieman vaikea käsittää, mutta muutaman pelikierroksen jälkeen homma kyllä rullaa. 

Pelisermissä on kätevästi sääntötiivistelmä, josta löytyy kaikki tarvittava.

Pelin aikana pelaajat kasvattavat imperiumiaan erilaisilla laatoilla, joita hankkivat Tutkimusmatkailu-
toiminnolla. Laattoja on kahdenlaisia: kehityslaattoja ja planeettoja. Näitä laattoja rakennetaan Asutus- ja Kehitys-toiminnoilla. Jo valmiista laatoista pelaaja voi saada uusia parempia noppia tai kenties erikoisvoimia ja -apuja.Tuotanto-toiminnolla pelaajien planeetat tuottavat resursseja, jotka merkitään nopilla laatoille. Näitä voi sitten Toimitus-toiminnolla lähettää eteen päin, eli joko vaihtaa ne rahoiksi tai kuluttaa ne itse, jolloin niistä saa voittopisteitä.

Kun pelaajat ovat tehneet kaikki toiminnot, valmistautuvat he uuteen kierrokseen maksamalla yhden rahan per noppa jonka he ottavat seuraavalle kierrokselle mukaan. Noppia voi myös ottaa keskeneräisiltä laatoilta tai planeetoilta, joissa niitä on resursseina. Tällöin  niistä ei joudu maksamaan. Rahaa voi välillä olla niukasti, mutta jokaisen kierroksen jälkeen nollaan menneet pelaajat saavat säälidollarin, jotta peli pystyy etenemään.  Peliä pelataan niin kauan kunnes joko joku pelaajista saa rakennettua 12 neliötä laattoja tai pistemerkit loppuvat. Ketään ei varmaan yllätä, että pelaaja jolla on eniten pisteitä voittaa.

Lähikuva punaisen pelaajan pelialueesta.

Roll for the Galaxy on mielenkiintoinen tapaus. Yhtäläisyydet isoveljeensä Reiskaan on selkeät, mutta samalla se on ihan eri peli. Laatoissa on jonkun verran tekstiä miljoonan kryptisen symbolin sijaan, joten pelin opettaminen toisille ei ole ihan yhtä kauheaa kuin esim. hammaslääkärissä käynti ja Race for the Galaxyn opettaminen. Pelin flown ymmärtäminen vie kuitenkin muutaman kierroksen. Se, että kaikki toiminnot eivät välttämättä ole joka kierroksella saatavilla tuo peliin mielenkiintoisen psykologisen elementin, kun yrität lukea kanssapelaajiesi ajatuksia. Siksi myös toisten pelin seuraaminen on  tärkeää, vaikka muuten Rollissa pelataan hyvin pitkälle omaa peliä ja verrataan lopussa tuloksia. Useammalla pelaajalla on toki todennäköisempää, että useampi toiminto tulee varmasti käyttöön, ja tämä vie ehkä sen pienen jännityksen pois. Kontrollifriikille se taas voi olla hyvä asia, mutta itse kuitenkin pidän pienestä jännityksen tunteesta jokasella kierroksella. Siksi en ehkä suosi peliä täydellä pelaajamäärällä. Peli etenee kuitenkin myös isolla pelaajamärällä nopeasti, sillä yleensä toiminnot tehdään yhtäaikaa.

Pelattavaa paketissa on aika paljon. Laattoja on yli 50 ja nekin kaksipuolisia. Jos pelistä innostuu toden teolla on siihen jo saatavilla lisäosa Ambition, mutta uskon että peruspelissäkin on pelattavaa joksikin aikaa, ettei tuo lisäosa ole heti välttämätön. Mutta peliharrastajat kyllä usein tuppaavat olemaan myös keräilijöitä, joidenka on pakko saada kaikki! Mieluiten jo eilen. Kannattaa joka tapauksessa tutustua Roll for the Galaxyyn, silloinkin vaikka ei Race for the Galaxysta liiemmin pidä. Uskon että tämä kokemus on mieluisampi ja helpommin lähestyttävä.

Minkäköhän toiminnon sitä valitsisi?


Sellaista tällä kertaa. Muistattehan että Noppapotti löytyy myös Facebookista. Päivittelen sinne usein välikuulumisia postausten välillä, usein kuvien kera.

Noppapotti Facebookissa.

maanantai 19. syyskuuta 2016

Kohtaamisia.

Viikko sitten kävin katsastamassa Tampereelle avatun lautapelikahvila Tavernan, jossa meillä oli Lautapelifanaatikot-facebookryhmän tapaaminen. Lähdimme mieheni Janin ja siskontyttöni Maijun kanssa into pinkeänä ajelemaan aamupäivällä kohti Tamperetta, tuntematta sieltä ketään etukäteen.  Muuta kuin toki nimeltä internetistä. Saimmekin viettää todella mukavan päivän, ja tutustuimme mukaviin kanssaharrastajiin. Pelejäkin tuli pelattua iso liuta, ja mieli olisi toki tehnyt pelata enemmän, mutta kun piti sitten vielä jaksaa iltasella ajella pari tuntia kotiinkin. Tunnelman ja seuran lisäksi Tavernassa oli hyvät tarjoilut, joten kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa, jos pyörit siellä päin.

Sisään vain rohkeasti!


Taverna-seikkailun jälkeen palattiin toki arkirutiineihin. Pelipöydällemme pääsi kirjastosta lainattu Roll for the Galaxy, joka on tunnetun Race for the Galaxyn noppapeliversio. Pelaajat tutkivat avaruutta ja asuttavat sieltä löytyviä planeettoja voittopisteiden keruun ohessa. Nopat toimivat ikään kuin työläisinä, jotka pelaaja heitettyään asettaa haluamilleen työasemille. Kukin valitsee yhden toiminnon viidestä, joka varmasti toteutuu. Muut nopat pitää asettaa toimintoihin siinä toivossa, että joku muu pelaaja valitsee ne kyseiset toiminnot. Siksi onkin hyvä hieman katsella mitä muut ovat tehneet, niin et vahingossa turhaan valitse sellaista toimintoa, minkä joku muu varmasti valitsee. Roll for the Galaxy on oikein mielenkiintoinen tapaus, jota vielä hieman makustelen ja tutkiskelen, ennen lopullisen tuomion antamista. Mutta kuten blogini nimestä voi päätellä, pidän peleistä joissa käytetään noppia mielenkiintoisilla ja uusilla tavoilla.

Punaisen pelaajan pelialusta.


Kävin myös viikonloppuna hävyttömän pitkästä aikaan tervehtimässä Oh My Game:n Zuheria samalla kun kävin tyhjentämässä hänen korttisuojahyllyään. Oh My Game on kauppakeskus Myyrmannin kolmoskerroksessa sijaitseva jokasortin pelikauppa, josta löydät niin konsolipelit, Magic -kamat ja tapahtumat, figuuritarvikkeet, lautapelit yms. Janin kanssa ollaan asioitu siellä jo kaupan kolmivuotisen historian ajan useaan otteeseen, ollaan myös oltu siellä pelailemassa Tabletop Day -päivässä ja joskus muuten vaan. Eritysesti käyn hamstraamassa sieltä Ultimate Guardin suojia peleihini, koska olen todennut niiden olevan moneen peliin juuri passelit. Tällä kertaa tarvitsin suojia vaihtaakseni Imperial Settlersiin laittamani Arcane Tinmanit juurikin noilla UG:n sisäsuojilla, joita itse käytän siis ihan sellaisenaan. OMG:n lautapeliharrastaja-asiakaskunta on ehkä vielä hieman aliedustettua, joten jos vaan satut pyörimään Myyrmäen lähialueella, tai omaat junakortin, niin käy toki morjestamassa Zuheria ja tutustumassa kaupan tarjontaan, ja kenties jopa pelailemassa liikkeen pelipöydillä. Kerro samalla terkut omistajalle Miiralta!

Mikäli näet kyseisen herran, kerro terveiset ja liity kantikseksi. Saat ekasta ostosta -10% alen.


Kotiuduttuani minulla oli siis pieni urakka vaihtaa kaikki vajaat 500 suojaa Arcane Tinmaniä Imperial Settlersistä Ultimate Guardin Precise fit:teihin.  IS:n kortit ovat standardeiksi hieman pienehköt, joten halusin tilalle hiukan timmimmät suojat. Kortteja sekoittaessa en halua niiden hölskyvän suojan sisällä.  Ja toteanpa vaan, että kyllä kannatti vaihtaa! Olen käyttänyt samoja suojia mm. Seasonsissa, enkä ole katunut. Sain Janin avuksi urakkaan vetoamalla kuinka hyvää parisuhdeaikaa se olisi!

Vasemmalla Arcane Tinman ja oikealla Ultimate Guard.


Pelailut ovat muuten valitettavasti jääneet muiden kiireiden takia paitsioon.  Asia pitää toki korjata pikimiten. Kirjastosta lainatut Perfect Alibi ja Welcome to the Dungeon odottavat pelivuoroaan, ja herätelainasin sieltä myös Batman: Love Letterin. Vaikka se on käytännössä sama peli kuin ihan tavallinen Love Letter, ihan pienen pientä sääntömuutosta lukuun ottamatta. Ja ehkä Batman on aiheena esim nuoremmalle siskontytölleni Ainolle mieluisampi. Hieman ärsytti kyllä, että kirjaston kappaletta ei oltu suojitettu, joten korteissa oli jo kulumaa, mikä tällaisissa peleissä on todella huono juttu, kun et millään haluaisi kanssapelaajien tietävän mikä kortti sinulle jää käteen. Laitoin omista ylimääräisistä suojistani noihin kortteihin suojat, yrittäessäni pelastaa sen mitä on enää pelastettavissa.

Na-na Na-na Na-na Na-na Bätmään!


Lisää kirjoittelua on siis luvassa pian. Pi mal Pflaumen ja Port Royalin lisäosa odottaa myös vuoroaan jonossa, katsotaan kuka pääsee ensimmäisenä pöydälle.
Muistuttaisin myös, että Noppapotti löytyy nykyään myös Facebookista. Laittelen sinne myös näiden blogipostauksien lisäksi välillä kuvia peli-illoista yms väliaikaispäivittelyä peleihin liittyen.
Noppapotti feissarissa.

Pelaamisiin!


maanantai 29. elokuuta 2016

Kesä lopeteltiin fillerikimaralla ja Above and Below pääsi kuin pääsikin vihdoin pöydälle.

Kyllä on kivaa kun syksyn myötä tulee peli-iltojakin järjestettyä tiuhemmin. Pimeneviin iltoihin kaipaa toki mukavaa puuhaa, ja mikäs sen parempaa kuin pelaaminen hyvässä seurassa. Toki elokuu on vielä kesäkuukausi, mutta eipä nuo säät nyt ihan priimaa ole olleet. 
Ihan ei pelikausi ole vielä täydessä vauhdissa, mutta jotain on toki tullut pelailtua. Perheen naisten kanssa pidettiin perinteinen sushi-ilta, johon sain ovelasti tuotua Sushi go! -pelin teeman varjolla mukaan.  

Teeman mukaiset eväät.


Sushi go! on hyvin kevyt draftauspeli söpöllä kuvituksella höystettynä. Tai siis GameWrightin kuvitus on söpöä, saksankielisen Zoch:in painoksen kuvitus on lähinnä outoa. Vuorollaan pelaaja valitsee käsikorteistaan yhden kortin, pelaa sen pöytään ja antaa loput käsikortit viereiselle pelaajalle. Näin tehdään kunnes kaikki kortit on pelattu pöytään. Sitten lasketaan pisteet ja aloitetaan uusi kierros. Tähän tapaan pelataan kolme kierrosta ja eniten pisteitä kerännyt on voittaja. 
Sushi go! on helppo opettaa ja yhden pelinkin pelaa tosi nopeasti. Korteissa on hieman tekstiä, mutta erilaisia kortteja on sen verran vähän, että selittämällä jokaisen kortin funktion ennen pelin alkua, pystyy varmasti pelaamaan myös sellaisten kanssa, joilta tuo englanti ei taitu. Kannattaa tutustua mikäli pitää kevyestä draftauksesta.

Englanninkielisen painoksen kuvitusta.


Pelihyllyyni on myös päässyt muutama uutuus. Mukavan tilaisuuden tullen, hankin vihdoin Alexander Pfisterin Oh my Goods:in kokoelmaamme. Monelle Pfister on tuttu viime vuonna perhepelien kategorian voittaneen Port Royalin kautta. Oh my Goods tunnettiin ennen nimellä Royal goods, mutta sen sääntöjä on sittemmin hieman muunnettu ja nimi vaihtui, tosin se nimen vaihto olisi kyllä mielestäni voinut jäädä tekemättä.  Eikös se OMG ala olla jo aika vanha juttu?
Siinä missä Port Royal on onnen venyttämisen lisäksi hyvin vähän mitään muuta, on Oh my Goodsissa hieman enemmän pureskeltavaa. 

Janin salamaakin nopeampi siirto.

Oh my Goodsissa pelaajat rakentavat resurssikoneistoa, hankkimalla eri tuotteita tuottavia rakennuksia. On karjatilaa, myllyä, teurastamoa ja puuseppää. Kierroksen alussa pelaajat valitsevat haluavatko vaihtaa käsikorttinsa, vai tyytyvätkö nykyisiin. Seuraavaksi marketti aukeaa, eli pöydälle nostetaan pakasta kortteja niin kauan, kunnes kaksi auringon kuvaa tulee esiin. Sitten pelaajat valitsevat mihin lähettävät työläisensä töihin, ja onko tämä hutiloiva vai ahkera työntekijä. Sanomattakin on selvää, että ahkera työntekijä tuottaa enemmän resursseja, mutta toisaalta vaatii enemmän työskentelymateriaalia. Tämän jälkeen pelaajat päättävät rakentavatko sillä kierroksella uuden rakennuksen itselleen, joutuen pähkäilemään, tuleeko markettiin vielä lisää tarvittavia resursseja, vai meneekö loput omasta pussista, vai meneekö homma puihin kokonaan. Tuurilla on siis rooli tässäkin pelissä, tosin sitä on helpompi käsitellä kuin esim Port Royalissa. Kun päätös on tehty, nostetaan pakasta vielä kerran kortteja pöytään, taas siihen asti kunnes kaksi aurinkoa tulee näkyviin.

Sitten rakennukset tuottavat resursseja, uudet rakennukset rakennetaan tai joku voi jopa palkata assistentin, jos täyttää sen vaatimat vaatimukset. Koska kyllä, eihän sitä ketään huvita ihan kelle tahansa työskennellä. Peli loppuu kun joku on rakentanut kahdeksannen rakennuksen, jonka jälkeen pelataan viimeinen kierros. Eniten pisteitä kerännyt pelaaja voittaa. 
Oh my goodsissa on jotenkin Ora et Labora viba, korttipelin muodossa. Kuvituskin on hieman saman henkinen, johtuen toki samasta kuvittajasta, Klemens Franzista. Pelin ulkonäkö on siedettävä, ainakin se on värikkäämpi kuin Port Royal, jonka sävymaailma on todella ankea. Symboliikka on onneksi selkeää, mikä auttaa oppimista. Kauniiksi Oh my Goodsia ei kyllä voi kehua. Pelissä vuorovaikutus toisiin on lähes olematonta, se onkin lähinnä kilpailua siitä, kuka saa nopeiten parhaan koneiston toimimaan.  Omasta mielestäni se on kuitenkin mainio ja kompakti paketti. Pelin kesto on  20-30 minuutin luokkaa, ja sen aikana saa kuitenkin pohdiskella ihan mukavan määrän päätöksiä. Kontrollifriikille peli ei kuitenkaan sovi, koska tuurilla on silti isohko rooli pelissä. Pelin nykyiset uudistetut säännöt tosin tuovat pelaajalle entistä enemmän kontrollia, verrattuna alkuperäisen Royal goodsin sääntöihin. Alexander Pfister -fanina tämä oli minulle pakkohankinta.

Postin tuomia uutuuksia.

Oh my goodsin kanssa samaan tilaukseen heitin Imperial Settlersin uuden lisäosan 3 is a magic number, mutta se ei ole päässyt vielä esiintymään pelipöydällä, joten palataan siihen hieman myöhemmin. Mutta tiedättepä mitä odottaa :)

Sen sijaan myös uutuutena pääsin kokeilemaan suosikkipelini Five Tribesin minilisäosaa The Thieves of Naqala. Lisurin mukana tulee yksi uusi djinni ja kuusi varasta. Varkaat laitetaan djinnipakan viereen, ja siitä nostetaan yksi kortti esiin. Jos pelaaja saa vuorollaan hankkia djinnin palveluksiinsa, voi hän sen sijaan valita esillä olevan varkaan. Varkaat toimivat periaatteessa kuten djinnit, mutta niiden palvelus on kertakäyttöinen, ja varas poistuu pelistä palveluksen myötä. Pelaajan pitää siis päättää haluaako tämän tuomat pisteet, vai onko palvelus kannattavampi. Varkaat ovat myös aika ilkeitä veikkoja, ja niiden toiminnot ovat yleensä suoraan toisiin pelaajiin vaikuttavia, joten jos et pidä konfrontaatiosta, ei tämä lisuri taida olla sinua varten. Muuten se on todella helppo lisätä peliin. Pieni lisämauste, muttei mitään mitä ilman ei voisi elää.

Kaikki lisäosassa tulevat kortit.


Oli taas todella siistiä päästä pelaamaan yhtä suosikkipeliäni. Ja kuten meillä on tapana, tehtiin se Aladdinin soundtrackin säestämänä. Kun katselin ottamiani kuvia siltä illalta, melkein nauratti kuinka sekavan näköinen peli Five Tribes on, mutta kun sitä pelaa ei sitä kyllä huomaa. Mielessä pyörii vai kaikki mahdolliset siirrot ja pokerinaaman pitäminen, ettei kanssapelaajat huomaa ilmeestä, että nyt on muuten todella mahtava siirto laudalla vapaana.

Näin meillä pelataan Five Tribesia.


Ehkä kuitenkin viime aikojen kovin juttu, on kauan sitten lupailemani Above and Below. 
Above and Below on työläistenasettelupeli, jonka juju piileekin sen mukana tulevassa Encounter bookissa. Ryan Laukatin upeasti kuvitetussa pelissä pelaajat rakentavat uutta kylää jouduttuaan pakenemaan barbaarien hyökkäyksen alta. 
Työläistenasettelu on pelissä aika peruskauraa, ei siis millään tapaa kovin erilaista kuin muissa vastaavan laisissa peleissä. Pelaaja voi rakentaa taloja, korjata satoa, ansaita rahaa ja kouluttaa uusia kyläläisiä. Vaan mikä pelistä tekee todella omalaatuisen, on viides vaihtoehto: seikkailu kylän alapuolella löytyvissä luolissa. 

Above and Below:ssa on paljon tavaraa.

Jos pelaaja valitsee lähteä seikkailemaan luolissa, ottaa hän luolakortin pakasta, heittää noppaa, ja vieruskaveri lukee hänelle tarinan pätkän Encounter bookista. Tarinan pätkiä on parisen sataa, vaihdellen kummallisista otuksista rosvojoukkoihin ja kerjäläismummoihin. Kun pelaajalle on luettu tarina, pitää hänen tehdä yleensä päätös kahden tai joskus useamman vaihtoehdon välillä. Seuraamukset voivat olla niin hyviä kuin huonojakin, usein tuoden mainetta ja mammonaa, tai sitten  juuri toisin päin. Yleensä kyllä näistä voi päätellä, että jos meinaat ryöstää sen kohtaamasi kerjäläismummon taskut, niin ei siitä nyt ainakaan glooriaa sinulle lauleta.

Tarinatuokio menossa.

Above and Below:n työläiset ovat suurimmilta osin kaikki hieman erilaisia. Se tuo oman kivan lisän peliin, kun joudut pohtimaan kuka tekee ja mitä. Sillä eihän se opettajaneiti ehkä sitä tukevaa viiden hengen perheen taloa osaa rakentaa. Luolissa seikkaileminen on myös vaarallista puuhaa, joten ketään ei sovi laskea yksin vaeltelemaan. Muuten pelin kulku on melko suoraviivainen ja tutun oloinen. Myönnän olleeni aluksi hyvin skeptinen pelin suhteen, jo senkin takia, että Ryan Laukat on tehnyt pelissä kaiken. Kuvitus, pelisuunnitelu ja julkaiseminen. Ajattelin, että eihän nyt yksi lapsenkasvoinen mies voi tehdä kaikkea kunnialla, ja koska kuvitus on niin hienoa, niin pelin täytyy ontua mekaniikkojen kohdalta. Vaan joudunpa nyt tässä ihan julkisesti myöntämään, että väärässä olin. Above and Below on hieno peli.

Kerrassaan mahtavaa kuvitusta!


Pieni kysymysmerkki on tosin herännyt, että kuinka kauan tätä jaksaa pelata. Jo muutamien pelien jälkeen on samat tarinat tulleet esiin uudelleen. Tämä tosin on helppo hoitaa jatkossa uusien tarinoiden muodossa. Oli  miten oli, on Above and Below silti ehdottomasti kokemisen arvoinen. Ja se kuvitus nyt on oikeasti ihan mielettömän upea. Tästä sainkin kipinän tutustua Ryan Laukatin muihin isoihin peleihin. Monelle saattaa olla entuudestaan tuttu miehen aikaisempi pieni teos Eight-minute Empire, suomalaisittain Imperiumi. Se edustaa paljon minimalistisempaa designia, ja ei sinällään anna yhtä paljon kuin esim Above and Below. Kuultuani myös, että hänen uusimman pelin Isleboundin työläisten takapuoli toimii lisäosana Above and Below:lle, on tuohonkin peliin pakko päästä tutustumaan, jahka se rantautuu tänne Suomeen asti. 


Viimeisenä uutuutena pääsin vielä pelailemaan, ja myös hankinkin omaksi Kristian Curlan Tides of Madness kaksinpelin. Tämä filleri sisältää vain 18 korttia ja muutaman hulluusläpyskän. Peli on kahden pelaajan draftauspeli, mikä jo sinänsä on harvinaista, sillä draftaus ei yleensä ole kovin herkkua kahdella pelaajalla. Peli on spinoff aikaisemmin ilmestyneelle Tides of Time:lle, joka on muuten sama peli eri teemalla, mutta siitä puuttuu tuo madness-mekaniikka. Ja se on mielestäni erottava tekijä, joka tekee tästä uudemmasta pelistä paremman. Peliä pelataan kolme kierrosta, jonka aikana kukin pelaa pöytään viisi korttia per kierros, samalla tutulla tavalla, valitse kortti ja laita muut kiertoon. Osa korteista aiheuttaa hulluutta, jolloin pelaaja joutuu ottamaan hulluusläpyskän. Jos sinulla on 9 hulluusläpyskää häviät pelin automaattisesti. 

Aloituskäsi.

Kortteja on viittä eri maata, ja muutama neutraali kortti. Jokainen kortti antaa tietyn määrän pisteitä, mikäli sen ehdot täyttyvät. Esimerkiksi jos sinulla on eniten punaista maata saat seitsemän pistettä, tai jokaisesta sinisen ja vihreän kortin parista saat kuusi pistettä jne. Jokaisen kierroksen jälkeen pelaajat valitsevat yhden kortin, joka jää heille valmiiksi pöydälle, ja heittävät yhden kortin pelistä pois. Sitten pakasta nostetaan kaksi täysin uutta korttia ja peli jatkuu. Vartin peliksi ihan hauskaa viihdettä. Pelin päälle lätkäisty Cthulhu-teema varmasti jakaa mielipiteitä, mutta koska peli on tosi kevyt, on teema lähinnä kuvitusta, ei muuta. 

Tämä paketti mahtuu vaikka käsilaukkuun.


Tässä kaikki tällä kertaa. Tein Noppapotille myös oman sivun Facebookkiin. Laittelen sinne aina linkin uusimpaan blogitekstiini ja välillä vähän kuulumisia yms. muuta kivaa postauksien välillä. Käy tykkäämässä jos tuntuu, että sinun on helpompi seurata blogia sen kautta, kuin täältä blogspotista. 
Tällä viikolla pitäisi postin kuljettaa Rokokon Jewellery box -lisäosa, jota toivon pääseväni testaamaan mahdollisimman pian. Sitä ja Imperial Settlersin 3 is a magic number:ia siis tiedossa tulevaisuudessa!

tiistai 16. elokuuta 2016

Rakennustyömaalta Tylypahkaan ja sieltä takaisin.

Days of Wonder on yleisesti  ottaen hyvin luotettava lafka. Heidän julkaisemat pelit, joita ei vuosittain tule yleensä kuin yksi, tehdään rakkaudella ja kunnioituksella. Tai siltä se ainakin kuluttajasta tuntuu. Komponentit ovat aina hyvälaatuisia, ohjekirjat siistejä ja yleisilme on kutsuva. Vaikeudeltaan heidän pelinsä ovat usein perhepelien kategoriaan sijoittuvia, mutta usein myös sellaisia joita harrastajakin jaksaa vääntää. Juurikin näistä syistä kiinnostuin heidän viimeisimmästä pelistä Quadropoliksesta.

Kaupunkini rakenteilla.

Sim City on monelle tuttu suosikkipeli, jota tuli pienempänä( tai isompana) väännettyä tietokoneella. Aiheena kaupungin rakentaminen on suosittu myös lautapelien keskuudessa. Hauskasta teemasta riippumatta Quadropolis on loppujen lopuksi melko abstrakti peli, joten jos haet oikeaa Sim city -simulaatiota, kannattaa kokeilla Suburbiaa. Siitä huolimatta, ensikertalainen Francois Gandon on onnistunut luomaan mukiinmenevän paketin.

Quadropoliksessa jokaisella pelaajalla on oma kaupunkilauta, ja pöydän keskellä on yksi yhteinen lauta, jolta arkkitehtien avulla haetaan piirustuksia eri rakennuksille. Peliä voi pelata kahta eri versioita, Classicia tai  Expertiä. Classicissa pelaajilla on jokaisella omat arkkitehdit ja Expertissä on yheinen arkkitehtiläjä, josta vuorollaan pelaaja valitsee haluamansa. Expertissä on myös enemmän rakennustyyppejä, mutta muuten peli soljuu aika samaan tapaan.

Punaisen pelaajan arkkitehdit.


Vuorollaan pelaaja valitsee arkkitehdin ja asettaa sen osoittamaan jotakin riviä keskellä olevassa pelilaudassa. Pelaaja saa kyseiseltä riviltä sen laatan, joka vastaa arkkitehdin numeroa. Eli jos käytät kolmosta saat kyseisen rivin kolmannen laatan. Sen jälkeen pelaaja asettaa Urbanistin kyseiseen ruutuun. Meillä tätä nappulaa kutsutaan tuttavallisemmin rakennustarkastajaksi. Seuraava pelaaja ei saa laittaa arkkitehtiään osoittamaan tähän nappulaan.
Rakennuslaatta on myös laitettava saman numeroiselle alueelle pelaajan omassa kaupungissa, kuin millä arkkitehdillä se hankittiin. Eri rakennukset antavat pisteitä eri tavalla riippuen mitä niiden viereen on rakennettu tai millä alueella ne ovat.  Rakennukset myös tuottavat energiaa ja kaupunkilaisia, jotka olisi sijoitettava kaupunkiin pelin loppuun mennessä. Näillä aktivoidaan rakennukset, jotta niistä saa pisteitä.  Ylimääräiset kaupunkilaiset ja energiapalikat tuovat miinuspisteitä.

Ahtaaja hommissaan.


Pohdittavaa siis riittää. Pelissä tulee myös mukana minilisäosa Puistot, jonka voi halutessaan lisätä peliin. Se on helppo eikä muuta sääntöjä juurikaan, vaikeuttaa vain ylimääräisestä energiasta eroon pääsemistä. Vaikka Quadropolis ei  varsinaisesti saa sinua tuntemaan, että olisit maineikas arkkitehti, on se kuitenkin tietyllä tapaa viihdyttävä tapaus. Toisiin pelaajiin ei kovin paljoa pysty vaikuttamaan, mutta pähkäily siitä, miten kaupungin saa toimimaan tehokkaimmin on ihan hauskaa.


The Big book of Madness on Iellon yhteistyöpeli, joka ei tosin ole Harry Potter -peli, mutta olisi ihan yhtä hyvin voinut olla. Siinä pelaajat ovat taikuutta opiskelevia nuoria, jotka ihan vain vahingossa sattuvat avaamaan kielletyn  Hulluuden Ison Kirjan, josta tulee esiin kaikkea kammottavaa. Tehtävänänne onkin siis saada nuo monsterit ja kirja kiinni.

Kansi antaa lievän Cthulhu -aiheisen vaikutelman, vaikkei peli sitä olekaan.


The Big Book of Madness ei tarjoa mitään kovin eritystä yhteistöpelien genressä. Se on toki haastava ja kauniisti kuvitettu, kiitos Naïaden, Pelin suunnittelija Maxime Rambourg oli minulle entuudestaan tuntematon, ja pienellä googletuksella selvisikin, ettei hänellä ole kuin kaksi julkaistua peliä allaan. Päätoimisesti hän pyörittääkin lautapelikahvilaa Ranskassa.  Big book of Madness ei ehkä siksi olekaan mikään ihan helmi, mutta ei se nyt huonokaan ole. Pelin mekaniikat on hyvin tuttuja kerää sitä ja tätä, käytä se ja tuo taika ja pelasta maailma. Tämä on hieman jo nähtyä, ja jos nyt pitäis jotain yhteistyöpeliä pelata niin ei tämä kyllä tule ensimmäisenä mieleen.

Resursseja, resursseja.

Onneksi nyt alkaa kesälomakausi olla naputeltu, niin ehkä pelipöydällä alkaa olla taas kuhinaa. Kesällä käy aina niin, että kaikki lomailevat eri tahtiin ja mitään pelitreffejä ei loppujen lopuksi saa aikaiseksi. Siksi onkin ihanaa kun ilmassa tuoksuu syksy, sillä se tuo mukanaan myös pahvin, muovin ja kartongin.

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Pelaamista kehitysvammaisen kanssa.

Lautapelifoorumeilla näkee usein keskusteluketjuja aiheesta "mitä pelaisin lapsieni kanssa?"  Itsellä ei ole lapsia, eikä lähipiiriini juurikaan enää kuulu lapsia, mutta mieheni sisko on kehitysvammainen, joten usein selailen näitä keskusteluja sillä silmällä, koska häntä voi pitää 7-vuotiaan tasoisena. Pelaaminen perheen kesken on meille tärkeää, ja kälyni läsnäollessa pelien valitseminen on välillä hankalaa. Hän kun ei millään kykene vaikeimpiin europeleihin, ja me muut aikuiset ei ehkä niitä lego-pelejä ja Muumin purnukkajahtia jakseta.

Juhannuksena oltiin porukalla mökillä Puumalassa, ja juhannusperinteisiin kuuluu meillä lautapelaaminen. Mieheni sisko oli poikkeuksellisesti juhannusmenoissa mukana, hän kun yleensä ei lomaile kuin vasta heinäkuussa. Normaalin kesäpelipakkauksemme sijaan otimme siis tarkoin valittuja pelejä, jotka sopii monimuotoiseen porukkaamme.

Splendor on yksi peleistä, joita kälyni jopa itse joskus toivoo pelattavaksi. Kenties häntä kiinnostaa jalokivichipit, jotka tuntuvat kivalta kädessä. Splendorin säännöt ovat onneksi helpot, ja koska peli on täynnä pieniä etappeja, on häntäkin helppo neuvoa oman pelin lomassa. Vaikka hänen ymmärryksensä ei riitä pelin voittamiseen asti, pystyy hän kuitenkin osallistumaan peliin kanssamme, ja sehän on tärkeintä.

Noppapelit ovat myös osoittautuneet vuosien varrella toimiviksi. Tuurin tuoma tasoitus muihin pelaajiin on tervetullutta, kun joukossa on joku joka ei taidoltaan yllä ihan muiden kanssa samalle tasolle. Tällä reissulla mukanamme oli Zooloretto -noppapeli ja koko perheen suosikki Las Vegas.

Eläimiä hankkimassa.

Zooloretto: The Dice Game on isoveljelleen uskollinen noppafilleri, jossa pelaajat vuorollaan joko heittävät kahta eläinnoppaa ja asettavat ne laudalle, tai ottavat laudalta yhden rekallisen eläinnoppia. Eläintarhaan voit mahduttaa vain tietyn määrän kutakin eläintä ja ylimääräisistä tulee miinuspisteitä. Pelissä on toki hyvä taktikoida, että mihin rekkoihin nopat laitat, ettet anna kaverille juuri niitä elukoita, joita hän tarvitsee. Tämä onkin asia jossa kälyni välillä tarvitsi hieman muistutusta, mutta parin kierroksen jälkeen häneltä alkoi peli sujua jo ilman minkäänlaista avustusta.

Ach so! Onneksi tuli koulussa luettua 9 vuotta saksaa.

Las Vegas on Rüdiger Dornin kasinoteemainen aluevaltauspeli. Meillä tämä kuuluu niihin peleihin, joita perheen kesken pelataan usein ja äänekkäästi. Pitikö sun tulla just tänne mun kasinoon, kun olisit voinut mennä tonne muualle?! Ja niin edes päin. Ja meillä pelataan myös aina sillä neutraalien noppien variantilla, eli pelaajilla on kahdeksan oman väristä ja kaksi neutraalia noppaa. Ilman tätä varianttia en edes suostu pelaamaan. Joskus lisäämme myös lisäosasta Las Vegas Boulevard jotain muita moduuleja, kuten esim isot tuplanopat, mutta nyt kun pelattiin kälyni kanssa jätettiin muut extrat pois.

Las Vegasissa pelaaja heittää kaikkia noppiaan vuorollaan ja valitsee näistä kaikki yhtä lukua osoittavat ja laittaa ne vastaavaa lukua koskevan kasinon päälle. Jos kierroksen loputtua pelaajalla on siellä eniten noppia, saa hän sieltä rahat itselleen. Hyvin simppeliä. Neutraalien noppien variaatiossa myös samaa lukua osoittavat neutraalit nopat on pelaajan pakko laittaa kyseiseen kasinoon. Kiusanteko on välillä välttämätöntä, ja hauskaakin. Peliä pelataan neljä kierrosta ja sen jälkeen lasketaan rahat, ja voittaja on selvillä. Kälyni pelaa muiden mukana tätä hienosti, kykenee ymmärtämään mihin kasinoihin kannattaa laittaa ja mihin ei. Muiden pelaajien kiusaaminen ei ehkä luonnistu häneltä niin kovin hyvin, hän kun on luonteeltaan hyvin kiltti. Mutta hän ei toisaalta suutu, jos hänen suunnitelmiin tulee muutoksia muiden pelaajien suunnalta. Äkäpussin kanssa Las Vegasin pelaaminen ei ehkä ole kovin kannattavaa.

Seuraavaksi jaetaan massit.


Monesti olen törmännyt keskusteluissa jotka koskevat kehitysvammaisten ja autistien kanssa pelaamista ehdoteltavan näppäryyspelejä kuten Eläinpyramidi ja Bamboleo. Meillä on niistä kyllä täysin päinvastaisia kokemuksia, sillä mieheni sisko ei yksinkertaisesti suostu niitä pelaamaan. Kaikki pelit joissa on fyysinen suoritus, esim vaikka vanha tuttu Mölkky, on hänelle psyykkisesti liian stressaavia. Pelit, joissa peli loppuu kun joku mokaa, eli torni kaatuu tai lauta tippuu jne, eivät vain toimi hänen kanssaan. Ilmeisesti hän kokee ne nöyryyttäviksi, ja että niissä hänen erilaisuus ja rajoitteensa tulevat selkeämmin ilmi.

Menolippua ollaan myös jonkun verran pelattu kälyni kanssa, mutta hän ei joka kerta suostu mukaan. Joskus pienen lahjonnan jälkeen hän kuitenkin päättää tulla mukaan, ja on lopuksi ihan tyytyväinen. Menolipussakin on pieniä helppoja etappeja, joihin hän pystyy keskittymään.  Ollaan tosin sovittu, että hänen kanssaan pelatessa ohittaminen on sallittua.

Yksi kälyni lemppareista on ehdottomasti lammaspeli. eli Battle Sheep. Söpöstä ulkonäöstä ei ole haittaa, ja säännötkin on tosi helpot.  Tätä jaksaa aikuisetkin pelata mielellään, joten peli löytyykin sekä kälyni, meidän että anopin pelihyllystä. Meillä Battle Sheep onkin korvannut kokonaan Hey, That's my fish:in eli suomalaisittain  Pingwinin.

Bää!

Kehitysvammaisen kanssa pelatessa on tärkeää muistaa olla aliarvioimatta häntä. Meillä kaikilla on hyviä ja huonoja päiviä, ja vaikka joku peli ei joskus luonnistu millään, voi se seuraavalla kerralla jo mennäkin. Pitkää pinnaa toki tarvitaan, sillä välillä jotain asiaa joutuu toistamaan moneen kertaan. Monet menevät sitä helppoa reittiä, eli selkeästi lasten pelien mukaan, mutta koska kälyni on jo 37- vuotias aikuinen, hänkin välillä kokee lasten pelien olevan lällyjä. Vaikkakin esim. lasten Carcassonne onkin hänestä kova juttu.

Ja kaikkihan me olemme yksilöitä, joten vaikka nämä pelit ovat toimineet meillä, ei ne välttämättä toimi muilla. Tässä kuitenkin muutamia vinkkejä, jos aihe on ajankohtainen. Tällaista tällä kertaa, ensi kerralla kirjoittelen teille Quadropoliksesta!

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Muutama helmi, enemmän sikoja.

Kiirettä on taas pitänyt. Viimeksi lupailin kirjoitella tänne vaikka mistä, mutta hiljaistapa on ollut. Korjataanpa se nyt!

Lainasin kirjastosta Soledade-Sentieiro duon Panamaxin, huolimatta sen laivarahtiteeman olevan vähemmän kiinnostava itselleni. Herrojen Madeira on mielestäni hyvä vähän raskaampi europeli, joten luonnollisesti kiinnosti tutkia tyyppien muutakin tuotantoa. Aikaa vaan tuppasi olevani vähemmän kuin olin kuvitellut, ja kahden viikon laina-aikana Panamax pääsi pyödälle jopa yhden kerran. Ja sekin oli aika kaoottinen kokemus, lähinnä sääntökirjan sekavuuden takia. Panamaxissa pelaajat kuljettavat rahtilaivoja Panaman-kanaalin läpi kasvattaen samalla omia laivafirmojaan, ja toki myös hankkien osakkeita muiden pelaajien mahdollisesti tuottoisista firmoista.  Peliä ei yleisesti suositella kahdelle pelaajalle, mutta meillä kävi niin, että päädyttiin Maijun kanssa opettelemaan peli kahdestaan tarkoituksena sitten opettaa peli myös miehelleni myöhemmin.

Ei näin.


Panamaxin sääntökirja oli jotain ihan kauheeta. Sekava layout ei auttanut ollenkaan, ja jostain syystä en löytänyt asioita mielestäni niille loogisista paikoista. Tiedä sitten johtuiko väsymyksestä, mutta hermo meinasi mennä. Lopulta pääsimme pelamaan jotenkuten oikeilla säännöillä, suomalaisella sisulla. Suuri osa Panamaxia on lukko- ja vesitoimintojen kanssa pelaamista. Omat laivat pitäisi saada perille kohteeseen, yrittäen tietysti olla auttamatta kaveria matkan varrella. Joskus näin on tosin pakko tehdä, jotta saa omat laivat perille. Yksi pelin monimutkaisuuksista on rahan kanssa toimiminen. Pelaajalla on erikseen omat rahat ja firman rahat, ja näitä ei sovi sekoittaa.  Jotain mielenkiintoista Panamaxissa on mutta näin pintaraapaisulla siitä ei saanut vielä ihan kokonaista kuvaa. Pistin sen uudelleen varaukseen kirjastosta, katsotaan myöhemmin sitä lisää hieman paremmalla ajalla.

Laivabisneksiä meneillään.

Muita uutuuksia pelipöydällä on kirjastosta lainatut Lewis & Clark, Sultaniya ja Broom service. Lewis & Clark vaikutti mielenkiintoiselta yhdistelmältä työläisenasettelua ja pakanrakennusta. Heitetään sekaan vielä Vincent Dutraitin kuvitus ja paketti on valmis! Varsinkin pelin tapa käyttää kortteja kahdella eri tavalla  oli mielenkiintoinen. Lewis & Clark ei päädy meidän pelihyllyyn, mutta suosittelen tutustumaan. Jos kiinnostaa, suosittelen tutustumaan  herra Saaren arvosteluun kyseisestä pelistä Lautapelioppaan sivuilla :)

Lewis & Clark on kaunista katseltavaa.

Samalla pelisessiolla tutustuimme myös herätelainaan Sultaniya, joka on laattojenasettelupeli Tuhannen ja yhden yön tarinoiden henkeen. Ajattelin, että se olisi hauska temaattinen filleri vaikka ennen Five Tribesia. Jokaisella pelaajalla on julkiset sekä salaiset tavoitteet siitä, millainen palatsi heidän tulisi rakentaa. Jokainen rakentaa siis omaa palatsiaan, ei yhteistä suurta palatsia. Vuorovaikutus muihin pelaajiin on melko olematonta, jos ei nyt lasketa sitä, että viet sen palmulaatan juuri toisen nenän edestä. Ihan OK peli, mutta ei se nyt kyllä hirveästi ihmetyttänyt.  Upean näköinen se kyllä on! Pisteitä kyllä siitä, että tässä pelissä et ole täysin yhden laatan noston armoilla, vaan valinnan varaa on useasta laatasta vuoron aikana.

Muutama minareetti olisi vielä ihan kiva rakentaa.

Ehkä viime aikojen ehdottomasti hauskin uusi tuttavuus on Andreas Pelikanin ja Alexander Pfisterin Kennerspiel des Jahres voittaja Broom Service viime vuodelta. Alunperin en odottanut Broom Serviceltä kovin paljoa, se vaikutti lähinnä liian kevyeltä ja sen teema epäkiinnostavalta. Vaan kuinka väärässä sitä ihminen voi ollakaan! Broom Service on saanut inspiraation Andreas Pelikanin aikaisemmalta peliltä Witch's brew.  Pelaajat ovat noitia ja velhoja, jotka pyörittävät kuljetuspalvelua luudillaan. Pelin aikana  jokainen pelaaja valitsee kymmenestä kortista neljä, jotka haluaisi kierroksen aikana pelata. Jokaisen kortin voi pelata joko urheana tai nynnerönä versiona. Juju piileekin siinä, että urhean tavan valinnut saa pelata kortin vain jos on viimeinen kierroksella, joka valitsee urhean. Nynneröt saavat aina pelata korttinsa, mutta palkinnot onkin niistä huomattavasti huonommat.  Ajoitus onkin tärkeää. Edellisen kierroksen urhea on aina seuraavan korttikierroksen aloittava, joka ei ole haluttu sija. Pelissä on upeat Vincent Dutrait:n kuvitukset ja muutkin komponentit ovat ihan mukiinmeneviä. Ainoastaan pelilauta näyttää joltain Ravensburgerin lasten peliltä kahdeksankymmentäluvulta. Hienoa on myös, että pelissä tulee mukana muutama variantti, jotka voi lisätä jos peliin kaipaa hieman enemmän sisältöä. Oiva paketti siis sekä perheille, että harrastajille. Peli on toki englannin kielinen, mutta tekstiä on sen verran vähän, että kotikutoisten lunttilappusten tekeminen ei varmaan veisi kovin paljoa aikaa.

Upea ja värikäs kuvitus.

Ihan mielenkiinnolla odotan tulevaa korttipeliversiota Broom Servicestä. Alkuperäinen Witch's brew on nimenomaan korttipeli, mutta ilmeisesti Broom Service: The Card Game ei ole suoraan pelkästään uusittu painos tästä.

Pääsin myös kokeilemaan Power Grid: First sparksia, joka ei nyt ollutkaan niin kiva kun mitä luulin. Kivikauteen sijoittuva Power Grid spin-off on söpö ja komponentit hienoja, mutta se jätti jotenkin kylmäksi. Pelaan mieluummin ihan tavallista PG:tä, mutta mieheni taas piti First sparksista enemmän.  First sparks tuntui toki tutulta, mekaniikat kun on melko identtiset isoveljensä kanssa. Joku siitä vaan tuntui koko ajan puuttuvan. Tosin sen teema voi olla joillekin helpompi niellä, kuin sähköverkostojen rakentaminen, siinä kun ollaan kivikautisia metsästäjiä mammuttien ja muun ruuan perässä. Itse nyt pidän enemmän niistä sähköverkoista.

Terveelliset pelieväät.

First sparksin jälkeen kokeilimme vielä Scovillea, joka oli yhtälailla hieman pettymys. Scovillessa pelaajat kilpailevat tulisten chilien kasvattamisesta. Pelin komponentit ovat taattua Tasty Minstrel Games laatua, eikä itse pelaamisessakaan ole varsinaisesti mitään vikaa. Taitaapi olla vain niin, että minusta on tullut kranttu pelien suhteen. Enää ei ihan kiva oikein riitä. Olen tosin kuullut, että Scoville on  Labs -lisäosan kanssa parempi, joten ehkä pitää antaa sille vielä jossakin vaiheessa mahdollisuus. Perhepelinä se voisi tosin toimia ihan sellaisenaankin. Pelin ongelma oli ehkä se, ettei se missään vaiheessa tuntunut tarpeeksi haastavalta. Ehkä useammalla pelaajalla peliin tulee toivottua tiukkuutta, mutta kolmella se tuntui hieman vaajavaiselta.

Jäätelön kanssa aina parempi!

Jotta jäädään sopivasti plussan puolelle, niin mainittakoot, että pelattiin myös järkyttävän pitkästä aikaan Lord of the Rings: The Card Gamea. Kovana Tolkien fanina Lotr-korttipeli on minulle SE Sormusten herra -peli. Tiedän että monelle se on ennemmin War of the Ring tai uudempi Battle of the Five Armies, mutta ne nyt ei taida olla mun juttuja. Fantasy Flight Gamesin Living Card Game -systeemi on ainoa keräilykorttimuoto jonka hyväksyn. Magic:iin en ole koskaan koskenut juuri sen boostereihin perustuvan myynnin takia. Haluan etukäteen tietää mitä rahallani saan, ja haluan saada saman kuin muut.  Lotria pelattiin yhdessä vaiheessa tosi paljon, nyt se on hieman ollut sivussa, mutta oli kyllä todella kiva kaivaa se naftaliinista. Kasasin itselleni uuden hobitti-teemaisen pakan, mutta se ei ollutkan niin onnistunut kuin mitä etukäteen luulin. Seuraavaksi ajattelin kokeilla Rohan-pakkaa.



Pelialustana toimi tietenkin  Keski-Maan kartta.

1,5 viikkoa ensimmäisen kesälomaviikon alkuun! Into pinkeänä odotan sitä kuin kuuta nousevaa. Melkein yhtä innokkaasti kuin Lautapelit.fin tulevaa suomen kielistä julkaisua eräästä erittäin suositun pelin uudelleen julkaisusta. Koska en tiedä kuinka julkista tämä tieto vielä on, jätän teidät itse päättelemään mistä pelistä on kyse!

Oot sä ihan tosissas?!