maanantai 13. helmikuuta 2017

Jäi Mombasaan vain päivä elämää, ja elämään nyt Mombasa vain jää.

Tarkoituksenani oli kirjoittaa seuraavaksi joko Pandemic Legacysta tai Mechs vs. Minionsista, sillä niitä on tullut pelattua eniten tässä lähiaikoina, mutta Todellisuuspaon Annika pyysi juttua Mombasasta, joten sillä mennään nyt! Miten onkin päässyt käymään niin, että en ole tätä suosikkia maininnut täällä kuin ohimennen? On aika korjata tämä vääryys.

INFOBOKSI:
Suunnittelija: Alexander Pfister
Julkaisija: Pegasus spiele, eggertspiele yms.
Julkaisuvuosi. 2015
Pelaajamäärä: 2-4
Ikäsuositus: 12+
Pelin kesto: 75-150min
Kuvitus: Klemens Franz & Andreas Resch
Kieli: Saksa ja englanti



Vuonna 2011 Alexander Pfister osallistui Hippodice autorenwettbeverb -kilpailuun Afrika 1830 -nimeä kantaneella pelillä, ja voitti koko kisan. Vuonna 2015 kyseinen peli oli muuttanut nimensä Mombasaksi ja sitä oli kehitelty pidemmälle, tuloksena hieman raskaamman tason peliharrastajien peli.
Mombasassa pelaajien on tarkoitus tienata mahdollisimman paljon rahaa hankkimalla neljän eri yhtiön osakkeita, ja laajentaa näiden vaikutusvaltaa siirtomaa-ajan Afrikassa. Myös timanttikaivosbisnes käy kuumana.


Peliauta alkuasetteluiden jälkeen.


Jokaisella pelaajalla on oma pieni pelilautansa, joka toimii osin myös pisteiden laskurina. Pelilaudan vasemmassa reunassa on pelaajan timanttikaivos, oikeassa reunassa kirjanpitoalue. Sen ylä- ja alareunassa on paikat viidelle kortille, joista pelaajalla on pelin alussa kolme keskimmäistä käytössä. Reunimmaiset paikat saa mahdollisesti käyttöönsä pelin edetessä. Pelin seitsemän kierrosta alkavat kaikki sillä, että kukin pelaajista valitsevat kädestään kortit kyseiselle kierrokselle. Alussa kortteja voi valita kolme. Korteissa voi olla joko resursseja, kirjanpitäjä tai timanttimyyjä, tai mahdollisuus yhtiöiden laajentamiseen. Jokainen pelaaja saa pelin alkuasetteluissa laatan, joka kertoo mitkä kolme korttia hänen täytyy ottaa aluksi pois kädestään, ja minkä firman osakkeita hänellä on alussa. Näin jokaisen peli alkaa hieman eri sävyisenä.
Kädestä poistetut kortit laitetaan pelaajan oman laudan yläpuolella oleviin kolmeen keskimmäiseen paikkaan. Nämä ovat ns. lepopakat, jotka toimivat kuin poistopakat, mutta niistä saa kerrallaan vain yhden pinon takaisin kierroksen lopussa.


Violetin pelaajan pelilauta ja kortteja.


Mombasassa korttien pelaaminen onkin yksi pelin mielenkiintoisimmista mekaniikoista. Se, mihin lokerikkoon kortin laitat, vaikuttaa mihin pinoon kortti kierroksen päätyttyä joutuu, joka taasen vaikuttaa siihen milloin saat kortin takaisin käteen. On pelaajan valinta, haluaako hän yhteen pinon kaikki kahvikortit, jotta jollain kierroksella hänellä on paljon kyseistä resurssia saatavilla, vai haluaako hän kenties mahdollisimman monipuoliset pinot, jolloin valinnan varaa on enemmän. Kun pelaajat ovat valinneet kortit, ne paljastetaan yhtäaikaa, ja peli etenee aloittajasta lähtien vuoron perään, kunnes kaikki pelaajat ovat passanneet ja päättäneet vuoronsa valitsemalla yhden lepopinoista käteensä, ja poistamalla kierroksella pelatut kortit vastaaviin lepopinoihin.

Esimerkkejä aloituskorteista.


Mitä niillä korteilla sitten saa tehdä? Resurssikorteilla voi ostaa lisää parempia kortteja keskellä olevan ison pelilaudan marketista. Yhdellä kertaa voi käyttää vain yhden tyyppistä resurssia. Pelaaja voi myös ostaa resursseilla osakkeita. Laajennuskorteilla pelaaja levittää valitsemaansa yhtiötä pelilaudan kartalla. Tämä on myös kelpo tapa ansaita bonuksia, kuten osakkeita, kirjanpitopisteitä tai vaikka timantteja kaivoksista. Yhdellä alueella voi olla vain yhden puljun kauppa-asema.  Laajentaessasi alueelle, jossa on jo jonkun toisen yhtiön asema, saat poistaa vanhan ja laittaa valitsemasi yhtiön sen tilalle. Kauppa-asemat pitää kuitenkin asettaa aina saman firman toisten kauppa-asemien kanssa viereisiin ruutuihin, eikä pomppia siellä täällä karttaa.
Timanttikauppias-kortilla laajennat kaivosbisnestäsi omalla pelilaudallasi ja ansaitset siinä sivussa pari puntaa. Kirjanpitäjä-kortti onkin hieman monimutkaisempi. Jokaisella pelaajalla on omalla laudallaan kirjanpitorata, johon pelaaja kerää kirjoja mm. laajentamalla yhtiöitä kartalla. Jokainen kirja on jaettu kahteen osaan: ehtoihin ja palkkioon. Ehdoissa kerrotaan mitä pelaajalla pitää olla aktiivisena pelialueellaan, eli valituissa korteissaan sillä kierroksella, kun hän pelaa kirjanpitäjän. Mikäli ehdot täyttyvät saa pelaaja siirtää kirjanpitomerkkiään niin pitkälle kirjoissa, kuin ehdot täyttyvät. Maksamalla kaksi puntaa kirjanpitovuoron alussa, on mahdollista kääntää kirja kuvapuoli alaspäin, jolloin sen ehdot täyttyvät automaattisesti. Palkinnon pelaaja saa viimeisestä kirjasta, jolle hän merkkinsä asettaa sillä vuorolla. Sen jälkeen pelaaja saa muutaman kirjanpitopisteen, joilla hankkia joko lisää kirjoja, tai vaihtaa pisteet suoraan rahaksi.

Esimerkki vihreän pelaajan aloitustilanteesta.


Mutta ei tässä vielä kaikki. Korttitoimintojen lisäksi pelaajalla on myös muutama pelaajien lukumäärästä riippuva työläinen, joilla voi myös tehdä toimintoja isolla pelilaudalla. Työläisiä pelattaessa ajoitus on avainsana. Jotkut toiminnot pystyy tekemään vain jos pelaajalla on jotain vaadittua resurssia pelaajista eniten kyseisellä vuorolla korteissaan. Myös tasapeli hyväksytään. Näillä  resursseja vaativilla toiminnoilla pelaajat saavat osakkeita, resurssien lukumäärästä riippuen. Huomioitavaa on, että kyseiset resurssit eivät kulu tähän toimintoon, ne on vain oltava aktiivisina, joten niitä voi myöhemmin käyttää vaikka korttien ostamiseen. Työläistoiminnoissa on myös maksullisia toimintoja, näillä pelaaja saa rahaa vastaan varata seuraavalle kierrokselle bonuskortin, joka ei vie korttipaikkaa. Täten pelaaja saa yhden toiminnon enemmän kyseiselle kierrokselle.
Lopuksi työläisillä on mahdollisuus hankkia aloitusoikeus seuraavalle kierrokselle, kortin ostaminen rahalla resurssien sijaan ja heikon kortin myyminen rahaksi. Jokaisen työläistoiminnon voi valita vain kerran kierroksella, joten ajoitus on näissä hyvin tärkeä. Myös joidenkin yhtiöiden osakelaudoilla on työläistoimintoruutuja, jotka pelaaja saa auki kasvattamalla osakkeittensa määrää tiettyyn pisteeseen asti.

Työläisen asettelupaikat pelilaudalla.


Mombasa on kiehtova peli, jossa on paljon tekemistä. Jokainen yhtiö toimii hieman erilailla, niistä voi hyötyä jotenkin pelin aikana, mutta toisaalta pelaajan edetessä tiettyyn pisteeseen asti, joutuu hän maksamaan edetäkseen. Jokaisen yhtiön lauta on kaksipuoleinen, joten jokainen peli on hieman erilainen riippuen siitä, millä lautayhdistelmällä pelataan. Pelkillä osakkeilla on vaikea pärjätä, siksi myös timanttikaivos ja kirjanpito on tärkeässä roolissa, joskin painottaminen johonkin voi olla suotuisaa. Pelissä oleva pakanrakennus on virkistävän erilainen ja mukava lisä peliin. Yleensä en Klemens Franzin töistä aina hirveästi välitä, mutta Mombasan ulkonäkö on siisti ja selkeä ja sen hillitty väriskaala sopii kyseiseen peliin. Vaikka pelilaudalla on paljon tavaraa ja erilaisia kuvakkeita, on se silti helppo lukea ja yleisilme on siisti. Korttien symbolit ovat selkeitä ja yksiselitteisiä, joten sääntökirjaa ei tarvitse selailla alituiseen. Muutenkin, vaikka Mombasa on melko raskas peli, on sen säännöt helppo oppia yhden pelikerran jälkeen. Peli on myös kielivapaa, joten jos vain löytyy joku lukemaan säännöt, ei muuten englannin- tai saksankielen osaaminen ole vaatimus. Myös mieheni, joka ei aina näistä raskaista europeleistä juurikaan innostu, suostuu pelamaan Mombasaa mielellään. Niin hyvä peli se on.

Kirjanpitorata melko aluillaan.


Mombasa ei myöskään tunnu pelkästään yksinpeluulta, sillä toimintojen ajoittaminen on monesti muiden pelaajien tekemisistä kiinni. Jos pelaan nämä banaanit nyt, niin Jaakolla on yhtäkkiä eniten banaaneja ja siten hän pääsee pelilaudalla toimintoon joka vaatii eniten banaaneja. Mutta onko Jaakko edes ajatellut kyseistä toimintoa? Ja Liisa on selkeästi panostanut Cape Townin osakkeisiin, joten taidanpa vallata tästä muutaman Cape Townin alueen Cairon kauppa-asemilla, jotka ovat taas itselleni suotuisammat. Mistään take that:istä ei pelissä kyllä ole kysymys.
Jonkun verran nurinaa olen kuullut ihmisiltä siitä, että kirjanpito strategiana olisi heikompi kuin muut, mutta olen tästä hieman eri mieltä. Se on ehkä hieman vaikeampi toteuttaa, koska se vaatii tarkkaa suunnittelua ja kirjojen kombottamista sekä malttia, mutta onnistuessaan pelaaja kykenee tekemään pitkiäkin harppauksia kirjaradalla. Tähän ongelmaan kohdistuen julkaistiin minilisäosa Cooked books, mutta itsellä ei ole siitä kokemusta.

Esimerkit kahden yrityksen osakelaudoista, kummassakin erilainen toiminto saatavilla.

Kun seitsemän kierrosta on pelattu loppuun, pelaaja laskee yhteen rahat, osakkeidensa arvot jokaisesta neljästä yhtiöstä, timanttikaivoksensa sekä kirjanpitoratansa pisteet. Tämän jälkeen voittaja on selvillä. Vaikka peli on hieman pidemmän puoleinen, varsinkin useammalla pelaajalla, tuntuu seitsemän kierrosta menevän nopeasti. Viimeisellä kierroksella jää tunne, että voi kun olisi vielä yksi kierros tehdä sitä ja tätä. Yleensä en pidä sanasta elegantti, kun puhutaan peleistä, mutta Mombasan kohdalla juuri se sana tulee mieleen. Säännöt ja mekaniikat sopivat mainiosti yhteen muodostaen pelikokemuksen, joka on yhtäaikaa aivonystyröitä hierova että hauska. Ainakin minun mielestäni.



lauantai 28. tammikuuta 2017

Cottage Garden - lautapeli viherpeukaloille?

Vuonna 2014 julkaistiin Uwe Rosenbergin kaksinpeli Patchwork. Peli on sittemmin julkaistu myös älylaitteille, ja on yleisesti ottaen hyvinkin suosittu. Monet ovatkin toivoneet, että pelistä tulisi versio, joka avaisi pelin myös useammalle pelaajalle. 

Hypätään vuoteen 2016. Berliiniläinen lautapelikahvila lähtee lautepelibisnekseen julkaisemalla Uwen Cottage Gardenin, joka kuvien perusteella nostaa monien Patchwork-fanien toiveet kattoon. Onko tämä Patchwork useammalle pelaajalle?

Nyt voitkin sitten unohtaa about kaiken minkä tiedät Patchworkistä. Sillä Cottage Garden on oikeastaan ihan eri peli.

INFOBOKSI

Julkaisija: Edition Spielwiese
Suunnitelija: Uwe Rosenberg
Vuosi: 2016
Pelaajamäärä: 1-4
Pelin kesto: Paketin kyljessä lukee 60min, mikä on ehkä totta neljällä, mutta muilla pelaajamäärillä ei kestä niin pitkään mielestäni.
Ikäsuositus: 8+ (Menee kyllä mielestäni nuoremmiltakin.)

Ihastuttava kansikuva.


Cottage Garden on 1-4 pelaajan puutarhan istutuspeli, jossa jokaisella pelaajalla on edessään kaksi tyhjää 5x5 kokoista palstaa, joita olisi tarkoitus täyttää tetrispalikoita muistuttavilla kukkalaatoilla. Keskellä pöytää on myös yhteinen pelilauta, jolta kukin vuorollaan saa valita yhden laatan, jollei halua passata ja ottaa sen sijaan yhden ruudun kokoista ruukkulaattaa, jolla voi tukkia pieniä hankalia rakoja. Ruukut ovat myös pisteitä palstan täyttyessä. Pelaajalla on myös alussa kaksi kissalaattaa, joilla voi myös tukkia yhden ruudun kokoisia välejä, mutta kissalaatoista ei saa pisteitä, niin kuin ruukkulaatoista. 

Jokaisella pelaajalla on vuorollaan neljän laatan rivi, josta valita yksi laatta omalle palstalleen. Palstoissa on kaikissa jo valmiiksi ruukkujen ja/tai suojakupujen kuvia, joita olisi hyvä olla peittämättä, ne kun tuovat pisteitä.  Toki hankalan paikan tullen ruukun kuvan saa peittää, mutta kannattaa harkita milloin se on sen arvoista.  Jos saat vuorollasi palstan täyteen, pisteytät siinä olevat ruukut ja suojakuvut, ja otat sitten tilalle uuden tyhjän palstan. Näin edetään kunnes peliä on pelattu kuusi kierrosta. 

Puutarhahommat meneillään.

Pelaajalla on palstojensa vieressä pistetyslauta, jossa on sekä oranssi että sininen rata, ja kolme kuutiota kutakin väriä. Ruukuilla siirretään oranssia ja suojakuvuilla sinistä pistekuutiota. Enimmäispistemäärä, jonka yhdellä kuutiolla voi saada on 20. Ensimmäinen ja toinen pelaaja, jotka yltävät kuutioillaan 20:neen pisteeseen saavat vielä mehiläiskennolaatat, jotka ovat kahden ja yhden pisteen arvoiset bonuslaatat. Kahden pisteen mehiläiskennolaatta toimii myös tarpeen tulleen tasapelin rikkojana. Ylittäessään puolessa välissä olevan punaisen viivan pelaaja saa itselleen uuden kisumirrin, joita vuoronsa lopussa saa kullakin pelaajalla olla vain kaksi. Ylimääräiset on pakko asettaa palstalle. Mikäli pelaaja saa kolmannen oranssin kuution liikkeelle, saa hän myös ylimääräisen kukkaruukkulaatan, joka on heti laitettava palstalle. 

Tätä sälää onkin yllättävän paljon jo kaksinpelissäkin.

Pöydän keskellä olevaa pelilautaa kiertää puutarhurinoppa, jonka edestä olevalta riviltä pelaaja saa vuorollaan ottaa laatan. Jos rivissä on kolme tai useampi tyhjä ruutu, täytetään se ennen kuin pelaaja valitsee laattansa. Nopan silmäluku myös näyttää monettako kierrosta pelataan. Valitessa laattaa on myös hyvä hieman vilkuilla, onko kyseiset laatat tulossa seuraavaksi kenen vuorolla hankittavaksi. Toisten peliin ei oikeastaa pysty vaikuttamaan, muuten kuin mahdollisesti viemällä laatan, joka olisi sopinut heille täydellisesti. Loppupeleissä kuitenkin tärkeämpää on yrittää saada täytettyä mahdollisimman monia palstoja, ja täten kerättyä enemmän pisteitä kuin kaverit. Pelin viimeisen kierroksen alussa kaikki palstat, joissa on alle kolme kukkalaattaa poistetaan pelistä, ja jokainen pelaaja menettää kaksi pistettä per vuoro, kunnes on saanut viimeisenkin palstan valmiiksi. Eniten pisteitä kerännyt puutarhuri voittaa pelin.

Tännehän mahtuu vaikka mitä vielä!

Kuten jo ylhäällä totesin, Cottage Gardenilla ja Patchworkillä ei kyllä ole oikeastaan muuta yhteistä kuin palojen muoto. Patchworkissä on vahva ekonominen aspekti, valuuttana napit ja aika. Se puuttuu Cottage Gardenista kokonaan. Jokaisella vuorolla saat laatan, jos niin haluat. Eikä se maksa mitään. Tämä oli itselle aluksi lievä pettymys, sillä juuri tuo nappien ja ajan käyttö Patchworkissä oli niin mielenkiintoista. Toisaalta  Cottage Gardenia nyt useamman pelin pelanneena, on sekin omalla tavalla tyydyttävää, kun saa valmistettua yli kymmenen pisteen palstan. Ja siitä ei nyt päästä mitenkään yli, että peli on vaan todella kaunista katsottavaa. Andrea Boekhoffin kuvitus on yksinkertaisesti upeaa. Mutta jos odotit sen olevan Patchwork neljälle pelaajalle, niin sitä se ei yksinkertaisesti ole. 

Mulla oli muuten lapsena tuollainen oranssi veijari.

Cottage Garden on oikeastaan aika leppoisa peli. Vuorot menevät nopeasti, ja peli etenee ihan passelia tahtia. Pelin komponentit ovat laadukkaita ja näyttävät upeilta pöydällä. Pelistä jopa löytyy pahvinen kottikärry, joka nyt on tavallaan ihan turha, mutta kiva lisä. Itse säilytän siinä pelin aikana kukkaruukkulaattoja. Se, että peliin mahtuu useampi pelaaja, takaa toki sen, että peli on helppo saada pöytään. Se sopii monenlaiseen tilanteeseen, ja on melko helppo opettaa. Pelkäsin pisteytyksen olevan hieman hankala ymmärtää, mutta kun opetin peliä anopilleni, ei siinä sitten ollutkaan mitään vaikeuksia. Cottage Garden on oikein kiva lisä pelihyllyymme, mutta totuus on, että Patchwork on silti parempi peli.

tiistai 10. tammikuuta 2017

Kauneus on katsojan silmissä.


.

Makuasioista voi vain kiistellä, näin sanotaan. Lautapeleissä ulkoasu on usein se, johon ensimmäisenä kiinnittää huomiota, vaikka totuus toki paljastuu vasta pelipöydällä. Hieno kuvitus ei pelasta huonoa peliä, mutta kauniita pelejä katselee mieluummin kuin rumia. Meillä jokaisella on varmasti se oma tyyli, josta pitää eniten. Itselläni ainakin on hyvin selkeä sellainen. Pidän värikkäästä, mielikuvituksellisesta kuvituksesta. Beigeä ja keltaista sävytystä en voi sietää.  Ajattelin listata tähän muutamia omia suosikkeja, ja lopuksi mainita muutaman tunnetun kuvittajan, jotka ei ehkä silti ole ihan niitä omia suosikkeja kaikesta huolimatta.

Yksi ehkä helpoimmin tunnistettavista tyyleistä kuuluu Vincent Dutraitille. Ranskasta kotoisin oleva, nykyisin Etelä-Koreassa asusteleva Dutrait on tehnyt kuvituksia lautapeleihin, roolipeleihin ja kirjoihin. Vuodesta 1997 aktiivisesti tyskennelleen Dutrait:n  teokset tunnistaa ääriviivoista ja kauniista kynän jäljestä.  Vincentin töitä ovat mm. Broom service, Lewis&Clark, Augustus, New York 1901, Raptor ja Robinson Crusoen kakkoseditio. Oma suosikkini häneltä taitaa olla juuri Broom service, jonka korttikuvitus tuo pelin teeman mielestäni hienosti esille. 


Pidän myöskin Pierre Lechevalierin eli Pierôn töistä. Tunnetuinpia hänen kuvituksiaan taitaapi olla Ghost storiesin synkät kortit ja laatat, Mr. Jack-sarja, pokerinopparallattelu Dice town, sekä ehkä hieman yllättyksenä hän on myös työskennellyt Dixit-sarjan Odyssey-lisurissa, johon hän teki piirrokset ja sarjan alkuperäinen kuvittaja Marie Cardouat viimeisteli  värityksen. Pierôn kuvitus on ajoittain sarjakuvamaista, mutta silti hyvinkin yksityiskohtaista. Valon ja varjon suuri kontrasti on hänelle hyvn tyypillistä. Hän käyttää myös värejä rohkeasti, mikä on ehkä syy miksi pidänkin hänen töistään. Maanläheiset sävyt kun ei vain ole mun juttu yhtään.




 Xavier Gueniffey Durin on nimi, jote moni ei ehkä tunnista. Mutta jos mainitsen hänen artistinimen Naïade, kuulostaa se monelle jo tutummalta. Hänen töitään ovat mm. Seasons, Isla Dorada, Tokaido, Phantom Society, Big Book of Magic ja Lords of Xidit. Hänen kuvituksensa on fantasiaan nojautuvaa, ajoittain hyvinkin yliampuvaa. Se tuo mieleen piirretyt elokuvat. Ranskasta kotoisin oleva Naïade osoittaa, kuinka fransmannit tuntuvat  dominoivan lautapelikuvitusbisnestä.




Saksalainen Dennis Lohausen on tehnyt kuvitustöitä hieman laidasta laitaan, mutta useimmiten hänen tyylinsä on hyvinkin tunnistettava. Selkeitä ääriviivoja, kirkkaita värejä ja paljon yksityiskohtia. Hänen tunnettuja töitään ovat mm.  Terra Mystica, Fields of Arle, The Voyages of Marco Polo, MyVillage, Pi mal Pflaumen, AquaSphere, Glass road ja A Feast for Odin. Myös kameliralli Camel Cup on hänen siveltimensä jälkeä. Yleensä tunnistan hänen teoksensa  automaattisesti, mutta Pi mal Pflaumen pääsi yllättämään. Sen korttien kauniit hedelmäkuvitukset eivät vaikuta samalta kuin esim Fields of Arlen kuvitus.




Miguel Coimbra on monelle varmasti tuttu 7 Wondersin kuvittajana. Häneltä sujuu niin eeppinen ja historiallinen kuvitus, kuin mielikuvituksellinen fantasiakin.  Saattaa yllättää, että myös Small world ja Sea of Clouds on hänen käsialaansa, ne kun poikkeavat 7 wondersin ja Cycladeksen kaltaisista kuvituksista. Myös The Adventurers että Imhotep on lähtöisin hänen siveltimestään. Pidän hänen töistään, etenkin 7 wondersin ja Cyladeksen eeppiset kuvitukset ovat todella kauniita. Niistä voisi teettää vaikka taulun seinälle. 



Red Raven Gamesin Ryan Laukat on tehokas mies. Hän suunnittelee, kuvittaa ja julkaisee kaikki pelinsä itse.Tämä lapsenkasvoinen Duracell-pupu on sellaisten pelien takana kuin Above & below, Islebound, City of Iron, Eight-minute Empire ja The Ancient world. Hänen töitään on vaikea olla tunnistamatta, niissä on jotain Ghiblimäistä suloa. Se voi toki olla harhaan johtavaa, sillä vaikka hänen kuvitus on ehkä jopa hieman lapsen omaista, ovat hänen pelinsä kyllä usein myös aikuisille suunnattuja.



Siinä oli ehkä ne omat ykkössuosikit, mutta onhan näitä muitakin taitavia artisteja. Doris Matthäusin tyyli on varsin tunnistettava, etenkin Carcassonnesta pitäville. Itse en erityisesti pidä hänen lastenkirjoja muistuttavasta tyylistään, vaikka itse Carcassonnesta pidän kyllä. Franz Vohwinkel ja Maura Kalusky ovat myös nimiä, joihin törmää monesti. Varsinkin Mauraan, jos pitää Friedemann Friesen peleistä, niissä kun on melkein kaikissa Mauran kuvitukset.

Klemens Franziin minulla on hieman viha-rakkaussuhde. Monet pelit joista pidän todella paljon on Klemensin kuvittamia, joten hänen kuviltaan on vähän vaikea välttyä. Toisaalta pidän hänen tekemistään grafiikoistaan, ne on usein selkeitä ymmärtää ja erottaa korteista ja laudalta. Mutta hänen näkemys ihmisistä on sitten jo ihan toinen juttu. Esim Cavernan kauhea kääpiöpariskunta aaseineen nyt ei vain ole mielestäni kovin onnistunut. Saatika Port Royalin värittömät ja tylsät kuvitukset. Merkkaripeliltä kun odottaisi jotain hieman eeppisempää. Toisaalta, hänen tekeleet kyllä tunnistaa ihan heti kilometrin päästä. 



Michael Menzel on varmasti jokaiselle europelaajalle tuttu. Minun makuuni hänen tyylinsä on hieman geneeristä, mutta en voi kieltää etteikö ajoittain jopa kaunistakin. Oma suosikkini hänen töistään on Rokoko:n kuvitus. Hänet tunnetaan myös Legends of Andorin, Pillars of the Earth:in ja Stone Agesin kuvittajana.




Xavier Collette on myös taitava. Hänen töitään on mm. Abyss ja Mysterium. Abyssin on moni tainnut ostaa ihan vain Colleten kuvituksen takia, vaikka pelin suunnittelijanakin on iso nimi Bruno Cathala. Myös Timeline-sarja on Colleten kuvittama.




Onko sinulla suosikkia pelikuvittajista? Missä pelissä on kaunein kuvitus? Kerro ihmeessä omasi.
Tällaista tällä kertaa, ensi kerralla sitten jotain muuta. Muistathan, että Noppapotti löytyy myös Facebookista.

 Noppapotti Facebookissa.